Päivitetty 07.10.2017

Kodin saanut koira: SAHARA


Syntymäaika: 3-4/2017
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
ei steriloitu

 

Perustiedot

Clinica Veterinara Onevet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista ja se paikka, jonka kautta jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman kautta Suomeen adoptoitu koira lähtee kotimatkalleen. Onevetissa on klinikkatilat Bukarestissa ja suuremmat tilat hieman Bukarestin ulkopuolella, Cosobassa. Cosobassa koiria on noin 300 ja osa näistä koirista löytää tiensä myös Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Jokin aika sitten tuntematon nainen oli löytänyt emon kolmen pentunsa kanssa läheisen tehtaan pihasta ja ottanut ne turvaan kotiinsa. Pian touhukkaat pennut olivat kuitenkin alkaneet kaivella naisen puutarhaa, jolloin hän toi ne Onevetiin, josta emo Skye sekä pennut Sakura, Sahara ja Savanna myöhemmin siirtyivät Cosoban tarhalle. Pennut ovat nyt noin 3,5 kk ikäisiä ja valmiita lähtemään uusiin koteihinsa. Sahara on pennuista suurin, ja sen arvellaan kasvavan noin 50 cm korkeaksi, keskikokoiseksi koiraksi.

7.10.2017
Pikkuinen Sahara lensi tänään uuden perheensä luo, paljon onnea Sahara ja perhe! <3

14.9.2017
Ihana Sahara ei vielä tiedäkään kuinka onnekas se on, mutta pikkuinen on tänään varattu ikiomaan kotiinsa!

26.7.2017
Sahara on hurmaava hännäheiluttaja, joka ujostelee hieman ihmisiä, mutta antaa kuitenkin kiltisti käsitellä itseään.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Sahara tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Sahara saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sahara on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Tuuli Katainen

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.