Kodin saanut koira: SHANA

Syntymäaika: 2011
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Moreni)
Kokoarvio:


Perustiedot ja tausta:

26.10. 2018

Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee  hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla asustaa tällä hetkellä noin 100 koiraa, joiden olot ovat moniin muihin yksityisiinkin tarhoihin verrattuna varsin hyvät. Koirat pääsevät päivittäin ulkoilemaan vapaana tarhan ulkoilupihalle, jossa ne saavat rentoutua, haistella ja leikkiä. Tarhan koirat asuvat pääosin häkkejään yksin, ja niistä huolehtii kaksi palkattua työntekijää sekä tarhalla käyvät vapaaehtoiset, Anda itse mukaan lukien. Kaikkia koiria on mahdollisuus testata kissojen ja lasten kanssa.

Morenin tarhalla asuu myös suloinen Shana-tyttö. Poloinen koiraneiti oli hylätty kesällä 2017 Andan kotikadun tuntumaan. Ilmeisesti se vaistosi, että tätä ihmistä kannattaa seurata, ja niin se tekikin, joka päivä – aina kotiovelle asti. Kuten varmaan arvaattekin, ei Andalle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ottaa Shana talteen tarhalle.

Shana on kooltaan 55-60 senttiä korkea ja painaa noin 25 kiloa. Se on ehkä hiukan liiankin hyvin muodostunut, joten uudessa kodissa on hyvä kiinnittää huomiota painoon. Ulkomuodoltaan se muistuttaa paimenkoiraa. Kissakotiin Shana ei sovellu, mutta on muuten täydellinen koirakaveri joko sohvaperunan hommiin tai aktiivisempaan menoon. Monitaitoinen kaveri siis – ystävällinen, leikkisä ja itsetietoinen. Se osaa pitää puolensa, mutta tulee hyvin juttuun toisten koirien kanssa. Shana ei juurikaan hauku, mutta saattaa vinkua ihmisen perään, koska Shana on aina innoissaan tapaamistaan ihmisistä ja nauttii ihmisten läheisyydestä.

Päivitykset 

 

23.3 2019

Shana sai lentää lopultakin uuteen kotiin.

2.3. 2019

Shanan pitkä odotus on päättynyt ja parhaat uutiset odottavat sen korvia – uusi loppuelämän koti on löytynyt!

30.10.2018
Shana aloitti oman kodin etsinnän Kulkureiden adoptio-ohjelmassa. Olisiko sinun luona koti ihanalle ja ihmisrakkaalle Shanalle?

__________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Nuori koira tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Shana saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Shana on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Shanan yhteyshenkilöinä ovat Tytti Sirola ja Antti Silvola

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: