Päivitetty 26.03.2019

Kodin saanut koira: BENINA


Syntymäaika: 6/2017
Sukupuoli: Narttu
Sijainti: Romaniassa (One rescue association / Cosoba)
Steriloitu

Perustiedot ja tausta
30.7.2018

Benina tuotiin steriloitavaksi klinikalle, mutta omistaja ei koskaan tullutkaan hakemaan koiraansa.  Nyt Benina asuu One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa.  Sieltä järjestyi paikka navetasta, jossa Benina on asunut jo yli kaksi kuukautta. Suloinen Benina otettiin Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Vuoden ikäinen Benina on luonteeltaan ystävällinen ja alistuva, karttaa konflikteja toisten koirien kanssa.  Antaa vieraidenkin ihmisten silittää ja rapsuttaa, pussailee myös.  Hämmentyy melkoisesti kun toiset koirat rähisevät, mutta jatkaa puuhiaan tavalliseen tapaan  hetken kuluttua.

Benina sopisi monenlaiseen perheeseen, koirakavereiden kanssa tulisi myös hyvin toimeen.  Nuorena koirana Beninasta on iloa hurmaavana perheenjäsenenä ja reippaana lenkkikaverina vielä moneksi vuodeksi.

Kooltaan Benina on keskikokoinen ja siro.  Korkeudeltaan n.45 cm ja painoa on 12-13 kg.

Päivitykset

26.3.2019

Benina saapui omaan kotiin 23.3.2019.

28.2.2019

Onnekas Benina on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

21.11.2018

Benina nähtiin tarhalla marraskuussa.  Lähestyi rohkeasti vierailijoita, ja antaa koskettaa, vaikka selvästi onkin hieman tottumaton.  Nauttii rapsutuksesta ja pyytää lisää huomiota tassulla.  Tulee mainiosti toimeen häkkikavereidensa kanssa.  Videolla puhutaan “uudesta” koirasta, koska ensin ei tunnistettu jo adoptio-ohjelmassa olevaksi Beninaksi.

31.10.2018

Kulkurien aktiivit tapasivat ihanan Beninan syyskuussa tarhalla.  Benina oli todella innoissaan vierailijoista, vaikka hieman jännittikin, osasi kuitenkin nopeasti myös rauhoittua.  Ihmisistä Benina on todella kiinnostunut ja innostuu erityisesti tutuista henkilöistä.

————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Benina saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Benina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Yhteyshenkilö: Salla Honkapää

 

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.