Kodin saanut koira: SIOBHAN, ERITYISADOPTIO (nyk Ilona)

Syntymäaika: Noin 3/2016
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja taustat

Päivitetty 27.12.2019
Yksi Kulkurien tärkeistä yhteistyökumppaneista Romaniassa on eläinlääkäriklinikka OneVet. Jokainen koira joka saa uuden elämän Suomessa tekee välipysähdyksen OneVetissa, jossa se tutkitaan ennen lentoa. Onevetilla on klinikka Bukarestissa ja klinikan omistajalla Adina Vladutilla on myös yhdistys nimeltä One Rescue Association. Tämä hänen yhdistys ylläpitää myös koiratarhaa Bukarestin ulkopuolella, Cosobassa. Cosobassa löytyy myös monta koiraa jotka etsivät sitä omaa kotia Kulkurien adoptio-ohjelman kautta.

Siobhanin sisko Marcella on jo aiemmin löytänyt oman kotinsa Suomesta.

Joulukuussa 2019 aktiivimme kävivät taas Cosobassa ja jälleen kerran Siobhan oli mukana vastaanottamassa heidät. Ei ole kovin paljon uutta kerrottavaa Siobhanista. yhä herttainen, kultainen ja elämäniloinen. Yhä karvainen, takkuinen ja toista takajalkaa klenkkaava. Suuntaan kaikki positiiviset ajatukset Siobhanin suuntaan ja toivon, että oikea henkilö osuisi sen kohdalle ensi vuonna <3.

Siobhan on noin 45cm korkuinen ja painaa noin 15kg.

Tyttö elelee Onevetin pihamaalla vapaana muiden koirien kanssa. Siobhanilla on vanha ristisidevamma ja eläinlääkäritaito ei Romaniassa ole riittävä, jotta tyttö saataisiin kuntoon siellä. Siobhan on kertaalleen leikattu mutta leikkaus ei tuonut toivottua tulosta. Siobhan hyötyisi suomalaisen asiantuntijan osaamisesta. Se saa säännöllisesti kipulääkettä ja on aivan uskomattoman ihana, suloinen koira kaikesta huolimatta. Yhdistyksellä on Siobhanin terveystilasta tarkkaa tietoa ja mahdollisen kotiehdokkaan kanssa asiat tullaan käymään läpi huolellisesti ja tarkasti. Siobhan on mitä mainioin tuttavuus, iloinen ja hellyyttävä ja saa takuuvarmasti hyvälle tuulelle.

Päivitykset

13.9.2020
Iloinen Siobhan pääsi matkustamaan kotiin 5.9.2020 ja sai uudeksi nimekseen sopivasti Ilona!

24.8.2020
Siobhan on ollut Kulkurien adoptio-ohjelmassa yli 4 vuotta jo. Hän on hurmannut meitä aktiiveja kerta toisensa jälkeen Cosoban tarhalla ja on ikäänkuin ajautunut ns vakiokalusteen rooliin tarhalla. Siobhan on aina yhtä iloisena vastaanottamassa vieraat Cosoban pihamaalla ja on aina ilo päästä seurustelemaan hänen kanssaan.

Vielä suurempi ilo on kuitenkin se, että tiedämme nyt ettei hän suurella todennäköisyydellä enää ensi kerralla ole vastaanottokomiteassa. Vaan kotona.

Siobhan on varattu vihdoinkin, omaan kotiin! Emmekä voisi olla onnellisempia siitä ❤️.

 

27.12.2019
Kodinetsintä jatkuu edelleen Siobhanin kohdalla. Siobhanille ei ole kovin helpot rastit annettu kannettavaksi, turkki on musta ja takkuinen, takajalka on epäkunnossa. Silti tytön sydän on puhdasta kultaa ja jossain, jossain varmasti on se juurikin oikea koti hänellekin <3 .

7.10.2019
Siobhan on mitä mahtavin mimmi! Se on edelleen yhtä avoin ja herttainen kuin aina aiemminkin. Sormet ristiin, että tytöllä löytyy se perhe joka sille pystyy tarjomaan kaiken sen mitä se saattaa tarvita. Syyskuun reissun jälkeen tarhalla vierailleet aktiivit kertovat tapaamisesta Siobhanin kanssa näin: “Siobhan pyörii tuttuun tapaan pihalla vapaana muiden koirien seassa. Ei kuulu joukon päsmäreihin, vaan on usein jossain omilla retkillään ja sivummalla lepäämässä. Aktiivien pitäessä taukoa pihalla, tulee Siobhan innokkaasti tutustumaan ja jää ihmisten kanssa oleskelemaan. Siobhan nauttii saadessaan rapsutuksia ja on kiinnostunut mm. kansiosta ja papereista. Hyväntuulinen koira, joka ei häiriinny päällä kiipeävästä ja päin juoksevasta Fieldistä. Liikkuminen näyttää samalta kuin ennenkin, takajalat ovat klenkut.Turkissa Siobhanilla on jälleen kiinni ties mitä roskaa, rastaa ja takiaista. Tämä ei näytä kuitenkaan lainkaan neitoa häiritsevän. Muiden koirien aloittaessa haukkukuoron jollekin aidan takana liikkuvalle, lähtee Siobhan siihen hieman mukaan, ei kuitenkaan aloita haukkumista, eikä koe tarpeelliseksi jatkaa sitä muutamaa haukahdusta enemmän.”

3.8.2019
Heinäkuussa 2019 Siobhan oli jälleen vastaanottokomiteassa kun aktiivimme saapuivat Cosobassa sijaitsevalle tarhalle. Siobhan on mitä mahtavin turrikka joka luottavaisesti heittäytyy vieraankin syliin rapsuteltavaksi. Siobhanilla on tosiaan hieman liikakiloja kertynyt jotka olisi hyvä saada tiputettua pois, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Siobhan pysyttelee kokoajan melko lähellä meidän aktiiveja kun he kiertelevät tarhalla, ja se seuraa uteliaasti tapahtumia.

26.5.2019
Toukokuussa aktiivimme vierailivat jälleen tarhalla. Siobhanista ei ole niin paljon uutta kerrottavaa, hänen takajalan tilanne ei ole muuttunut vaan hän edelleen on käyttämättä jalkaa. Tämä rasittaa myös toista jalkaa ja tarhaolot itsessään tekevät sen, että Siobhanille niin kovasti toivoisi käyvän hyvin ja sen löytävän perheen joka olisi valmis antamaan sille sen mitä se tarvitsee. Asiantuntijan takastuksen Suomessa ja hoitosuunnitelma sen mukaan. Ihmisen huomio on sille edelleen parasta maailmassa ja luonteeltaan hän on ihastuttava. Se nyrhii hellästi hampaillaan ihmisen hihaa ja hiuksia ja korvaa ja kenkiä ja mitä milloinkin.

13.4.2019
Maaliskuun alussa aktiivimme vierailivat jälleen Cosoban tarhalla ja Siobhan on tavatessamme sen oma itsensä ja sen kävely on entisellään. Hetken pihalla juostuaan Siobhan rauhoittuu sivummalle. Se on hieman aamu-uninen ja sitä vielä laiskottaa. Ihmisen huomio on sille parasta maailmassa ja luonteeltaan hän on ihastuttava. Se nyrhii hellästi hampaillaan ihmisen hihaa ja hiuksia ja korvaa ja kenkiä ja mitä milloinkin. Tytöstä huokaa onnellisuus siitä, että häntä huomioidaan hieman erityisemmin tuona päivänä.

30.12.2018
Kulkurien aktiivit palasivat marraskuun reissulta mukanaan seuraavaa kerrottavaa Siobhanista: “Pyörii pihalla laumassa siellä missä tapahtuu. Super sosiaalinen ja iloinen. Jalkavamma näkyy hyvin liikkeessä, etenkin kun koira juoksee mutta Siobhania se ei tunnu haittaavan mitenkään. Siobhan tykkää rapsutuksista ja nameista ja antaa koskea miten vaan. Tulee toimeen pihan kaikkien muiden koirien kanssa eikä nameista tai huomiosta tule kinaa. Häkkikoirat saa haukkumaan juostessaan liian läheltä aitauksia mutta ei itse vastaa haukkuun mitenkään. ”

Siobhanilla on tällä hetkellä taas turkkia vaikka muille jakaa ja valitettavasti se on myös kovin takkuinen. Tarhan työntekijät eivät halua leikata tytön turkkia lyhyeksi nyt talveksi, sillä kylmyys on myös Romaniassa purevaa.

21.10.2018
Täysin sosiaalinen oma itsensä. Seuraa Adinaa innoissaan ympäri pihamaata. Saa myös ihania ilohepuleita pihalla ja osallistuu innokkaasti kaikkeen toimintaan tarhan pihalla. Siobhan on pörröinen karvakasa, jonka kutreihin on muodostunut sekä takkuja kuin takiaisia leikin lomassa. Kesäisin Siobhanilla on yleensä ajeltu karvat, mutta syksyn saapuessa tarhan työntekijät ovat antaneen tytön turkin kasvaa jotta saa hieman parempaa suojaa kuun sää muuttuu viileämmäksi.

25.8.2018
Tapasin Siobhanin jälleen heinäkuussa. Yhä edelleen tyttö on yhtä kultainen ja herttainen kuin mitä se aina on ollut. Jalan suhteen ei ole uutisia kerrottavan, tilanne on samanlainen kuin aiemmin. Elämä on kyllä epäoikeudenmukainen välillä, tästä jalastaan johtuen aivan mahtava koira on jäänyt jumiin tarhalle. Toivoa ei kuitenkaan pidä menettää, varmasti Siobhanillekin löytyy se oikea koti, jostain jonain päivänä.

16.6.2018
Siobhan on säilyttänyt iloisen mielensä ja toimii vastaanottajan virkaa aktiivimme saapuessa Cosoban tarhalle. Siobhanin jalka tullaan todennäköisesti amputoimaan, joka lienee fiksuinta tässä tilanteessa.

14.3.2018
Aktiivimme kertoo Siobhanista seuraavaa maaliskuun reissun jälkeen: “Hommailee pihalla muiden mukana, iloinen tyyppi. Pyörii innoissaan aivan kaikessa mukana ja tuntuu olevan joka paikassa koko ajan. Pihalla kävellessä usein jostain ilmestyikin määrätietoinen tumma karvakasa pomppimaan kolmella jalalla edelle ja näyttämään tietä, ihan sillai muina koirina. Ei tee itseään mitenkään tykö, kuhan pyörii. Leikattua jalkaa ei siis käytä ja kylmä sää ei auta asiaa lainkaan.”

2.12.2017
Siobhan hurmasi marraskuun reissulaiset ja toimi heidän seuraneitona tarhavisiitin aikana. Siobhan hakeutuu ihmisten lähelle ja ottaa välillä vaihvihkaa vieraan käden hellästi suuhun hakien huomiota. Siobhanin leikattu jalka on edelleenkin murheenkryyni, tyttö ei käytä jalkaa vieläkään ja olemme käyneet keskusteluja koiran kiputunnistuksesta sekä kivunlievityksestä tarvittaessa. Elämäniloisuus ei ole kadonnut mihinkään ja perusluonteeltaan Siobhan on aivan täyden kympin tyttö, joka toivon mukaan jonain päivänä kohtaa onnen, löytäen sen oman perheensä jolla on mahdollisuus antaa Siobhanille sen hoidon ja huolenpidon mitä tyttö niin kovasti ansaitsee. Siobhanin olisi hyvä päästä suomalaisen asiantuntijan vastaanotolle Suomessa. Lisätty muutamat uudet videot Siobhanista marraskuulta.

17.9.2017
Siobhanin jalka tosiaan leikattiin toukokuussa 2017 ja heinäkuun reissullamme tapasimme tytön, joka oli yhttä kultainen kuin aina ennenkin mutta vielä pomppi menemään kolmella jalalla. Kun se käveli se käytti myös leikatua jalkaa jonkin verran, kuitenkin varoen. Nyt syyskuussa aktiivimme tekivät uuden reissun tarhalle ja tapasivat myös Siobhanin, joka asustelee vapaana pihala pienessä koiralaumassa. Siobhan on mutkaton kaveri, joka tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja rakastaa ihmiseltä saamaansa huomiota. Ei kuitenkaan tarhalla ainakaan ole siitä mustasukkainen vaan pystyy jakamaan huomiota sujuvasti muiden kanssa. Siobhanin kerrotaan käyttävän jalkaansa paremmin nyt mutta sen vielä välillä pettävän alta.

Suomalaisen ortopedien lausunnoissa kerrotaan, että reisiluu ja sääriluu ovat sen verran pahassa virheasennossa, että lumpioluksaatio ei todennäköisesti korjautuisi muulla kuin reisiluun suoristusleikkauksella. Osteotomialeikkauksellakin (tplo, tta) tarvitsisi patellaluksaatio hoitaa tilanteen mukaan joko samassa tai erillisessä leikkauksessa. Ennuste toipumiselle on kuitenkin melko hyvät, sillä Siobhan on nuori koira. Leikkaus on kuitenkin sellainen joka suositellaan tehtävän vasta Suomessa, sillä täällä on parempi osaaminen ja paremmat puitteet toipumiselle.

26.5.2017
Ja kuten Romaniassa on tapana, asiat voivat muuttua nopeastikin välillä. Siobhanin jalka on leikattu jokin aika sitten ja toipuminen on meneillään. Seuraamme tilannetta ja päivitämme tietja sitä mukaan mitä saamme niitä. Lisätty video josta näkyy Siobhanin tämän hetkinen liikkuminen. Ihmisiä kohtaa Siobhan on edelleen suloinen ja iloisuus on tallessa.

19.3.2017
Siobhan on ihan huikea tyttö. Olisi ihanaa mikäli se löytäisi sen ymmärtäväisen ja sitoutuneen perheen, jossa se saisi mahdollisuuden hoitaa ja kuntouttaa vanhaa jalkavammaansa. Siobhan tulee tarvitsemaan leikkausta mutta Romaniassa tämän kaltaisista leikkauksista ei ole kokemusta ja koska on pelko, että leikkaus siellä vaan pahentaisi asiaa, Siobhania ei tulla leikkaamaan Romaniassa. Tämä on siis asiantuntijan mielipide asiasta. Siobhan on nuori ja muuten hyväkuntoinen ja sillä on hyviä edellytyksiä toipua leikkauksesta hyvin, kunhan se hoidetaan ammattitaidolla ja kuntoutuksesta huolehditaan. Siobhan on luonteeltaan todella kiva pieni koira. Kokoa sillä on nyt noin 40cm, 10-12kg. Pörröinen turkki saa sen näyttämään isommalta kuin mitä se todellisuudessa on. Siobhanilla on paljon annettavaa tulevalle perheelleen. Sisko Marcella on hetki sitten lentänyt omaan kotiinsa Suomeen.

8.3.2017
Siobhanin tapasimme tammikuussa sekä helmikuussa. Tammikuun reissulla näimme tytön sisätiloissa ja vaikka olikin todella jännittävää olla esittelyhuoneena toimivassa huoneessa, jossa oli liukas laattalattia, Siobhan oli kuitenkin valloittava oma itsensä. Näimme tytön myös myöhemmin häkissä jonka jakaa siskonsa Marcellan kanssa. Siellä vauhtia ja vipinää riitti! Siobhanin elämä tulee pian muuttumaan, sillä sisko on varattu omaan kotiinsa ja se pääsee pian muuttamaan Suomeen. Helmikuussa, kun aktiivimme tapasi Siobhanin, tämä tapahtui ulkona pihamaalla. Tällöin pääsi näkemään ihan eri puolen Siobhanista. Sillä riitti vauhtia ja iloa vaikka muille jakaa. Ei uskoisi, että tytöllä on vanha vamma jalassaan. Kuvia tulossa pian.

30.12.2016
Siobhanin terveystilasta on tullut hieman uutisia. Jossain vaiheessa tämän elämää, jalan ristiside on katkennut ja todennäköisesti samanaikaisesti vamman kanssa on myös jalan luusta irronnut pieniä palasia jotka nyt ovat irtonaisina jalassa. Siobhanin jalasta otetaan uusi rtg-kuva, jotta nähdään tämänhetkinen tilanne ja eläinlääkäri katsoo myös Siobhanille mahdollisen kipulääkityksen kohdilleen, mikäli vaikuttaa siltä, että Siobhanilla on kipuja. Välillä tyttö käyttää jalkaa, toisinaan ei juurikaan.

Romaniassa ei ole kovin paljon kokemuksia tämänkaltaisisten vammojen leikkaushoidoista ja koska se vaatii tietynlaista osaamista, vammaa ei todennäköisesti tällä hetkellä ainakaan tulla hoitamaan leikkaamalla.

Siobhan on nuori, iloinen tyttö, jolla elämä on vasta edessä. Kohtalo ei ole jakanut Siobhanille hyviä kortteja elämänsä alkutaipaleelle. Veikkaus on, että vamma on syntynyt yhteentörmäyksestä auton kanssa. Suositus on, mikäli Siobhan saisi mahdollisuuden omaan kotiin Suomessa, että perhe käyttäisi tytön ortopedin vastaanotolla arvioitavana hoitosuunnitelman saamiseksi. Siobhanin rtg-kuvat löytyy myös yhdistykseltä, etukäteen näytettäväksi.

14.7.2016
Siobhanin tapasimme heinäkuussa kun kävimme Romaniassa. Se jaksaa paddockin yhdessä siskonsa Marcellan sekä erään toisen pienen koiran kanssa. Näiden paddocki sijaitsee melko keskeisellä paikalla, ja tällä hetkellä kaikki kolme koiraa käyttävät ääntään paljon saadakseen huomiota ja ilmoittaakseen, että heillä on tiedossa kaikki mitä pihamaalla tapahtuu. Näiden paddockin vieressä myös rakennetaan parhaillaan joten tälläkin varmasti vaikutusta trion äänenkäyttöön, sillä ympärillä tapahtuu tällä hetkellä todella paljon.

Siobhan oli menossa sterilotavaksi seuraavana päivänä meidän käynnin jälkeen, ja Dr.Adina suunnitteli myös ottavan röntgenkuvan Siobhanin takajalasta, sillä hän oli tarkkaillut tätä jonkin aikaa ja halusi nyt saada varmuuden siihen onko siinä jotain erikoista meneillään.

Ihmisille Siobhan on suloinen, pieni kaveri, todella vilkas ja iloinen. Lisätty kuvia.

29.6.2016
Siobhan ja Marcella ovat reilu kuukaudessa kerenneet muuttua aikalailla. Lisätty video iloisista ja vauhdikkaista tytöistä.

13.5.2016
Koiria hylätään Romaniassa päivittäin ja kaikenikäisiä ja kaikenkokoisia. Pennut jätetään usein tienvarteen, pellolle tai metsään. Monet näistä pennuista eivät kauan selviä hengissä, sillä ne ovat joko liian pieniä ja heikkoja tai sitten ne jäävät auton alle. Myös monet ihmiset ja toiset koirat ovat uhka tällaisille nuorille pennuille. Onevetin Cosoban tilan läheiseltä tieltä löytyi kaksi pentua jotka kovin todennäköisesti ovat sisaruksia. Nämä pääsivät onnekseen Onevetin tiloihin turvaan, ja ovat nyt valmiita adoptio-ohjelmaan ja pääsevät näin ollen etsimään sitä omaa kotia ja onnellista elämää.


Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Siobhan saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Siobhan on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Siobhanin yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1129654447099228/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: