Kodin saanut koira: SOPHIE

Syntymäaika: 2014-2015
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkuvaukseen adoptioprosessistammeoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
30.10.2021
Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, jonka rahoittaminen rahoitettiin pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran tarha, jossa koirista pidetään huolta ja mahdollisuuksien mukaan ne pääsevät Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Tarhalla asuu koirien lisäksi romanialainen pariskunta, joka pitää koirista tarhalla hyvää huolta.

Carmen järjestää myös sterilointitapahtumia omistetuille koirille. Sophie tuotiin steriloitavaksi yhteen näistä tapahtumista parisen vuotta sitten, mutta häntä ei koskaan haettu takaisin kotiin.

Sophie oli aluksi luonnollisesti hyvin järkyttynyt joutumisesta tarhasta ja voi olla, että sitä on kohdeltu myös ensimmäisessä kodissa huonosti. Sophie oli aluksi tarhalla hyvin epäluuloinen ihmisiä kohtaan ja puri, jos sitä koskettiin. Niinpä tätä pientä tyttöä ei ole aiemmin voitu ottaa adoptio-ohjelmaan. Pikku hiljaa Sophie on kuitenkin alkanut hyväksyä tuttujen ihmisten kosketusta ja luottamaan hieman ihmisiin. Siten Sophie voi nyt tulla mukaan adoptio-ohjelmaan.

Sophie on edelleen hyvin arka vieraille ihmisille. Kun aktiivit menevät Sophien häkkiin, tilanne on selvästi tyttöselle jännittävä. Sophie antaa vieraiden koskea, mutta jännittää selvästi vielä vieraiden kosketusta ja tärisee. Namitkaan ei vierailta oikein maistu. Sophie ei kuitenkaan poistu piiloon koppiin sisään, vaan jää ihmisten lähelle ja välillä hyppää kopin katolle tarkkailemaan tilannetta. Sophien tulevan perheen on hyvä huomioida, että Sophieta voi koko loppuelämän jännittää uudet ihmiset eikä siitä välttämättä koskaan tule kaikille luottavaista sylikoiraa. Carmen kuitenkin kertoo, että tarhalla tuttujen ja luotettujen ihmisten kanssa Sophie on iloinen ja energinen, juoksentelee usein ympäriinsä häkissä.

Häkissä asustelee myös muita koiria, joita Sophie yritti aluksi joukkoon tullessa dominoida, mutta lopetti sen, kun huomasi ettei yritys toimi.

Sophielle etsitään kotia, jossa on kokemusta aroista ja herkistä koirista. Sophie kaipaa paljon hyviä kokemuksia ympäröivästä maailmasta ja ihmisistä. Tulevalta perheeltä edellytetään sitoutumista lempeyteen ja koiralähtöisten koirankäsittelymenetelmien käyttöön. Sophie sopisi parhaiten rauhalliseen ympäristöön, eikä sitä luovuteta kaupungin keskustaan eikä lapsiperheeseen.

Sophiella on jonkin verran hampaissa hammaskiveä ja hampaiden kunto on muutenkin syytä tarkistaa Suomeen tultaessa.

Sophie on noin 32 cm ja 7 kg kooltaan.

Päivitykset

5.2.2022
Sophie saapui omaan kotiin Suomeen.

5.12.2021
Sophie saa tänään hyviä uutisia: hänet on varattu omaan kotiin.

30.10.2021
Pieni Sophie tulee etsimään omaa kotiaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan.

**********************************************

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Flori saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Flori on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: