Blogiarkistot

Kodin saanut koira: BANDITOS

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.4.2021 Romanian eläinsuojelullinen tilanne on lohduton ja kodittomia eläimiä on käsittämättömän suuri määrä. Lisää koiria hylätään kaduille jatkuvasti ja lukemattomia pentuja syntyy jo olemassa olevista

Share

Kodin saanut koira: SUSHI

  Perustiedot ja tausta: 21.1.2019 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen kun hänen kotikulmilla asustellut koira, jota Roxana oli ruokkinut, joutui julmien paikallisten rankkureiden toimesta yhdelle Romanian kunnallisista tarhoista. Roxana lähti hakemaan koiraa takaisin ja näki kunnallisen

Share

Kodin saanut koira: LUNGIALETU (nyk. Luca)

  Perustiedot ja tausta 22.9.2018 OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVet ylläpitää Cosoban kylässä tarhaa, jossa on satoja koiria odottamassa sitä päivää, kun ne pääsevät matkaamaan omaan kotiinsa. Moni entisistä cosobalaisista tarhakoirista onkin muuttanut Suomeen viettämään

Share

Kodin saanut koira: SPICE-MAMA (Nyk. Halla)

  Perustiedot ja tausta 24.6.2018 OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVet ylläpitää Cosoban kylässä tarhaa, jossa on satoja koiria odottamassa sitä päivää, kun ne pääsevät matkaamaan omaan kotiinsa. Moni entisistä cosobalaisista tarhakoirista onkin muuttanut Suomeen viettämään

Share

Kodin saanut koira: VIVI (Team Corgimix) (nyk. Wilma)

  Perustiedot ja tausta 17.6.2018 Tämä täydellisen hurmaava “wannabe-corgi”-perhe odotti meitä elokuussa 2016 Onevet klinikan hoitolan häkissä Cosobassa vieraillessamme siellä kyseiseen ajankohtaan. Töppöjalkaporukan charmia on vaikea kuvailla, mutta ne ovat valtavan persoonallisen näköisiä, hauskoja, leikkisiä ja tahtovat kovasti luottaa ihmiseen.

Share

Kodin saanut koira: BIG MOUTH

  5.2.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017 Romanian matka kohdistui mm. Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Cosobassa sijaitsevaan, Onevetin hoitolaan,  jossa pikkuinen Big Mouth odottaa omaa kotiaan. Romaniassa koiria

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.