Tiedote: Kulkurit lomalla 23.12.2024-12.1.2025

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 23.12.2024-12.1.2025. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme joten tässä muutamia huomioitavia asioita toiminta-alueittain.

Adoptiotoiminta

Jos olet kiinnostunut kauttamme kotia etsivästä koirasta, otathan huomioon että suurin osa adoptioita hoitavista vapaaehtoisista yhteyshenkilöistämme lomailee em. ajanjakson ajan. Voit lähettää adoptiohakemuksesi meille myös loman aikana, mutta lomalla olevien yhteyshenkilöiden sähköpostista saat automaattisen lomavastauksen ja he palaavat sinulle asiaan loman päätyttyä.

Jos siis olet kiinnostunut jostain kotia etsivästä koirasta, perehdythän huolellisesti adoptioinfoihin kotisivuillamme, kuten esimerkiksi koiran adoptioon, adoptoitavan koiran terveys- ja kustannusasioihin, usein kysyttyihin kysymyksiin, harkintaa tukeviin artikkeleihin jne. Yhteyshenkilömme palaavat sinulle loman jälkeen asiaan, maltathan odottaa vastausta jotta ehdimme purkaa mahdollisesti loman aikana kertyneet yhteydenotot. 

Kotiutuneet koirat

Kuulemme aina mielellämme kauttamme kodin saaneista koirista ja neuvomme mielellämme kotiutumiseen liittyvissä kysymyksissä. Jos sinulla on kauttamme adoptoitu koira ja haluat kertoa kuulumisia tai kysyä neuvoa kotiutuneen koirasi suhteen, pyydämme sinua loman aikana huomioimaan ettemme ole tavoitettavissa ja palaamme viesteihin 12.1.2025 jälkeen.

Akuuteissa tilanteissa olethan aina yhteydessä eläinlääkäriin ja käytöshaasteissa ammattiapua saat kouluttajilta, joista löydät suosituslistauksen esimerkiksi täältä

Haluamme tässä yhteydessä myös muistuttaa joulun ja uuden vuoden vaihteen riskeistä koiraperheissä. Joulun aikaan muuttuvat rutiinit esimerkiksi sukulaisvierailujen yhteydessä voivat aiheuttaa stressiä ja käytöshaasteita koiralle, joten turvaathan koiralle rauhallisen tilan sen sitä tarvitessa joulunakin. Jouluherkkujen aikaan on myös hyvä muistaa, että moni joulun herkuista ei sovellu koiralle (esim. suklaa, rusinat, viinirypäleet, pähkinät, joulukinkun rasvaisuus, suolaisuus, luut). 

Uuden vuoden suhteen taas on hyvä muistaa, että ilotulitteiden myynti alkaa heti joulun välipäivinä ja satunnaisia raketteja saatetaan ampua jo kauan ennen uudenvuodenaattoa. Suosittelemme lämpimästi käyttämään koirilla turvavarustusta (valjaat + turvapala tai panta + valjaat tai kaikki nämä) rakettien myynnin ajan ja aivan erityisesti uudenvuodenaattona. Karkaamisen riski on kovien paukahdusten yhteydessä suuri myös koiralla joka ei normaalisti pelkää yksittäisiä kovia ääni.  

Hobo Shop

Kulkurien verkkokaupassa voi tehdä normaaliin tapaan tilauksia myös loman aikana ja postitamme tilauksia myös loman aikana. Verkkokaupan asiakaspalvelussa lomaillaan ja palataan mahdollisiin yhteydenottoihin 12.1. jälkeen.  

Some ja muut viestintäkanavat 

Myös Kulkurien Instagram- ja Facebook-sivut hiljenevät loman viettoon. Kanavillamme tulee loman aikana muutamia ennakkoon ajastettuja julkaisuja, mutta yksityisviesteihin palaamme vasta loman jälkeen. 

Loman aikana akuuteissa ja kriittisissä asioissa saat yhteyden yhdistykseen info@kulkurit.fi sähköpostin kautta. Info-sähköpostia seurataan myös loman aikana ja reagoimme akuutisti huomioitamme vaativiin viesteihin, muutoin myös info-sähköpostiin tuleviin ei-akuutteihin asioihin palataan viiveellä. 

Lämmin kiitos ymmärryksestä ja joustavuudesta!

Lue myös:

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi!

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Avoin rekry sometiimiin

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kulkurien hallitus 2025-2026

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 9.5.2025 uuden hallituksen kaudelle 2025-2026. Hallitus järjestäytyi 13.5., ja nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Essi Tenho hallituksen puheenjohtaja “Ensikosketukseni rescuetoimintaan...

lue lisää

Yhdessä ehjäksi -yleinen tarhakeräys tuotti 24 365,67€

Yhdessä ehjäksi – 24 365,67 x kiitos! ❤️‍ Teidän avullanne 27.–30.4. toteutettu ”Yhdessä ehjäksi” -yleinen tarhakeräys tuotti huikeat 24 365,67 €! Tämä summa ei ole vain valtava luku – se on katto pään päälle, ehjä koppi, turvallinen aitaus, ehjä häkin pohja tassujen...

lue lisää

Kulkurit x Ivana Helsinki Kevätmyyjäiset

Tuttu tapahtuma tekee paluun loistokkaampana kuin koskaanKULKURIT X IVANA HELSINKI KEVÄTMYYJÄISET Toivotamme sinut tervetulleeksi Ivana Helsinki talolle 10.5. lauantaina klo 10-14 Luvassa mm:- Herkullinen buffet- Kulkurien kannatustuotteita- Käsitöitä- Ivana Helsingin...

lue lisää

Kulkurien Vappupuistoilu

Kulkurit toivottavat sinut tervetulleeksi juhlistamaan vappua (1.5.) Pisan koira-aitaukseen, Espooseen Nappaa piknik-viltti mukaan ja tule nauttimaan vappusäästä kanssamme klo 11-14 Luvassa on juhlapäivän mukaisia buffetherkkuja, Kulkurien kannatustuotteita sekä...

lue lisää

Suunnittele haalarimerkki Kulkureille!

HOX tamperelaiset opiskelijat, nuoret, rescuekoirista ja eläintensuojelusta kiinnostuneet! Merkkaahan keskiviikko 26.2. klo 18-21 kalenteriin, sillä luvassa on juuri sopiva tapahtuma sulle❣️ MITÄ: Suunnittele haalarimerkki Kulkureille! MISSÄ: Kamula, Mustanlahdenkatu...

lue lisää

Kulkurien ystävänpäivämyyjäiset Lahelassa 8.2.

Tervetuloa Kulkurien ystävänpäivämyyjäisiin – tue eläinsuojelutyötä ostoksillasi!   Lauantaina 8.2.2025 klo 10–14 Lahelassa (Lahelantie 280, Tuusula) järjestetään Kulkurien ystävänpäivämyyjäiset, joissa voit nauttia rennosta tunnelmasta, herkullisista...

lue lisää