Kodin saanut koira: TINTTARA (nyk. Haru)

Syntymäaika: Noin 2015
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

26.3.2019
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Tinttaran  löysi eräs nainen kadulta Bucarestistä, nainen toi Tinttaran OneVetin klinikalle tammikuun lopussa, klinikalta se siirrettiin pian Cosobaan tarhalle asumaan.

Aktiivimme tapaavat Tinttaran helmikuun lopulla. Aktiivimme ovat jo lopettelemassa töitä siltä päivältä, päivän kääntyessä iltaan, kun yllättäen Tinttara ilmestyi aktiivimme jalkojen juureen. Kysymme Adinalta missä ihmeessä hän on piilotellut näin ihanaa ja suloista pientä koiraa kaksi päivää!  Tinttara rakastaa ihmisiä, se tulee reippaasti vieraiden luo ja käy tutustumassa jokaiseen vuorollaan. Hän on pieni tättähäärä joka töpöttelee ympäri sisätiloja pyytäen rapsutuksia ja se on myös kova pussaamaan. Tnttara tarvitsee ja kaipaa ihmisen seuraa, se tulee  vieraaseen kiinni ja painautuu syliin. Mikään sohvaperuna Tinttara ei kuitenkaan ole,  se tykkää olla mukana ihmisen puuhissa ja on touhukas. Tiloissa olevia kissoja kohtaan hän suhtautuu tyynesti, mutta toisia koiria hän pomottaa ja provosoi. Tinttara ei välttämättä ole parhain vaihtoehto ensimmäiseksi koiraksi.

Tinttara on noin 25cm ja painaa noin 3-4kg.

Tinttaralla on erikoisen malliset silmät. Silmät eivät näytä sitä vaivaavan, mutta Romaniassa ei ole silmiin erikoistunutta eläinlääkäriä käytettävissä, silmät tulisi Suomessa käydä tästä syystä tarkastuttamassa.

 

Päivitykset

13.4.2019
Kulkuri lento toi Tinttaran omistajansa luo Suomeen, toivotamme paljon onnellisia hetkiä yhdessä Tinttaralle ja omistajalle.

2.4.2019
Ihastuttava Tinttara on varattu omaan kotiin.

26.3.2019
Tinttara aloitti kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tinttara saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tinttara on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Binitan yhteyshenkilö: Taru Partanen

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: