Kodin saanut koira: TIUKU

Syntymäaika: 2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

Perustiedot ja taustat
27.06.2019

Noin puolitoista kuukautta sitten Veera pysähtyi Carpen lähellä sijaisevan Oltenitan kaupungin huoltoasemalla ja näki siellä kolme vasta hylättyä koiraa. Kaksi näistä oli pentuja, jotka karkasivat liian kauas, jotta Veera olisi saanut ne kiinni, mutta isomman, Tiukun, Veera sai mukaansa ja nyt se saa mahdollisuuden omaan kotiin. Carpe on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun perustama yhdistys ja lähellä Bukarestia sijaitsee myös Carpen tarha. Carmen Mandescu on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, jonka kanssa myös Kulkureilla oli yhteistyötä vuodesta 2012 lähtien. Carpen tarha on ollut Carmenin ja Rescueyhdistys Kulkurit ry:n yhteinen projekti. Koirien lisäksi Carpen tarhalla elää suomalainen valokuvaaja ja Kulkurien vapaaehtoistyöntekijä Veera Nuri. Veera huolehtii tarhalla olevien noin 90 koiran, muutaman kissan sekä Carpestiina sian päivittäisestä hoidosta ja samalla pyörittää tarhan arkea.

Kun vieraat menevät Tiukun häkkiin, se tervehtii vallan iloisesti ja nautiskelee ujosti rapsutuksista ja nameista ja jää lähelle hengailemaan. Kun kamera nostetaan, sitä alkaa ujostuttamaan ja se menee koppiinsa, mihin sen sillä kertaa sitten jääkin. Se ei siis ole varsinaisesti tällä hetkellä sosiaalinen, muttei kyllä missään nimessä ujokaan. Tiuku varmasti kuitenkin nopeasti rohkaistuu, sillä se on kovin kiinnostunut ihmisistä ja mielellään näiden kanssa viettää aikaansa. Se myös varmasti nopeasti ymmärtää, että ihmiset namien tarjoamisen lisäksi rapsuttavat paljon ja kosketuksesta se tuntuu nauttivan, vaikka kosketus on vielä hiukan jännää ja uutta. Tiuku antaa käsitellä itseään, kunhan se saa halutessaan poistua tilanteesta jos se käy liian jännittäväksi. Tiuku arvostaisi varmasti rauhallista kotia, missä se saisi pikku hiljaa kerätä rohkeuttaan ja saisi hyviä kokemuksia.

Herttainen Tiuku asuu tällä hetkellä Daxin kanssa samassa häkissä ja ne tulevat hyvin toimeen keskenään. Naapurissa asuvan nartun kanssa Tiuku on myös hyvin sopuisa. Ihastuttava Tiuku ei kuitenkaan sovi hyvin vahvaluonteisen koiran kaveriksi, sillä se on itse alistuva toisia koiria kohtaan ja jännittävissä tilanteissa se painautuu maahan.

Tiuku on erityisen sympaattinen ja hurmaava pikkuinen neiti, jonka häntä heiluu villisti innostuksesta. Sen ei kuulla haukkuvan tarhalla, mutta käytös voi toki muuttua kotiutumisen myötä. Painoa Tiukulla on arvion mukaan noin 10 kg ja säkäkorkeutta noin 38 cm.

22.09.2019
Tiuku lensi Suomeen 21.09.

04.08.2019
Ihana Tiuku on varattu omaan kotiin Suomeen. Onnea neidille ja sen tulevalle perheelle <3

27.06.2019
Tiuku on lisätty adoptio-ohjelmaan.
_________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tiuku saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tiuku on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Tiukun yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: