Kodin saanut koira: TOBI

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Glin)
Kokoarvio:

 

2.11.2014
Suuri osa Romanian kaduilla elävistä koirista on tavallisia kotikoiria. Käsitys lemmikin pidosta ja eläimen arvostus on kuitenkin täysin eri kuin meillä Suomessa. Mikäli koirasta jostain syystä halutaan eroon, se vain tavallisimmin hylätään kadulle tai tarhalle. Yksi tämän kohtalon kokeneista koirista on vasta puolen vuoden ikäinen Tobi. Yhdessä siskonsa Laran kanssa se hylättiin bukarestilaiselle Glinan tarhall,e kun perhe kyllästyi pentuihin.

Kulkureiden aktiivit vierailivat Romaniassa lokakuussa 2014 ja tapasivat tällöin myös Tobin ja Laran. He ihastuivat sisaruksiin ja niinpä ne pääsivät onneksensa mukaan yhdistyksen adoptio-ohjelmaan.

Kulkureiden aktiivit kuvaavat Tobia ihmisrakkaaksi, avoimeksi ja sosiaaliseksi koiraksi. Se on sisarusparista rauhallisempi, mutta kuitenkin reipas, kuten normaalin pennun kuuluukin. Samassa  häkissä pentujen kanssa asuu myös vanhempi uros, jota Tobi kunnioittaa. Se vaikuttaa muutoinkin melko pehmeäluonteiselta koirapojalta. Tobin tulevasta aikuiskoosta ei voida olla täysin varmoja. Tämänhetkinen koko viittaisi kuitenkin siihen, että Tobi tulee  todennäköisesti kasvamaan noin 50-55cm korkeaksi, reilun parikymmentä kiloa painavaksi keskikokoiseksi koiraksi.

12.2.2015
Lisätty uusi kuvia Tobin galleriaan. Tobista on kasvanut komea nuorimies. Tobin sisko Lara adoptoitiin Suomeen loppuvuodesta 2014. Nyt olisikin jo Tobin aika löytää oma koti!

18.3.2015
Vieraillessaan Romaniassa maaliskuussa 2015 tapasivat Kulkureiden aktivit myös Tobin. Tobi jännitti aluksi hieman vieraita, mutta utelijaisuus voittaa ja se tekeekin tuttavuutta nopeasti. Tutustuttuaan Tobi on ystävällinen ihmiselle. Tobi vaikuttaa ikäisekseen tasapainoiselta koiralta. Se on hyvin nöyrä ihmisiä ja toisia koiria kohtaan. Tobin ei ole kuultu tarhalla haukkuvan.

Lisätty muutama kuva Tobista.

11.5.2015
Saimme jälleen kuulumisia Tobilta, Kulkureiden aktiivien toukokuun Romanian matkan tiimoilta. Tällä kertaa Tobia eivät vieraat jännittäneet, vaan se tuli ystävällisesti tervehtimään ja nautti huomiosta. Tobi antaa käsitellä itseään ilman minkäänlaisia ongelmia. Myös hampaat ja tassut sai pojalta katsoa. Häkissään Tobi ottaa muutamia ilohepuleita, mutta ei hauku. Tobin hampaissa on jonkun verran hammaskiveä.

Lisätty Tobille uusia kuvia.

12.7.2015
Tobi odottaa edelleen omaa kotiaan Glinan tarhalla. Kulkureiden edustajien tavatessa Tobin heinäkuussa 2015 oli poika sosiaalinen ihmistä kohtaan. Se osasi hakea huomiota kauniisti ja nautti selvästi saadessaan rapsutuksia. Paikalla pitäminen Tobi hieman jännitti. Se antoi kuitenkin katsoa hampaat ja käsitellä itseään. Tobilla on hampaissa hieman hammaskiveä.

Lisätty uusia kuvia Tobille.

29.7.2015
Lisätty Tobille uusia videoita.

27.9.2015
Kulkureiden syyskuiselta Romanian matkalta emme montakaan uutta kuvaa Tobista saaneet. Syy on yksinkertainen. Poika halusi olla niin kovasti ihmisten lähellä, että kuvaaminen ei onnistunut. Tobi kaipaisikin jo kovasti omaa ihmistä, joka rapsuttaisi ja pitäisi hyvänä. Uusia ihmisiä kohtaan Tobi on aluksi hieman ujo ja alistuvainen, mutta jännityksestä huolimatta tulee itse tervehtimään vieraita ja jalkoihin pyörimään. Tämä komea nuori mies on ikäisekseen rauhallinen ja pystyy rauhoittumaan myös vieraiden läsnä ollessa. Tobin silmistä paistaa kuitenkin huumorintaju ja eipä tiedä mitä kaikkea se keksikään kunhan oma lempeä ja turvallinen koti vain löytyy.

16.11.2015
Tapasimme Tobin vieraillessamme Glinan tarhalla marraskuun alussa. Tobi oli meitä kohtaan utelias. Se tuli kiinnostuneena lähelle haistelemaan ja antoi rapsuttaa ja käsitellä. Välillä poikaa hieman ujostutti ja se kävi kopissaan kääntymässä. Utelijaisuus vei kuitenkin voiton ja Tobi tuli takaisin seurustelemaan. Tuttua Carmenia kohtaan Tobi on oikein reipas ja sosiaalinen.

Päivitetty Tobin  galleriaa.

26.11.2016
Aktiivimme tapasivat Tobin vuoden alussa. Tobia jännitti hieman uudet ihmiset mutta samalla se oli myös kiinnostunut vieraista. Tuttuun tapaansa Tobi kävi välillä huilaamassa kopissaan ja tuli taas kiinnostuneena tutustumaan. Myös namit se vei koppiinsa, jossa ne maistuivat hyvin. Tobi vaikuttaa aktiiviselta koiralta, jonka olisi jo aika päästä toteuttamaan itseään normaaliin kotielämään.

20.3.2016
Tobi jatkaa elämäänsä Glinan tarhalla. Vieraillessamme tarhalla maaliskuussa 2016, ehdimme hieman moikkaamaan myös tätä hellyyttävää koirapoikaa. Häkkinsä läpi Tobi tuli reippaasti moikkaamaan vieraita ja lähettämään terveisiä; “olisiko minun aikani päästä kotiin?”.

11.5.2016

Kulkurien aktiivit tapasivat Tobin viime viikolla vieraillessaan Glinan tarhalla. Matkalaisilla on iloisia uutisia kerrottavana pojasta. Tobi oli reipastunut paljon tämän kevään aikana. Nyt se ei jännäillyt lainkaan vieraita, vaan tuli iloisesti häntä heiluen tutustumaan. Rapsutuksistakin se uskolsi jo nautiskella. Kuulimme, että Tobi oli jokin aika sitten päässyt karkuun häkistään. Romaniassa asuva aktiivimme Veera oli tällöin tullut ruokkimaan koiria Glinalle ja Tobi oli tullut häntä heiluen tarhan käytävällä vastaan. Tobilla ei ollut aikomustakaan karata, vaan se oli antanut kiltisti ottaa itsensä kiinni ja palannut häkkiinsä. Edes ympärillä kaikuva haukkukuoro ei ollut hätkäyttänyt Tobia suuntaan eikä toiseen.

Lisätty kuvia.

21.6.2016
Huippu uutisia! Tobin pitkä odotus tulee pian päättymään, sillä poikaa odottaa oma rakastava koti Suomessa.

8.8.2016
Rakas Tobi on vihdoin kotona.

———————————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tobi tullaan  luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuna, sirutettuna, tautien varalta testattuna, kastroituna, loishäädettynä ja oman EU-passin omaavana.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, kotiutuvan koiran omistajan oppaaseen sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Tobin kodinetsinnässä auttaa Taija Mäkinen.

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: