Kodin saanut koira: TUIKE

Syntymäaika: 2012-2013
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja taustat
Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Huhti -toukokuussa Romanian matka kohdistui mm. eläinlääkäriasema Clinica Veterinara OneVetiin jonka kanssa yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä päivittäin. Klinikan kautta kulkevat mm. kaikki Suomeen saapuvat koirat ja lisäksi Onevet tarjoaa turvapaikan monelle kadulta pelastetulle koiralle. Yksi Onevetissa asuvista koirista on todella herttainen Tuike, joka on tullut Onevettiin 1.5.2017, kun se löydettiin kadulta. Luultavasti Tuike on ollut edellisellä omistajallaan ketjukoirana, sillä sen kaulasta on kulunut karvat pois.

Tuike on ystävällinen ja hoitolan pihassa se tekee tuttavuutta rohkeasti kaikkien kanssa, niin koirien kuin ihmisten. Tilaisuuden tullen Tuike kiipeää ihmisen lähelle syliin saakka. Tuike on oikea sylikoira. Hoitolassa se tepsuttaa reippaana kaikkialle ja se sujahtaa mutkattomasti isoon koiralaumaan, joka on vapaana pihalla.

Ulkomuodoltaan Tuike muistuttaa hieman myyrää, sillä sillä on huomattava yläpurenta. Neidin hampaat tulevat vaatimaan hammasremontin Suomessa.

Tapaamisen yhteydessä pikkuinen Tuike ei hauku lainkaan, mutta kotiutumisen myötä käytös voi toki muuttua. Painoa neidillä on arvion mukaan noin 8 kg ja säkäkorkeutta noin 35 cm.

09.09.2017
Rakas Tuike lensi omaan kotiin Suomeen 7.9.

23.08.2017
Ihana Tuike on tänään varattu ikiomaan kotiin Suomeen! Valtavasti onnea Tuikkeelle ja sen tulevalle perheelle <3

30.07.2017
Kerrassaan ihastuttava Tuike odottaa edelleen omaa kotiaan Onevetin hoitolassa. Kulkurien aktiivit tapasivat tämän kauniin neidin ja kuulumiset ovat loistavia. Tuike elää hoitolassa etupihalla vapaana usein muiden koirien kanssa. Vieraita Tuike syöksyy heti moikkamaan ennen kuin edes auton ovea saa kunnolla avattua. Tuikkeen tärkein tavoite on päästä ihmisen syliin aivan lähelle ja saada rapsutuksia. Tuike on siis todella ihmisrakas pikkukoira. Tämä lempeä ja iloinen neiti todella vie kaikkien sen tavanneiden sydämet mennen tullen. Lisätty myös Tuikkeelle kuvia heinäkuulta.

 ————————————————————————————————————————————————————

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tuike saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tuike on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Tuike neidin yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: