Päivitetty 16.11.2022

Varattu koira: TUISKU (Pittipennut) (Suomessa)


Syntymäaika: 05/2021
Sukupuoli: uros
Sijainti: Suomessa (Turku)
kastroitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
7.10.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Pittipentujen tarina alkaa kuten monen muun Romanialaisen tarhakoiran, heidät on löydetty kadulta. Tällä kertaa Adinan kirjanpitäjä oli huomannut nämä pienet pennut kadulla ja tuonut tarhalle. Pienille pennuille kadulla asuminen on äärimmäisen vaarallista joten tarhalle pääsy oli heidän pelastuksensa. Molemmat sisaruksista on melko peruspennun oloisia. Urospentu Tuisku on Adinan mukaan hieman pomottavampi luonne kuin siskonsa Kuura.  Tuisku on avoin ja ihmissosiaalinen luonne. Kuuntelee hyvin ihmistä ja reagoi ihmisten ohjeisiin hienosti. Tulee kutsusta innokkaasti myös vieraiden luokse. Molemmat pennut asuvat päivisin laumamassa pihalla ja tulevat hienosti toimeen muiden koirien kanssa.

Sisarusten suonissa virtaa ulkonäön perusteella jonkin verran molossiverta. Tämän vuoksi tulevalta kodilta edellytetään aiempaa koirakokemusta, mieluiten vahvoista roduista. Kuura tulee rotuperimänsä johdosta tarvitsemaan kodin, jossa se saa riittävästi liikuntaa ja oikeanlaista aivotyöskentelyä sekä johdonmukaisen, positiivisiin metodeihin perustuvan kasvatuksen.

Tuisku tulee luultavasti aikuisena olemaan vankkarakenteinen noin 55-60cm korkea ja painoa pojalla on hitusen päälle 20kg.

Päivitykset:

16.11.2022

Tuiskun tarinassa kääntyy jälleen uusi lehti. Se on varattu omaan kotiin ja tarina saa näin kaivatun ja onnellisen lopun <3

Valtavan suuri kiitos Tuiskun upealle kotihoitajalle. Kotihoidossa Tuisku sai jo tuntea mitä on ihmisen vilpitön rakkaus ja nyt sitä on tiedossa lisää omassa kodissa.

7.10.2022

Tuisku vaihtoi noin viikko sitten kotihoitoon etsimään ikiomaa kotiaan. Kotihoidossa on jo näinkin lyhyessä ajassa huomattu Tuiskun olevan melkoinen halipusupoika. Tuisku rakastaa olla lähellä ja sitä voi tässä kohtaa käsitellä ongelmitta. Jotkut asiat Tuiskua kovin jännittää mutta kun niihin saa rauhassa koirantahtisesti tutustua, ovat nekin muuttuneet jo siedettäviksi. Tuisku on herkkä koira joka ottaa ihmisestä todella vahvasti tukea. Ihmisen rauhallinen ja kannustava opastus auttaa Tuiskua aivan hurjasti ja kuten sanottu näinkin lyhyessä ajassa se on näyttänyt olevansa mitä mainioin kotikoira.

Lisätty uusia kuvia ja videoita kotihoitoon siirtymisen jälkeen. Tuiskun kotihoitopaikka sijaitsee aivan Turun lähistöllä.

Tuiskun matkaa kotihoidossa voi seurata sen omalta instatililtä @kulkuripoika_tuisku.

1.9.2022

Tuisku siirtyy etsimään uudelleen omaa kotia. Tuisku on kotona ollessaan osoittanut olevan arempi kuin odotettiin. Omistaja kertoo Tuiskulla olevan haasteita miesten kanssa. Tuisku on asunut kerrostalossa ja haukkuu jonkun verran rapun äänille. Ulkoilu on Tuiskulle nykyään lempparipuuhaa ja siellä hän saattaakin saada hepuleita. Tuisku etsii kotia jossa on osaamista herkemmistä koirista sekä kokemusta molossirotuisista koirista. Lisätty kuvia ja video.

Tuisku siirtyy ajallaan kotihoitoon jolloin saamme lisätietoja tuiskun käytöksestä.

14.5.2022

Tänään Tuiskun maailma meni kertaheittolla ympäri. Hän matkasi pitkän matkan Romaniasta Suomeen ja tapasi oman ihmisensä. Onnea perhe ja Tuisku <3

2.4.2022

Iso reppana Tuisku saa tänään elämänsä uutiset! Häntä odottaa oma rakastava koti <3 Tuisku on varattu!

25.3.2022

Aktiivimme tapasivat maaliskuun reissullaan myös komean Tuiskun. Ja voi mikä iso reppana hän onkaan. Pyörii pihalla vapaana isossa koiralaumassa, mutta ei tee itsestään numeroa. On hiljainen ja huomaamaton iso jötkäle. Tuisku tulee ottamaan namia ja jää rapsutuksillekin, mutta väistää heti innokkaampien tieltä. Leikkii hirmuisen nätisti siskonsa kanssa ja myös muiden koirien kanssa. Kun 3kg chihu ärähtää, heittäytyy Tuisku täysin selälleen ja pissaa hieman päälleen, eikä uskalla liikahtaakaan, ennen kuin chihu poistuu tilanteesta. Hirvittävän liikuttava hahmo. Nukkuu siskonsa kanssa sylikkäin myös päiväunia keskellä pihaa. 

Lisätty kuvia ja video.

14.1.2022

Joulukuun matkalla aktiivit tapasivat myös valloittavat pittisisarukset. Molossitaustaiset ei aina välttämättä ole kaikista eniten koirasosiaalisia mutta nämä sisarukset vaikuttavat olevan hyvin avoimia muille koirille, he asuvatkin tarhalla vapaana isossa koiralaumassa. Sisaruksista Tuisku on hieman enemmän alistuvampi ja onkin saanut joissain koirien välisissä nujakoissa haavan kylkeen. Haava oli kuitenkin jo paranemassa joten sen suhteen ei huolta. Tuisku ei haasta muista koiria vaan enemmän väistää jos muilla tulee sanomista. Tuisku on todella paljon ihmisen perään ja kulkee koko ajan kun aktiivit on tarhalla ihmisten perässä. Siellä missä ihmiset on myös Tuisku. Hän tulee lähelle, haluaa rapsutuksia ja nameja. Komea nuorukainen joka olisi mitä mainioin kotikoira <3

20.11.2021

Tuisku aloitti oman kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

——————————————————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Jo kotikoirana asunut koira on päässyt jo harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Muutos uuteen kotiin muuttaessa on kuitenkin suuri, eikä voida olettaa että kodistakaan tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Tuisku saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tuisku on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Tuiskun yhteyshenkilönä toimii Anne-Mari Vihtonen.

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.