Kodin saanut koira: UNA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Una

UNA

* n. 1,5 vuotias

* steriloitu

* narttu

* Romaniassa

 

 

 

2.11.2014
Eräs Glinan vapaaehtoistyöntekijöistä löysi Unan ja sen sisaren kun tytöt olivat aivan pieniä pentuja. Molemmat tuotiin siis Glinan tarhalle ja siitä alkaen he ovat eläneet koiranelämää siellä. Sisarusten arvioitu syntymäaika on heinäkuussa 2013.

Una on sisartaan nöyrempi ja antaa käsitellä itseään helpommin. Työntekijät Glinalla sanovatkin, että Una ei sano “ei” hoitotoimenpiteille, eikä halauksille joita ihmisiltä saa. Kulkuri-aktiivien vierailu Glinalla lokakuussa ei myöskään tehnyt Unan käytökseen poikkeusta. Una on vierastakin ihmistä kohtaan hyvin miellyttämisenhaluinen ja hakee huomiota itselleen keinoja kaihtamatta.

Una asustelee Glinalla samassa tarhassa sekä uroksen että nartun kanssa, joten tulevassa kodissa voisikin olla reipas ja aktiivinen kaveri Unaa odottelemassa. Koska Una on viettänyt viimeiset, kohta lähes kaksi vuotta, tarhaoloissa sen suurin haave tulevaisuudessa on että se saisi juosta kilpaa tuulen kanssa isolla pihalla ja purkaa siellä energiaansa mielin määrin. Tuon haaveen toteuttamisessa toinen lajitoveri olisi erittäin mieluisa yllätys!

Unan säkäkorkeus on n. 60 cm

21.3.2015
Kulkureiden aktiivit vierailivat jälleen ydintoiminnan keskellä Romaniassa ja siellä mm. Glinan tarhalla. Matkalaiset tapasivat myös kauniin Una tytön, joka asusteli samassa häkissä kovasti itsensä näköisen tyttö-koiran kanssa.

Matkalaiseten mielestä Una oli käytökseltään hieman pentumainen vielä, vähän alistuvainen ja aavistuksen nöyrä. Luonteeltaan Una on kuitenkin iloinen ja reipas ja uudet ihmiset otetaan pusujen kera vastaan.
Una on leimautunut vahvasti A Doua Sansan Carmeniin ja haluaakin olla tätä lähellä aina Carmenin siellä vieraillessa. Kaiken kaikkiaan Unan mielestä ihmiset tuntuvat kuitenkin ylipäätään olevan parasta maailmassa.
Vaikka Una voikin alistua toiselle koiralle, siltä löytyy omaa tahtoa kuitenkin, mutta se ei ole päällepäsmäri missään tapauksessa. Energiaa Unasta löytyy paljon, joten siitä saakin erinomaisen harrastuskaverin!

21.7.2015
Kulkureiden aktiivien heinäkuun matkalla reissulaiset tapasivat Glinan tarhalla myös Una-tytön.

Matkalaisten huomioita tytöstä: Una on iloinen, aktiivinen ja energinen koira, mutta rauhoittuu kuitenkin alun hössötyksen jälkeen viereen rapsutettavaksi. Tyttö haukkuu huomiota itselleen ja rauhoittuu sitä saadessaan. Hyväntahtoinen ja hauska, sekä myös huumorintajuinen tyttö.
Ajan saatossa Unasta on kehkeytynyt dominoivampi osapuoli, joten toisen nartun seuraksi sitä ei suositella. Alistuvainen uros sen sijaan tulisi hyvin toimeen Unan kanssa.

Una on steriloitu tammikuussa 2014 ja se luovutetaan uuteen kotiinsa sirutettuna, asianmukaiset rokotukset kunnossa, loishäädöt hoidettuna sekä uusi EU-passi mukana. Tutustuthan sivuillamme adoptoitavan eläimen terveyteen, koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.

24.8.2015
Una on varattu Saksaan

Yhteydenotot Katalle

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: