Päivitetty 11.02.2017

Kodin saanut koira: VADER


Syntymäaika: 2012
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (Mihaela Soare)
kastroitu

 

24.9.2016
Romaniassa kulttuuri on hyvin erilaista kuin Suomessa ja se näkyy selkeästi esimerkiksi siinä, miten siellä kohdellaan eläimiä. Kun omasta lemmikistään halutaan eroon syystä tai toisesta, se on helppo vain hylätä kadulle oman onnensa nojaan. Aina kohtalo ei ole edes näin suopea vaan toisinaan eläimen loppu voi olla hyvinkin tuskallinen. Koska suurin osa vapaana liikkuvista koirista on ennen ollut jonkun omistamia, ne ovat todella luottavaisia ihmisiä kohtaan. Joskus ihmiset käyttävät tätä asiaa hyväkseen ja toisinaan Romaniassa törmää ikäviin koirakohtaloihin, jotka ovat joutuneet ihmisten suunnattoman ilkeyden käsiin.

Vaderin kohdalle sattui tällainen ihminen joka sitoi sen kaulaan vaijerilla ison kiven. Kivi oli sen verran raskas, että koiran niskaan tuli haavat kun vaijeri painoi kaulaa. Onneksi eläinsuojelija Mihaela Soare kuitenkin löysi Vaderin ja otti sen luokseen turvaan. Mihaela on hoitanut sen haavoja ja tällä hetkellä kaula on parantunut tosi hyvin.

Vader on todella mukava koiraherra joka ei onneksi ole menettänyt uskoaan ihmisiin. Se on todella kohtelias ja tulee rauhallisesti tervehtimään uusia tuttavuuksia sekä ottamaan nameja kädestä tosi nätisti. Vader pitää ihmisten huomiosta ja hakeutuukin rohkeasti rapsuteltavaksi. Se on hyvin kiltti ja ystävällinen koira, mutta hieman sitä jännitti kameran salama. Muiden koirien kanssa se tulee hyvin toimeen, eikä lähde haukkumiseen mukaan. Se antaa ottaa ruokakupin nenänsä edestä pois eikä puolusta sitä yhtään. Vader on kooltaan noin 45-50 cm ja painoa sillä on noin 15-17 kg.
Ensimmäisessä videossa näkyy Vader kun Mihaela löysi sen.

3.1.2017
Vader viettää aikaansa Mihaelan luona odottaen sen ikioman kodin löytymistä. Kotihoidossa Vader on jo oppinut sisäsiistiksi ja osaa kulkea hienosti hihnassa. Se ei hauku oikeastaan yhtään joten se voisi sopia vaikka kerrostaloon asukkaaksi. Vader on luonteeltaan mitä ihanin ja herttaisin koira ja joku saa siitä varmasti mitä uskollisimman ystävän. Se on leikkisä muiden koirien kanssa ja tulee ihan kaikenlaisten koirien kanssa hyvin toimeen, myös kissat se hyväksyy eikä jahtaa niitä. Vaikka ulkonäöltään Vader on peruskoiran näköinen, luonne sillä on puhdasta kultaa. Se pitää ihmisistä ikävästä menneisyyden sattumuksesta huolimatta ja on todella kiltti koira ja herttainen koira.

11.2.2017
Vader matkustaa Englantiin kotihoitoon etsimään sitä ikiomaa perhettä. Onnea Vader <3

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Vader saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Vader on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Krista Norvasuo

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.