Kodin saanut koira: VANESSA

Syntymäaika: 2012-2013
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

29.01.2016
Vanessa päätyi yhteistyökumppanimme Mihaela Soaren huomaan siten, että rankkurit yrittivät ottaa Vanessaa kiinni kadulta mutta Mihaela ehti napata tytön. Vaikutti siltä että neidin olinpaikka oli rankkureilla tiedossa, sen verran hyvin osasivat hakeutua sille paikalle missä Vanessa majaili. Mihaela sai juuri ja juuri peloissaan karkuun pyrkivän tytön napattua ettei se joutunut väärien ihmisten kiinni ottamaksi.

Mihaelalle tultuaan neiti oli pari ensimmäistä päivää vähän hämmentynyt ja hieman peloissaan, mutta on reipastunut sittemmin kovasti. Vanessa on oikein iloinen, hyväntuulinen ja kiltti koira. Ei juurikaan hauku. Tulee hienosti kaikkien kissojen ja koirien kanssa toimeen ja on muutenkin ystävällinen ja lempeä luonteeltaan. Enemmän alistuva kuin mikään päällepäsmäri ja kuuntelee ihmistä hyvin. Autossa neiti matkustaa kuin vanha tekijä.

Neit on kooltaan keskikokoinen. Painoa Vanessalla on noin 19kiloa ja korkeutta noin 40-45 senttiä. Neidillä on persoonallinen töpöhäntä.

19.3.2016
Kaunis Vanessa matkusti tänään omaan kotiin. Iloisia yhteisiä hetkiä koko perheelle <3

——————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Vanessa saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Vanessa on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Vanessan yhteyshenkilö: Mia Takolander

Video ihanasta Vanessasta

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: