Kodin saanut koira: ZENNA (Team Mayors)

Syntymäaika: 08/2016
Sukupuoli: narttu
Ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

 

12.11.2016
Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kaupungissa. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon. Vieraillessaan OneVetissa marraskuussa 2016, esiteltiin Kulkurien aktiiveille eräässä häkissä asuvat kahdeksan pentua. Ne eivät ole täyssisaruksia, mutta niiden historia on yhteinen ja hieman yllättävä. OneVetista kerrotaan Cosoban pormestarin tuoneen nämä pennut tarhalle hiljattain. Sitä ennen pennut olivat majailleet paikallisen koulun pihalla syöden ravinnokseen lasten poisheittämiä eväitä. Pentujen alkuperästä ei ole tietoa, mutta onneksi hyväsydäminen pormestari toimitti pennut turvaan. Nyt niillä on mahdollisuus selvitä ja löytää oma kotinsa Suomesta Kulkurien adoptio-ohjelman turvin. Nämä kahdeksan pentua saivat tiiminimekseen Team Mayors.

Yksi näistä onnekkaista pennuista on 3 kuukautinen Zenna-tyttö. Zenna kuuluu pentukatraan siihen vilkkaampaan ja menevämpään kastiin. Zenna on todella sosiaalinen ja tulee toimeen muiden koirien kanssa. Se on todella leikkisä ja sellainen ”peruspentu”, jolla ei ole huolta huomisesta. Aktiiviemme tavatessa pennut, Zenna tuli heti reippaana luokse ja lähestyi kaikkia vierailijoita iloisesti ja mutkattomasti. Zenna kuvailtiin kaikinpuolin hurmaavaksi ja se varmasti sopisi monenlaiseen perheeseen.

Tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa luonnekuvausta on mahdotonta antaa vielä tässä vaiheessa pentujen ollessa niin pieniä. Se voidaan kuitenkin todeta, että Zennan lähtökohdat ja valmiudet kotikoiraksi ovat parhaat mahdolliset.

Zenna tulee arvion mukaan aikuisena olemaan keskikokoinen eli 15-20kg ja säkäkorkeudeltaan noin 45cm.

27.02.2017
Aktiivimme tapasivat suloiset Team Mayorsin pennut tammikuun yhdistysmatkalla sekä helmikuussa Janni Hussin ja Eva Louhivuoren ollessa Kulkurien matkassa tutustumassa romanialaisten eläinsuojelijoiden arkeen. Zenna jälleen kerran valloitti kaikki reippaudellaan. Zenna kuuluu selvästi pentueen rohkeimpaan kastiin. Se tulee mutkattomasti ihmisten luokse, hakee hellyyttä ja painautuu syliin. Zenna on äärettömän ihmisrakas ja tulee myös hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Tälläisen kultakimpaleen olisi jo aika päästä omaan kotiin jakamaan rakkauttaan, sillä ikiomalle perheelle. Zennan voisi kuvitella sopivan moneen erilaiseen perheeseen ja moneen erilaiseen menoon.

11.04.2017
Zenna on koira, jota on mahdotonta kuvailla sanoin. Tapasimme Zennan jälleen maaliskuun reissullamme ja ei voi muuta kuin ihmetellä, miten Zennan kaltainen tyttö on edelleen tarhalla vailla omaa kotia.

Zenna on edelleen oma ihana, reipas ja sosiaalinen itsensä. Se tulee moikkaamaan täysin vieraatkin ihmiset vaille epäilyksen häivää ja on varsinainen halinalle! Zenna osoitti meille myös leikkisän puolensa ja temmelsi muiden samaan aikaan näytille tulleiden pentujen kanssa. Kärhämää ei syntynyt kenenkään kanssa ja Zenna vaikuttakin erittäin sopuisalta, tasapainoiselta ja äärimmäisen fiksulta pennulta. Zenna ei varmasti pistäisi pahakseen, jos tulevassa kodissa olisi joku kiva koirakaveri odottamassa.

20.04.2017
Kultainen Zenna ollaan viimein varattu omaan kotiinsa <3

07.05.2017
Zenna saapui omaan kotiinsa 4.5.

—————————————————————————————————————————-

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli  Zenna tulee Suomeen steriloimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Zenna saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Zenna on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö Nora Anttila

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: