Kodin saanut koira: GUINEVERE (nyk. Nancy)

Syntymäaika: 6/2017
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet/Ioana Bodea)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
30.10.2018
Onevetin klinikka ja sen ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Koska tarha on romanialaisittain hyvin edistyksellinen ja siellä koirista pidetään hyvää huolta, vievät muut eläinsuojelijat sinne usein turvaan erityisesti pentuja. Ioana Bodea on yksi näistä eläinsuojelijoista, jotka ovat omistaneet elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle.

Guinevere ja Lancellot olivat eläneet kadulla emonsa ja kolmannen sisaruksensa kanssa, kunnes rankkurit olivat ottaneet kiinni kaikki muut paitsi Lancellotin ja vieneet nämä kunnalliselle tarhalle. Ioana oli kuitenkin onnistunut pyydystämään Lancellotin turvaan ja hakenut myös Guineveren (ja ehkä myös emon, meillä ei ole tarkempaa tietoa) pois kunnalliselta tarhalta. Kolmas pentu oli valitettavasti menehtynyt kunnallisen tarhan karuissa oloissa.

Sosiaalistumisen puutteesta johtuen Guineverellä voi kestää totutella uusin asioihin kotiutuessaan, mutta mitenkään erityisen aralta tai ujolta se ei vaikuta. Neiti on aktiivinen koira, joka varmasti vaatii tekemistä tulevassa kodissaan. Muiden koirien kanssa se hyvin juttuun ja touhuilee muiden seassa reippaasti.

Guineverestä on kasvanut pitkäkoipinen keskikokoinen koira, korkeutta sillä on reilut 50 cm ja painoa noin 20 kg.

Päivitykset
28.1.2019
Ihana Guinevere lensi Suomeen veljensä luo 26.1.2019 ja sai uudeksi nimekseen Nancy. Paljon onnea koko perheelle!

23.12.2018
Hurmaava Guinevere on varattu omaan kotiinsa, paljon onnea perheelle! <3

30.10.2018
Guinevere oli innoissaan vastassa vierailijoita häkistä käsin, mutta aktiivien tullessa häkkiin sisälle, livahti se nopeasti koppiinsa piiloon. Vieraat kiinnostivat neitiä kyllä kovasti, mutta pienessä tilassa Guinevere ei juuri uskaltanut tulla tervehtimään. Päästessään pihalle vapaaksi unohtuivat aktiivit täysin ja paikkojen tutkiskelu ja ympäriinsä juoksentelu vei voiton.

26.7.2018
Aktiivit vierailivat taas Cosoban tarhalla ja tapasivat myös Guineveren, jota kuvailtiin kakaramaisen sähläksi. Neiti asuu tällä hetkellä Dulcinea-nimisen koiran kanssa ja ne vaikuttavat tulevan oikein hyvin toimeen keskenään. Guinevere on erittäin utelias ja yrittää innokkaasti päästä häkin läpi tervehtimään vieraita. Se on hieman tottumaton kosketukseen, se ihmettelee ja sitä selvästi jännittää, mutta antaa kuitenkin hyvin koskea itseään.

20.6.2018
Guinevere on muuttanut ulkohäkkiin, josta se päästettiin vierailun ajaksi juoksentelemaan vapaana. Uudet ihmiset, häkkirivistön muut koirat ja jännä tilanne stressaavat Guinevereä paljon ja se onkin melko rauhattoman oloinen. Se käy häkkien vierellä mielistelemässä muita koiria ja välillä juoksee hätäiset hepulit, makupaloja se ei pysty häsläykseltään syömään vaan käy vain pikaisesti nuolaisemassa ja jatkaa matkaa. Tutun Ioanan vierellä Guinevere malttaa maata rauhassa. Levoton tarhaympäristö on Guineverelle todella huono ja stressaava ympäristö, ja se arvostaisikin varmasti rutiineista kiinni pitävää ja rauhallista kotia, jossa sen kanssa jaksetaan kuitenkin touhuta, koska energiaa tällä nuorella neidolla riittää.

8.5.2018
Guineverelle lisätty tuore video.

24.3.2018
Guinevere tavattiin Cosoban tarhan sisäpihalla, jossa se touhuili reippaana suuressa koiraporukassa. Mitenkään kovin hienotunteinen ei neiti ole tunkiessaan muiden koirien ohi rapsuteltavaksi tai hyppiessään päin, mutta se tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja on vain hieman turhan innokas joidenkin koirien makuun. Se leikkii sopuisasti muiden koirien kanssa, tulee haistelemaan vierailijoitakin, mutta ei jää sen kummemmin rapsuteltavaksi. Guinevere haluaa selvästi olla siellä missä tapahtuu ja jos se ei ole huomion keskipisteenä, yrittää se ainakin kovasti päästä sinne. Mitenkään ylettömän röyhkeä se ei kuitenkaan ole.

8.2.2018
Lancellot-veljen lähdettyä jo omaan kotiinsa, on Guinevere hieman kummissaan tilanteesta, mutta yhä edelleen se on oma kiltti ja ihana itsensä. Ehkäpä kohta on sen vuoro? Hännänheiluttajalle lisätty uusi video.

19.1.2018
Lisätty kauniille tytölle kuvia ja video. Guineveren veli Lancellot on varattu ja pääsekin pian matkustamaan omaan kotiinsa, milloin olisi suloisen Guineveren vuoro?

18.12.2017
Lisätty suloisesta kaksikosta video, jossa ne puuhastelevat ja intoilevat toistensa ja hoitajansa Ioanan kanssa. Missä on herttaisen Guineveren koti?

_______________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Guinevere saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Guinevere on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Tuuli Katainen

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1804219526309380/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1783444715053528/?permPage=1″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1731919403539393/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1708733785857955/?permPage=1″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

[fbvideo link=”http://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1638563282875006/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: