Kodin saanut koira: ZAMBA

Syntymäaika: 2013
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Rosiori)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
20.8.2017
Kulkurit vieraili ensimmäistä kertaa Rosiori De Veden kunnallisella koiratarhalla vuonna 2014. Tämä vierailu loi pohjaa Kulkurien ja kunnallisella tarhalla vapaaehtoisesti työskentelevälle Cornelia Stanin yhteistyölle. Yhteisesti päätettiin, että Kulkurit tukee Corneliaa ja Rosiorin kaupungin asukkaita järjestämällä säännöllisesti toistuvan sterilointipäivän. Näin syntyi Rosiorin massasterilointiprojekti, joka on jatkunut vuodesta 2015 saakka. Kulkurit auttaa tarhan koiria ottamalla tarkoin valittuja koiria adoptio-ohjelmaan, mutta johtuen epävarmoista olosuhteista, koska kyseessä on kunnallinen koiratarha, on yhdistys pitänyt Rosiorista adoptoitavien koiran määrän adoptio-ohjelmassa pienenä.

Cornelia on järjestänyt osalle koirista koppeja, joissa koirat asuvat. Ne eivät pääse koskaan irti metrisestä ketjusta, jotka on kiinnitetty kopppiin, mutta ainakin niillä on oma tila, mikä on tarhakoiralle varsin harvinaista. Tällaisessa kopissa asustelee myös kettumaisen viehkeä Zamba. Saadessaan ihmisiä vieraakseen, se suorastaan kietoutuu ihmisen käden ympärille ja rauhoittuu siihen nauttimaan huomiosta. Se ei hepuloi, vaan istuu hiljaa odottamassa, että se huomataan. Zamba vaikuttaa tarhalla kovin seesteiseltä koiralta, joka varmasti osaisi nauttia elämästään ainoana koirana, perheensä silmäteränä. Zamba ei reagoi koppinsa ympärillä oleviin koiriin ja ainoana koirana olemisen lisäksi rauhallinen narttu saattaisi olla hyvää seuraa tasapainoisen oloiselle Zamballe. Pienten lasten kanssa tai kovin menevään perheeseen Zamba ei todennäköisesti sovi ja sille etsitäänkin kotia, jossa on rauhallista ja tasaista. Sen ei kuulla tarhalla haukkuvan, eikä se lähde muiden koirien hötkyilyyn mukaan.

Zamba on noin 40- senttinen ja 10-12-kiloinen.

Päivitykset

12.11.2018

Zamba pääsi lentämään Saksaan ja uusi koti löytyy sieltä.

20.7.2018
Zamba aloitti kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Zamba saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi  Zamba on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Zamban yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: