Kodin saanut koira: DIAMANTA

Syntymäaika: 6/2018
Sukupuoli: Narttu
steriloitu
Sijainti: Romania/ One Rescue Association
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
Päivitetty 4.2.2020
Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä, jotka tekevät kaikkensa auttaakseen koiria ja muuttaakseen asioita kotimaassaan. Yksi näistä on eläinlääkäri Adina Vladut, joka miehineen omistaa OneVet-eläinlääkäriaseman, jonka kautta kaikki adoptiokoiramme tulevat Suomeen. Koko parikymmenvuotisen eläinlääkärin uransa aikana Adina on samalla tehnyt eläinsuojelutyötä auttaakseen omalta osaltaan kotimaansa loputonta kodittomien koirien joukkoa. Adina on perustanut One Rescue Association-yhdistyksen, joka ylläpitää Cosoban tarhaa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Vuonna 2015 toimintansa aloittanneella Cosoban tarhalla on jo sen suunnittelussa huomioitu koirien tarve mahdollisimman rauhalliseen ympäristöön. Niillä on muun muassa riittävästi erillisiä sisätiloja ja piha, jossa ne saavat päivittäin ulkoilla.

Heinäkuussa 2019 Adinan työntekijä tapasi tämän kodittoman koiran matkalla kauppaan. Diamanta taisi silloin päättää, että nyt riittää kaduilla norkoilu ja se seurasi työntekijää kaupalta takaisin Cosobaan ja käveli portista sisään. Nyt Diamantalla on oma pieni vanerikoppi ketjupaikalla tarhan pihalla. Muiden koirien kanssa Diamanta ei haasta riitaa, mutta ei ihan sivuutakkaan muita jos ovat dominoivaa sorttia. Jos tappelu alkaa ei neiti peräänny. Tästä syystä neiti tullaan luovuttamaan vain ainoaksi koiraksi, tai hyvin harkitusti sopivan uroksen kaveriksi.

Diamanta antaa vieraan ihmisen käsitellä hyvin, ei jännitä ja on hyvin mutkaton, sosiaalinen ja ihmisrakas tyttö. Energiaa löytyy, ja neiti hyppiikin hyvin korkealle halutessaan. Ruoka on neidille tärkeää ja se provosoikin neidin puolustuskannalle muita koiria kohtaan. Laihassa kunnossa Diamanta on vielä katu-elämän jäljiltä. Luultavasti neidillä on ollut jossain vaiheessa jonkinlainen koti, mutta joutunut kadulle syystä tai toisesta, niinkuin Romaniassa koiralle herkästi käy. 

Diamanta on rotutyypillisesti aktiivinen neiti, ja tulevan kodin onkin hyvä tiedostaa että pelkästään sohvakaveriksi neidistä ei ole.  Potentiaalia Diamantassa on paljon, hän vaatii vain aikaa, tukea ja ohjeistusta kotikoiran elämälleen. Diamantalle etsitään kotia, jossa on entuudestaan kokemusta molossityyppisistä koirista.

Diamantan mitat on n. 45-47cm, ja painoa vain 12-15kg. Senttejä voi tulla muutama lisää, ja painoa myös kunhan aikaa kuluu hieman.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

29.8.2020

Diamanta sai kodin Suomesta 8.8.2020.

22.2.2020

Onnekas Diamanta on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

4.2.2020

Marraskuussa aktiivimme tapasivat Diamantan ja tyttö oli reipas, kuten odotuksiin kuului. Diamanta tuotiin tapaamiseen tarhan työntekijän sylissä, jossa se malttoikin hetken lötkötellä, kunnes menojalkaa alkoi tytöllä vipattamaan, ja maahan oli päästävä hajuja tutkailemaan. Diamanta on kovin kiinnostunut hajuista, mutta kun ihminen ottaa namit esiin, unohtuu muu ympäristö niiden rinnalla. Diamanta vaikuttaa rennon letkeältä rämäpäältä, joka nauttisi varmasti monenlaisesta puuhastelusta. Lisätty uusia kuvia.

4.9.2019

Tapasimme ihanan, iloisen timanttitytön elokuun lopulla vieraillessamme Paola Suhosen kanssa Cosoban tarhalla. Diamanta asuttaa nyt koppipaikkaa tarhan aukealla ruohokentällä, missä se on ketjussa kiinni. Pihalla vapaana olevat koirat käyvät välillä juoksentelemassa lähellä Diamantaa ja se sietää niitä hyvin melko lähelle asti, mutta ihan ominta reviiriään se kyllä puolustaa sanomalla että menkääpäs vähän etäämmälle. Tilanne on myös hieman epäreilu Diamantan ollessa kytkettynä kun muut ovat kiinni, mutta koska siinä on etenkin ruokatilanteisssa sen verran puolustushalua, on kiinni oleminen turvallisuuskysymys.

Vieraiden ihmistenkin kanssa Diamanta on elementissään. Se ei tiedä miten päin olisi kun kerrankin joku pysähtyy sen kohdalla ja antaa sille huomiota. Diamanta painautuu syliin kiinni, suukottelee ja osoittaa kaikin mahdollisin elein miten paljon pitää tilanteesta. Diamantalle kovin soisi oman ihmisen löytyvän.

Tarhaoloissa Diamanta ei vaikuta olevan kova haukkumaan.

Uusia kuvia lisätty.

 

31.7.2019

Diamanta aloittaa kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa

 

——————————————————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Diamantan rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille tullaan tekemään kotikäynti ennen koiran varausta.

Diamanta saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Diamanta on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii:  Nina Ehrström

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: