Kodin saanut koira: HILJA (nyk. Eve)

Syntymäaika: 06/2019
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja taustaa:

23.12.2019

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adinan tuttava oli löytänyt ja tuonut kaksi pentua ja niiden emon Cosoban tarhalle. Aktiivimme tapasivat nämä pennut joulukuussa ja toinen näistä pennuista on kaunis Hilja. Hilja ja sen sisko Kaino ovat molemmat väritykseltään mustia pitkäsäärisiä pentuja, Hiljalla on hieman enemmän valkoista kaulassaan kuin siskollaan. Molemmat pennut ovat avoimia ja iloisia pentumaisia häseltäjiä. Ihmisen kosketus on alkuun heille hieman epäilyttävää ja jännittävää mutta pentumainen uteliaisuus ja kiinnostus kuitenkin voittaa jännäämisen. Namit kiinnostavat myös kovasti tätä kaksikkoa ja he etsivätkin innoissaan maasta nameja. Pennut intoutuivat myös ottamaan keskenään toisistaan mittaa namitikun kanssa (videolla tästä lisää). Kaikinpuolin iloisen ja reippaan oloisia pentuja.

Kooltaan Hilja on puolenvuoden iässä 35cm ja 10kg, oletettavaa on että siitä kasvaa kaunis keskikokoinen pitkäjalkainen neitokainen.

 

Päivitykset:

8.8.2020

Kevät toi mukanaan odottamattomia haasteita, niistä onneksi selvittiin ja Hilja matkusti tänään siskonsa Kainon kanssa Suomeen ja tapasi ihka oman perheensä ensi kertaa. Onnea Hilja ja perhe <3

19.4.2020

Hiljaa odottaa uusi elämä Suomessa, hänet on varattu omaan kotiin.

23.12.2019

Tumma kaunotar Hilja aloitti oman kodin etsimisen adoptio-ohjelmassamme.

——————————————————————————————————————————————————

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumista saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavarat saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Hilja saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Hilja on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.  Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Anne-Mari Vihtonen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: