Kodin saanut koira: HARI (nyk. Noroc)

Syntymäaika: 2-3/2021
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romania (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

11.11.2021
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Cosoban tarhalle tuodaan jatkuvasti uusia löytökoiria ja koiria, joista halutaan luopua. Kun tarhalla järjestetään sterilointipäiviä, johon ihmiset voivat tuoda koiriaan ja kissojaan steriloitavaksi maksutta, aina päivän jälkeen on koiria, joita ei haetakaan takaisin kotiin. On monia koiria, joiden alkuperä on tapahtumien paljoudessa unohtunut. Lokakuun tarhamatkalla aktiivimme valitsivat adoptio-ohjelmaan pörröisen Hari-pennun, joka on yksi koirista, joiden alkuperä on hämärän peitossa. Adina ei muista tarkkaan, miten ja mistä Hari tuli tarhalle, mutta useita kuukausia poika kuitenkin on jo ollut Cosobassa. Hari asuu päivisin tarhan pihalla koiralaumassa. Hari heiluttaa häntää ihmisten ystävälliselle puheelle ja on kiinnostunut vieraista. Kun tarhan työntekijä ottaa Harin syliin, tämä asettuu siihen rauhallisesti, mutta alas laskettaessa riehaantuu ja lähtee juoksemaan.

Hari kutsuu muita koiria leikkiin, mutta ei oikein osaa lukea muita ja tulee muiden koirien kiusaamaksi. Hari vain alistuu eikä yritä yhtään puolustautua. Välillä yrittää paeta kiusaamista sisälle. Iso koiralauma ei selvästikään ole Harille oikea paikka ja koko tilanne hämmentää Haria. Se yrittää niin kovasti miellyttää muita, mutta on vähän reppanan oloinen. Hari haukkuu jonkin verran muiden mukana.

Harin tulevan perheen tulee olla valmis hoitamaan Harin pööröistä turkkia, joka vaatinee myös trimmausta. Hari on noin 47 cm korkea ja painaa noin 17 kg.

Päivitykset

20.12.2021
Hari on saapunut kotiin oman perheensä luokse ja on saanut uudeksi romanialaiseksi nimekseen Noroc (Onni). Olkoon onni matkassanne Noroc ja perhe!

11.11.2021
Hari ehti jo löytää oman kotinsa ja tulee sivuille varattuna.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Hari saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, kastroituna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Hari on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harin yhteyshenkilö on Marjukka Kokko

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: