Kotia etsivä koira: KUISMA

Kuisma on iloisen, leikkisän ja aavistuksen herkän oloinen herra, joka tykkää niin ihmisistä kuin herkuistakin
Syntymäaika: noin 2017-2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio: 50-53cm / 25kg

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
5.8.2024

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Kuisma-herra on tullut Cosoban tarhalle jo 2,5-3 vuotta sitten kunnalliselta tarhalta, jonne päätyi muutaman muun koiran kanssa kun omistaja joutui vankilaan. Paikallinen eläinsuojelija pelasti Kuisman ja kaverit kunnalliselta tarhalta Cosobaan heidän onnekseen. Nyt Kuismalla on mahdollisuus omaan kotiin Kulkurien adoptio-ohjelman kautta.

Kuisma tulee iloisena häkin reunalle vastaan aktiiveita ja sisään häkkiin mennessä tulee suoraan ihmisen luo. Kuismaa saa vieraskin ihminen rapsuttaa, se syö namit kaikkien käsistä rohmuten niin että sormetkin ovat vähällä mennä mukana. Herra on siis hyvin perso ruualle. Kuisma vaikuttaa tarhaympäristössä pehmeältä tyypiltä. Vaikka se tulee heti vieraan luokse ja sitä saa samantien koskea, niin uusi tilanne on sen verran jännittävä että se tauottaa hieman välissä. Kuisma ei tauota koppiin saakka, mutta tekee pienen ympyrän ja palaa sitten ihmisen luokse. Samalla tyylillä Kuisma tauottaa myös kun ihminen katsoo korviin tai hampaisiin, tai koskee tassuihin. Kuisma palaa kuitenkin joka kerta takaisin ihmisen luokse, kun saa itse päättää miten toimii. Kuisma tarvitsee siis omassa tahdissaan tutustumistaan uuteen, mutta sitä on helppo palkata ja se elehtii hienosti ja selvästi. Kuisma-herran kerrotaan olevan perusolemukseltaan iloinen, hyvin leikkisä ja aktiivinen. Paksu ja pehmoinen turkki kruunaavat tämän aavistuksen herkän oloisen koiran olemuksen. Kuisma on asunut tarhalla useissa eri kokoonpanoissa häkissä sekä narttujen että urosten kanssa, ja on tullut muiden koirien kanssa toimeen. Viimeisimmäksi Kuisma on siirretty tarhan sisäpihalle vapaana asumaan, koska hoitaja toi epähuomiossa Kuisman sinne vaikka tarkoitus oli tuoda toinen koira hoitoon. Herran annettiin jäädä pihalle asumaan, niin se saa enemmän ihmisseuraa jota niin kovasti kaipaa.

Vaikka Kuisma on elänyt aikoinaan omistettuna koirana, on sillä nyt jo vuosia kestänyt tarhaelämä takana ja kotikoiran elämä on voinut olla hyvin erilaista kuin Suomessa. Kuisma etsiikin ymmärtäväistä ja sitoutunutta kotia, jossa sille ollaan valmiita antamaan aikaa ja rakkautta. Tulevalla perheellä tulee olla kiinnostusta koiralähtöiseen koulutukseen sekä koiran elekielen tulkitsemiseen. Kuisma voisi sopeutua sekä ainoaksi koiraksi että koiraseuraankin. Jo seniori-ikäiseksi lukeutuvalla Kuismalla ei varmasti ole kaikki paikat enää priimaa, vaan tulevan perheen tulee varautua hoidattamaan herraa asianmukaisesti esimerkiksi hampaiden suhteen.

Päivitykset

5.8.2024
Suloinen Kuisma aloittaa oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. 

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Olga Karttunen

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: