Kodin saanut koira: BOMBUR (Team Black) (nyk. Bomber)

Syntymäaika: 2/2016
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Sintesti)
Kokoarvio:

 

26.5.2016
Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin. Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa niille tarjoutuu mahdollisuus parempaan elämään etenkin, jos ne adoptoidaan tarhalta omiin koteihinsa. Tällainen onni kohtasi Team Blackia ja niiden emoa Beckyä keväällä 2016. Hyväsydäminen ohikulkija oli huomannut autiotaloon majoittuneen koiran ja sen viisi pentua. Hän soitti läheistä tarhaa ylläpitävälle eläinsuojelija Alina Murgulle, joka haki perheen turvaan Sintestin tarhalleen. Siellä pennut ovat saaneet rauhassa varttua ja nyt Balin, Bifur, Bombur, Brena ja Brandy ovat valmiita adoptio-ohjelmaamme.

Team Blackin pennut ovat tavallisia, tasapainoisia ja iloisia veijareita. Ne touhuilevat uteliaasti ympäriinsä ja ihmettelevät kaikkea uutta suurella mielenkiinnolla. Yllättävä suuri joukko uusia ihmisiä sai pennut hieman ujoiksi, mutta rapsutuksilla ja hellyydellä ujous oli helposti voitettavissa. Pennut antavat hienosti käsitellä itseään ja ovat nätisti sylissä, vaikka korkealla oleminen hieman jännittikin. Ne ovat kilttejä ja ystävällisiä ja viihtyvät ihmisten seurassa.

Bombur meni hieman hämilleen jäätyään yksin ilman sisaruksiaan. Se pyöriskeli hetken eksyneen oloisena ja inisi sitten muiden perään. Bombur rauhoittui kuitenkin päästessään syliin. Bombur on pentueen isoin ja hieman muita ujompi.

Pennuista tulee aikuisena keskikokoisia, noin 50-55 cm korkeita.

14.7.2016
Mustia koiria on tarhalla paljon ja ne häviävät usein värikkäämpien lajitovereidensa sekaan. Niin on käynyt myös Bomburin kohdalla, sillä se on unohtunut alkuperäiseen häkkiin kun sen sisarukset ja emä on muutettu muualle. Tämä ei kuitenkaan poikaa ole haitannut – päinvastoin. Se on ottanut paikkansa muiden isojen poikien joukosta hienosti ja pärjää aivan mainiosti muiden koirien kanssa. Bombur on selvästi asennoitunut myös syömään kuten muut isot pojat, sillä se on kasvanut selvästi muita sisaruksiaan isommaksi.
Luonteeltaan Bombur on tyypillinen iloinen pentu. Se hääräilee ja pyörii ja ihmettelee ja tutkii aivan kaikkea mitä sen häkissä ja häkin ulkopuolella tapahtuu. Sillä on kiire viipottaa katsomaan kuka häkin ulkopuolella kävelee ja hetkeä myöhemmin se on jo penkomassa vieraiden taskuja namien toivossa. Bombur tykkää ihmisistä todella paljon, ja vaikka alkuun sitä hieman ujostuttaakin se pääsee nopeasti sen yli. Bombur on tasapainoisen oloinen poika, jolta puuttuu enää vain se ikioma koti.

Lisätty vauhdikkaalle Bomburille video heinäkuulta.

6.8.2016
Mustan koiran huono maine pohjautuu siihen, että joskus ammoisina aikoina mustaa pidettiin epäonnen värinä. Bomburin tulevalla kodilla on jo yksi musta koira ja heille musta perheenjäsen on tuonut paitsi jänniä hetkiä, myös onnea jokaisen päivän jokaisena hetkenä. Niinpä perhe päätti, että he haluavat jatkaa hyväksi havaitsemallaan linjalla ja niin Bombur varattiin tänään omaan kotiin Suomeen.

27.8.2016
Kulkurilento toi viime yönä muassaan musta koiranpennun, joka sai uudeksi nimekseen Bomber. Nukuttuaan jännitystä ja matkaväsymystä pois, siitä on jo sukeutumassa uuden nimensä veroinen vilkas vipeltäjä, jonka kanssa ei aika varmasti tule pitkäksi. Onnea matkaanne, Bomber ja perhe.2

______________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Bombur tulee Suomeen kastroimattomana, tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Bombur saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bombur on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Bomburin yhteyshenkilö: Maarit Auranen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: