Kodin saanut koira: AAMI

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa kotihoidossa
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta:

Romanian eläintenpitokulttuuri on hyvin erilainen kuin meillä Suomessa. Koiria hylätään mitättömistä syistä ja näin kävi myös pienelle Aamille ja sen kahdelle pennulle. Romanian eläinsuojelutilanteesta voi lukea lisää tästä.
Aami hylättiin paikalliselle koululle, koska se kuulemma oli jahdannut kanoja. Pikkuperheellä oli kuitenkin onni myötä ja ne pääsivät kotihoitoon Bukarestiin lokakuussa 2017. Aamin pennut ovat saaneet jo kodin ja nyt olisikin Aamin vuoro löytää se oma rakastava koti.

Aami asustaa kerrostalossa kissojen ja koirien kanssa ja tulee kaikkien kanssa hyvin juttuun. Kotihoidossa se ei ole jahdannut mitään taikka ketään. Se on oppinut kulkemaan hihnassa ja se on sisäsiisti. Se ei hauku turhaan, vaan lähinnä ulkoa tuleville erikoisille äänille. Aami on ystävällinen, kiltti ja herkkä luonne. Hoitajan mukaan se varoo vähän ihmisiä, joten todennäköisesti sitä on lyöty. Se on kuitenkin saanut kotihoidossa lisää luottamusta ja reipastunee lisää omassa kodissaankin.
Aami painaa noin 7 kg.

5.1.2018
Pikkuinen Aami on saanut valtavasti kotiehdokkaita ja koti löytynee näistä. Tuhannet kiitokset, kaikille Aamille kotia tarjonneille!

7.1.2018
Aami on varattu. Hyvää elämää typykälle! Ja paljon onnea kodille!

6.2.2018
Aami saapui omaan kotiinsa 3.2.2018

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Aami saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Aami on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Tanja Nummelin

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: