Kotia etsivä koira: ACAI (Gingerin pennut)

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.


Perustiedot ja tausta


9.2.2023
Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

Ioanan naapuri löysi viimeisillään tiineenä olevan emon, Gingerin, kadulta marraskuun lopulla ja se synnyttikin pennut (Acai, Aroni, Amla, Kaju & Plum) seuraavana päivänä. Acai on tottumaton ja arka nuorukainen. Sen on kuvailtu olevan pentueensa arin pentu alusta lähtien. Acai on elänyt tarhalla koko lyhyen elämänsä eikä sillä ole kokemusta tarhan ulkopuolisesta elämästä. Vieraat ovat Acain mielestä hyvin jännittäviä eikä se uskaltaudu oikeastaan lähestymään vieraita ihmisiä.

 

Herkkä Acai etsii kotia, jossa sitä jaksettaisiin tukea rauhallisesti kotikoiran elämään. Acain tulevan kodin tulee rauhallisessa paikassa ja sillä tulisi olla koirakaveri tulevassa kodissaan.  Acai kaipaa runsaasti ymmärrystä ja positiivia kokemuksia erilaisista asioista hitaaseen tahtiin. Edellytämme perheitä käyttämään positiiviseen vahvistamiseen perustuvia koulutusmenetelmiä.

Acai on pääväritykseltään musta, mutta sillä on suloinen valkoinen kuono sekä valkoista rinnassa ja tassuissa. Acaissa on kaikista pennuista eniten valkoista väritystä. Acailla on myös luonnollinen töpöhäntä, kuten veljillään. Acai on noin 45 cm eli niistä kasvaa pieniä keskikokoisia koiria. 

 

Päivitykset
5.2.2023
Acai on kasvanut tarhalla valitettavan araksi koiraksi, eikä se tällä hetkellä etsi kotia adoptio-ohjelmassa. Acain tilannetta tarkkailaan tulevilla tarhavierailuilla.

9.2.2023
Kulkurien aktiivit tapasivat helmikuun alussa Gingerin pennut tarhalla. Acai asuu samassa aitauksessa sisarustensa Kajun ja Aronin kanssa ja Acai vaikutti olevan arkajalkajoukosta kaikkein aroin. Acai ei kuitenkaan piiloutunut koppiin, kun Kulkurien aktiivit katselivat sitä aitauksen reunalla vaan kurkisteli uteliaasti ihmisiä. Aktiivit peruuttivat kauemmas ja Ioana päästi koko kolmikon ulos. Acai tuli aitauksesta sisäpihalle, mutta palasi aina välillä takaisin ja näyttikin siltä, että se kävi tankkaamassa vähän rohkeutta itseensä. Acai ei ottanut märkäruokaa aktiivien kädestä eikä se oikein uskaltanut olla vieraan ihmisen lähellä. Heiteltyä märkäruokaa Acai kuitenkin söi reippaasti maasta! Acai on suloinen, herkkä poika.

20.10.2022
Lisätty kaksi uutta videota Acaista! Tutun Ioanan kanssa Acai on aivan kuin eri koira. Toinen video on kuvattu jo elokuussa ja toinen, jossa Acai on päässyt häkin ulkopuolelle, muutama päivä sitten.

29.9.2022
Aktiivimme tapasivat Acain sisaruksineen syyskuun alussa tarhalla. Tällöin Acai lähinnä kurkki kopista Kajun vieraita ihmisiä ja jännittävää tilannetta, vaikka namien perässä tuli myös ulos kopista. Näistä kahdesta Acai vaikutti olevan hieman enemmän kiinnostunut ihmisistä ja vähemmän varuillaan, vaikka tilanne sille vaikea olikin. Nameja Acai syö maasta, kun niitä heitellään lähelle koppia. Aktiivien poistuttua häkistä Acai tulee aidalle kurkkimaan heitä uteliaasti. Lisätty kuvia ja video.

12.9.2022
Kulkurien aktiivi vieraili tarhalla elokuun alussa ja tapasi samalla Gingerin pennut. Tapaamisen aikana Acai ei valitettavasti tullut kopista lainkaan ulos. Välillä Acai kuitenkin kurkisteli kopin suulla. Lisätty pari uutta kuvaa ja video.

11.7.2022
Lisätty uusi kuva ja uusi video! Heinäkuussa pentujen järjestystä oli taas vaihdettu ja Acain häkkitovereina olivat sen sisarukset Aroni, Amla ja Kaju.

5.7.2022
Acai aloittaa oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa! Kulkurien aktiivit tapasivat Gingerin ja sen pennut ensimmäisen kerran jo maaliskuussa vieraillessaan tarhalla. Acai asui tällöin kolmen sisaruksensa (2 urosta, 1 narttu) kanssa ulkotiloissa, jonne ne olivat siirtyneet sisätiloista vasta maaliskuun alussa. Ioanan mukaan pennut olivat sisällä reippaampia kuin nyt ulkona asustaessaan. Pennut eivät kuitenkaan  maaliskuussa vaikuttaneet niinkään pelokkailta, vaan enemmänkin ujoilta. Kaikki pennut olivat todella paljon namien perään ja haukkuivat aidalla jos muut koirat haukkuvat. Maaliskuun tapaamisella Kulkurien aktiivit arvioivat, että Acai on pentueen ujoin ja pidättyväisin. Acai myös alistui muille pennuille ja antoi niille tilaa. Voi siis olla, että se lähestyisi uusia ihmisiä rohkeammin, mikäli tilanne olisi rauhallisempi ja muita pentuja vähemmän.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Acai saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Acai on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii Iris Vainio

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/505774268066241/?__tn__=%2CO-R” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/100001640490460/videos/5248049428575644/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]