Enkelikoira: AGDA

Syntymäaika: 10/2019
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
5.3.2020

Romaniassa arvioidaan olevan jopa 2-5 miljoonaa koditonta koiraa, maan eläinsuojelullinen tilanne on Euroopan huonoimpia. Korruptoituneessa, köyhässä maassa monilla ihmisilläkin elämä on rankkaa ja on selvää, että eläinten kohtelu heijastuu yhteiskunnan pahoinvoinnista. Romaniassa elää kuitenkin ihmisiä, jotka tekevät parhaansa auttaakseen kodittomia eläimiä. Yksi heistä on One Rescue Associationin perustaja, eläinlääkäri Adina Vladut.  Adinan tarhalla Cosobassa on noin 350 koiraa, joiden perustarpeista huolehditaan ja joista moni etsii kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Paikallinen mies löysi pellolta koiranpentuja, joista osa oli menehtynyt, todennäkoisesti parvoon. Agda ja Donata olivat ne onnekkaat, jotka olivat hengissä ja selviytyivät parvoviiruksesta. Agdan elämän alkuvaiheista meillä ei ole muuta tietoa, nyt pentu on kuitenkin turvassa tarhalla ja voimistunut haastavan alun jälkeen.

Agda viihtyy klinikalla niin muiden koirien, kuin kissojenkin seurassa. Agda ei ole pelokas, muttei varsinaisesti juoksekaan ihmisten luo. Ehkäpä Agda vain kaipaa lisää ihmiskontakteja.

Agda on nyt 4kk ikäisenä 40cm ja 8-10kg.

Agda etsii omaa rakastavaa kotia, jossa pennusta pidetään huolta, tarjotaan onnellinen, koiramainen elämä ja tuetaan pennun kasvua aikuiseksi koiraksi.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

1.6.2020

Agda menehtyi tarhalla. Agda ehti liian lyhyeksi jääneen elämänsä aikana olla suuresti rakastettu, vaikka Agda ei ehtinyt matkustaa kotiin hän jää elämään sydämiin.

5.4.2020

Agda on varattu omaan kotiin! Onnea Agda ja koti uusista tulevista seikkailuista ja onnen hetkistä!

5.3.2020

Agda aloitti oman kodin etsimisen adoptio-ohjelmassa.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli Agda tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Agda saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Agda on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Agdan yhteyshenkilönä toimii: Mari Tammenkoski

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: