Kodin saanut koira: AIMO

Syntymäaika: n. 01/2020
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Perustiedot ja tausta 
31.10.2021

One Rescue Associationin tarha Cosobassa, puolen tunnin matkan päässä Bukarestista, on Kulkurien pitkäaikainen ja vakituinen yhteistyötarha, jota ylläpitää eläinlääkäri Adina Vladut. Adina on tehnyt väsymätöntä eläinsuojelutyötä eläinlääkärin ammattinsa ohessa yli 20 vuotta ja useat sadat Kulkurien kautta vuosien aikana adoptoidut koirat ovat saaneet elämässään mahdollisuuden Adinan ansiosta. OR:n tarha on suurin yhteistyötarhamme. Siellä majoittuu jatkuvasti noin 350-400 koditonta koiraa, joista pentuja on yleensä yli 150.

Adina jäjestää viikottain myös ilmaisia sterilointipäiviä paikallisille, jotta he voivat tuoda lemmikkinsä leikattaviksi. Joskus käy niin, että kissa tai koira tuodaan sterilointiin, mutta sitä ei enää haetakaan omistajan toimesta takaisin. Näin kävi Aimon kohdalla viime kesänä, joten Aimosta tuli kertaheitolla paitsi kastroitu, myös koditon. Rankka päivä, voisi sanoa.

Aimo ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan, vaan alkoi päättäväisesti valloittaa uutta asuintilaansa ja elämäänsä tarhalla. Alkuun Aimo asui tarhan pihassa vapaana, mutta useamman kymmenen koiran lauma ei sopinut sille vaan siitä tuli liian stressaavaa mikä alkoi ilmetä muiden koirien dominointina. Niinpä Aimo joutui häkkiin ja vaikka se oli varmasti oikea ratkaisu, se vasta Aimosta kauheaa onkin. Aimo kaipaa mukaan touhuun ja tohinaan ja ihmisten luokse, niin kovin että se yrittää jatkuvasti paeta häkistään.

Aimolla on häkkikaverina narttukoira, ja he tulevat hyvin toimeen. Aimon tulevassa kodissa voisikin olla narttu ennestään tai sitten Aimo voisi olla ainoa koira.

Aimo on todella reipas, avoin, ystävällinen, leikkisä, iloinen ja sosiaalinen koira. Koirien ekstrovertti tosiaankin. Se rakastaa ihmisiä ja läheisyyttä ja Aimoa olisi varmasti myös helppo motivoida positiivisin keinoin oppimaan uusia asioita uudessa elämässään. Aimoa kuvaillaan leikkimielisesti tarhalla “100% huskyksi”, sillä vaikka se ei ulkonökönsä puolesta muistutakaan huskya, luonnekuvaus mätsää kyllä täysin. Aimo on energinen ja vahva koira, ja siitä saisi varmasti erinomaisen aktiivisen kaverin ulkoiluun, vaelluksille, lenkkeilyyn, metsäretkille ja tietysti myös päivän päätteeksi sohvan nurkkaan kainaloon.

Aimo etsii kotia, jossa sille ollaan motivoituneita tarjoamaan runsaasti lajityypillistä, koiramaista toimintaa ja liikuntaa sekä kouluttamaan Aimoa kotikoiran tavoille lempeän päättäväisesti. Asuinmuoto voisi mahdollisesti olla mikä vain, sillä Aimo ei ole mitenkään erityisen kova haukkumaan. Tärkeintä on että Aimoon sitoudutaan ja adoptiota harkitaan ennen siinä etenemistä huolellisesti omia resursseja tarkkaan punniten. Aimo ja jokainen koira on sen ansainnut.

Aimo on noin 1,5-2 vuotias kastroitu uros jolla on korkeutta noin 50 cm ja painoa noin 20-23 kiloa.

Päivitykset

20.12.2021
Aimo saapui Suomeen 18.12. ja pääsi omaan kotiin 19.12.2021.

10.11.2021
Aimoa odottaa oma koti Suomessa <3

31.10.2021
Aktiivimme tapasivat ihanan, reippaan Aimon lokakuussa Romaniassa. Aimo ilahtuu valtavasti saadessaan harvinaisia vieraita häkkiinsä, se hyppii, hakee rapsutuksia, suorastaan liimautuu ihmisiin kiinni saadakseen kaiken huomion mitä lyhyessä ajassa on mahdollista saada. Välillä Aimo ottaa silkasta onnesta juoksuhepulin ja palaa sitten äkkiä takaisin ihanien ihmisten luokse. Höpsö hassuttelija, avoin, sosiaalinen ja iloinen nuori Aimo, kunpa sinun kotisi löytäisi sinut pian!

Lisätty uusia kuvia & video Aimolle.

29.8.2021
Aimo aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Aimo saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Aimo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö Salla Honkapää

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: