Päivitetty 16.11.2021

Kotia etsivä koira: LEONE


Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
kastroitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
16.11.2021
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Leone on asunut Cosobassa vuoden 2021 alusta, jolloin joku paikallinen toi hänet kadulta tarhalle. Valitettavasti Leonen taustasta meillä ei ole tämän enempää tietoa.

Tällä hetkellä Leone asuu samassa häkissä Madonnan ja toisen koiran kanssa. Leone tulee hienosti toimeen häkkikavereidensa kanssa eikä haasta lainkaan riitaa, vaan on kohtelias muita koiria kohtaan.

Leone on hyvin lempeän ja tasapainoisen oloinen koira, joka tulee mielellään ihmisen luokse ja nauttii huomiosta ja rapsutuksista. Leone ei hauku lainkaan, vaikka häkin lähellä on muita koiria, jotka haukkuvat. Tämä käytös saattaa tosin muuttua kotiutumisen myötä. Leone vaikuttaa reippaalta koiralta, joka ei häsellä ollenkaan. Myös namit maistuvat Leonelle mieluusti.

Leone arvostaisi varmasti rauhallisempaa ympäristöä. Tulevan kodin täytyy sitoutua etenemään kotiutumisessa rauhallisesti ja pienin askelin koiran ehdoilla. Leone tulee tarvitsemaan uudessa kodissaan sopivassa suhteessa aktiviteetteja ja virikkeitä sekä hellyyttä ja huomiota.

Leone on komea koira, joka on arviolta kooltaan n. 55cm ja painaa n. 25kg.

Päivitykset
16.11.2021
Suloinen Leone aloitti kodin etsinnän Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

_______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Leone saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Leone on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nancy Tahlfeldt

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.