Kodin saanut koira: ALTON (A-team)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

ALTON

* arvioitu syntymäaika 01/2015

* uros

* kastroitu

* Saapui Suomeen kotihoitoon 9.7

 

 

 

24.06.2015
Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa… Vain hyvin pieni osa näistä koirista on niin onnekkaita, että päätyy paikallisten eläinsuojelijoiden hoiviin saaden toivon paremmasta elämästä. Maaliskuussa 2015 onni potkaisi pientä Altonia sisaruksineen sekä näiden Molla-emoa. Syystä tai toisesta tämä pesue oli päätynyt Bukarestin vilkkaan kehätien laidalle josta Kulkureiden toinen pääyhteistyökumppani Alina Murgu otti ne  turvaan yhdistyksensä Asociatia Suflete Dragin (Kind Souls) uudelle Sintestin tarhalle. Pentue ristittiin paikalliseen tapaan A-teamiksi. Käytyään läpi rokotusohjelman on niiden aika aloittaa kodinetsintä Suomesta osana Kulkureiden adoptio-ohjelmaa.

Luonteeltaan Alton on aktiivinen ja leikkisä, kuten pennun kuuluukin. Tutuille ihmisille se on sosiaalinen, antaa käsitellä itseään ja nauttii ihmisen huomiosta. Vieraita ihmisiä Alton vielä hieman ujostelee. Kulkureiden edustajien tavatessa A-teamin kesäkuussa 2015, pennut eivät antaneet koskea itseensä vierailun aikana, mutta olivat kyllä kiinnostuneita ihmisistä ja pyörivät näiden ympärillä. Alton oli pentueen reippain ja pysyi näkyvillä koko sen ajan kun häkissä oltiin. Kävipä kaveri tökkäämässä nenänsäkin kameran linssiin, sekä mutustelemassa hupparin resoria. Altonin tulevalla kodilla täytyykin olla ymmärrystä ujohkoa ja normaalielämään tottumatonta pentua kohtaan ja valmiutta panostaa pennun sosiaalistamiseen kotiutumisen jälkeen. Pentueen emän ja pentujen nykyisen koon huomioiden Altonista odotetaan kasvavan aikuisena noin 50cm korkea ja noin 20kg painava herrasmies.

14.07.2015
Hurmaava Alton on nyt ollut kotihoidossa 5 päivää. Ison muutoksen myötä elämä on vielä melko jännittävää. Ulkoilu jännittää hieman vielä toistaiseksi ja tarpeiden teko ulos onkin ollut hieman hankalaa. Ulkoilu sujuu kyllä muuten hienosti ja valjaiden pukeminenkin luonnistuu ajoittaisita riekkukohtauksista huolimatta. Ruokaakin osataan jo hienosti odottaa hetki istumassa.

Alton on melkoisen kiintynyt jo hoitajaansa, mutta vieraita ihmisiä hieman jännittää. On hyvä kuitenkin muistaa että stressitasot ovat vielä korkealla ja kehitystä ja tottumista tapahtuu kokoajan.

19.8.2015
Alton on itsestään riippumattomista syistä vaihtanut kotihoitopaikkaa.

Suomessa vietetyn kuukauden aikana Altonista on kuoriutunut normaali, touhukas ja iloinen pentu. Alton on erittäin reipas persoona ja se on kotihoitopaikassaan käynyt mm. paikallisen tapahtuman ihmisvilinässä ilman minkäänlaisia ongelmia. Alton tulee hienosti toimeen niin ihmisten kuin muiden koirienkin kanssa ja sopeutuu todella nopeasti uusiinkin tilanteisiin.

Energisen luonteensa vuoksi Alton on todella kekseliäs, eivätkä sitä ole hoitopaikassa pidätelleet suljetut ovet tai häkit. Alton tuleekin tulevassa kodissaan ehdottomasti tarvitsemaan tarpeeksi aktiviteetteja ja liikuntaa, jotta energia ei tule puretuksi väärällä tavalla. Vauhdikas leikkikaveri olisi varmasti Altonin mieleen, sillä se tykkää todella paljon leikkiä muiden koirien kanssa.

Alton on hyvin tyypillinen kasvuiässä oleva nuorukainen. Monet asiat ovat sille vielä alkuun jännittäviä, ja vaikka Alton ei millään lailla olekaan arka, se hakee kovasti tukea läheisestä ihmisestään. Kotihoitopaikassa esiintyi alkuun mustasukkaisuutta, jolloin Alton oli yrittänyt puolustaa omaa ihmistään. Tämä korjaantui kuitenkin heti pienellä harjoittelulla ja nyt ongelmaa ei enää ole ollut.

Alton on juuri sellainen pojankoltiainen, kuin tämän ikäisen pennun tulee ollakin. Se on iloinen ja utelias ja tuntuu aina hölmöilevän jotakin.

5.9.2015
Alton on edelleen oma reipas ja ystävällinen itsensä. Se on nyt tavannut useita uusia ihmisiä ja tullut hienosti kaikkien kanssa toimeen alusta alkaen. Alton ottaa hienosti itse kontaktia ihmisiin, osaa jo mm. istua käskystä ja on todella nopea oppimaan myös uutta. Lapsien seuraa se vielä hieman jännittää, mutta tätäkin se on päässyt jo harjoittelemaan kotihoitajan kanssa. Muuten Alton ei kotihoitajan mukaan turhia arkaile, vaan on utelias ja reipas nuori mies.

Energiaa Altonilla on paljon ja se rakastaakin muiden koirien kanssa juoksemista. Se osaa hienosti varoa kotihoitopaikan pienempiä koiria ja leikkiä niiden kanssa. Energisyytensä vuoksi Alton tarvitsee vielä jonkun verran tapakoulutusta, sillä se saattaa innostuessaan hyppiä ihmisiä vasten.

Alton on edelleen oma hassutteleva itsensä. Kotihoitajan sanoin se on mahtava hulivili, jonka seurassa ei varmasti käy aika pitkäksi. Missä olisi persoonallisen ja komean Altonin ikioma koti?

Alton on lähes sisäsiisti.

22.9.2015
Alton jatkaa kotikoiraksi opettelua kotihoitopaikassaan. Kotihoitaja kuvaa Altonia kultaiseksi sylivauvaksi, joka on erittäin miellyttämishaluinen ja oppivainen poika.

Alton ulkoilee hienosti hihnassa ja tulee mainiosti toimeen muiden koirien kanssa koirapuistossa. Omalle ihmiselleen Alton on todella kiltti ja kuuliainen, mutta muita ihmisiä kohtaan Alton on vielä hieman epävarma. Epävarmuus näkyy niin, että Alton yrittää puolustaa omaa ihmistään muilta ihmisiltä eikä oikein haluaisi päästää niitä lähelleen. Tämä on harjoiteltavissa pois ja helpottuu varmasti kunhan Alton saa asettua omaan kotiinsa ja huomata, ettei rakas ja tärkeä ihminen ole enää mihinkään häviämässä. Nuorena ja aktiivisena koirana Alton tulee kaipaamaan paljon liikuntaa sekä kouluttamista.

13.10.2015
Alton jatkaa edelleen kotikoiran oppien harjoittelua kotihoidossa. Se on pikkuhiljaa alkanut reipastua, mutta vieraat edelleen vähän jännittävät sitä tullessaan sisälle kotiin. Ulkona kaikki koirat ja ihmiset ovat Altonin mielestä todella mukavia ja se ottaa iloisesti saamansa rapsutukset vastaan myös vierailta. Luonteeltaan Alton on edelleen oikea hassuttelija ja se keksiikin jatkuvasti uutta pientä jäynää kotihoitajansa iloksi. Fiksuna poikana Alton on oppinut istuen odottamaan ruokaansa ja antamaan muille koirille kohteliaasti ruokarauhan.

Alton on viimeiset pari viikkoa ollut täysin sisäsiisti.

Altonia saa sovitusti mennä tapaamaan kotihoitopaikkaan Oulussa.

2.11.2015
Alton on vihdoin tavannut tulevan perheensä, johon se on nyt varattu.

7.11.2015
Alton on eilen muuttanut ikiomaan kotiinsa. Onnea Alton ja koko perhe!

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella.

Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Alton tulee Suomeen kastroimattomana, tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kastroinnin kustannuksiin 25% osuudella. Olethan yhteydessä yhdistykseen ennen kastrointia.

Alton saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Alton on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Rosa Haahtikarille

Video 1
Video 2
Video 3

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: