Kodin saanut koira: ARAMIS, nyk. Armi

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Kaunis Armi 23.7.2015

Kaunis Armi 23.7.2015

ARAMIS

* Arvioitu syntymäaika 09/14

* Narttu

* Steriloitu

* Suomessa

 

 

 

 

26.3.2015
Kulkureiden aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Maaliskuussa 2015 Romanian matka kohdistui mm. Onevet klinikalle, jonka kanssa yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä päivittäin. Klinikan kautta kulkevat mm. kaikki Suomeen saapuvat koirat. Tämän lisäksi Onevet tarjoaa turvapaikan monelle kadulta pelastetulle, kuten esimerkiksi vasta noin puoli vuotisille paimenkoiramixeille, Atokselle, Porthokselle sekä Aramikselle. Lukuisten muiden Romanialaisten koirien tapaan tämäkin pentue oli syystä tai toisesta päätynyt hylättyinä kaduille. Pennuilla oli kuitenkin onnea matkassaan, sillä Onvetiin eläinlääkäri Dr. Adina löysi sisarukset ja vei ne turvaan klinikalle. Hurmattuaan aktiivimme päätyivät ne lopulta Kulkureiden adoptio-ohjelmaan ja voivat aloittaa omien kotien etsinnän Suomesta.

Sisarus-trion ainoa narttu on nimeltään Aramis. Kulkureiden aktiivit kertovat Aramiksen olevan aluksi hieman ujo vieraiden parissa, mutta reipastuvan kuitenkin hetken asiaa tuumailtuaan. Toisten koirien kanssa se tulee hyvin toimeen. Aramis on pentueen ujoin ja sille voisikin sopia parhaiten koti, jossa olisi jo valmiiksi kiltti ja turvallinen koirakaveri odottamassa. Tarhaolosuihteissa Aramiksen ei ole kuuultu haukkuvan. Neidin kasvu on vielä kesken. Tämän hetkisen koon perusteella Aramiksen odotetaan kasvavan noin 50-55cm korkeaksi ja noin 20-25kg painoiseksi.

16.4.2015
Aramis on varattu omaan kotiinsa.

3.5.2015
Kaunis Aramis saapuin viime yönä omaan kotiinsa.

23.6.2015
Aramis palaa kotia etsivien koirien joukkoon itsestään riippumattomista syistä. Aramis etsii kotia, jossa ymmärretään aran koiran sielunelämää ja joka todella sitoutuu antamaan koiralle olosuhteet, jossa se saa kaiken tarvitsemansa ajan ja tilan. Aramiksen kanssa, kuten kaikkien koirien, kärsivällisyys, johdonmukaisuus ja sitoutuminen ovat olennaisia asioita matkalla hyvään koira- omistaja- suhteeseen.

5.7.2015
Aramis, tuttavallisemmin Armi on tänään siirtynyt kotihoitopaikkaan. Armi on hyvin arka ja herkkä koira, jonka pienessä elämässä on tapahtunut paljon negatiivisia asioita eikä sillä tällä hetkellä ole luottoa ihmistä kohtaan. Armi on selvästi edelleen stressaantunut kokemastaan eikä entisessä kodissa ollut riittäviä resursseja aran koiran kotiuttamiseen. Armi tarvitsee paljon aikaa päästäkseen yli kokemuksistaan. Toivomme, että varman ja kokeneen kotihoitajan seurassa Armi saisi stressitasot laskettua ja löytäisi jälleen luottamuksen ihmisiin.

Etsimme Armille kotia, jossa se saa varmuudella viettää loppuelämänsä omana itsenään. Armin omistajan tulee ymmärtää, että tämä koira tulee vaatimaan paljon aikaa sopeutuakseen ja että sen taustat voivat näkyä käytöksessä läpi elämän. Armi tullaan luovuttamaan tarkoin harkiten ainoastaan koirakokeneeseen, aikuiseen ja rauhalliseen kotiin.

8.7.2015
Hakiessamme Armia kotihoitoon, emme olleet lainkaan varmoja kuinka hyvin ja  kuinka nopeasti se palautuisi koettelemuksistaan tai kävisikö näin koskaan. Armi ei ollut antanut koskea itseensä kahteen kuukauteen. Se juoksi villinä ulos ja takaisin sisälle, murisi ihmisille ja oli yrittänyt purra. Boxiin matkan ajaksi se saatiin levyjen kanssa siirtämällä. Armin omistajien mukaan tyttö oli psyykkisesti menetetty tapaus jolle parasta olisi lopetus.

Oltuaan kotihoidossa 3 vuorokautta Armi on yllättänyt täysin meidät kaikki. Jo ensimmäisenä iltana se antoi rapsuttaa itseään ja ottaa lentokentällä laitetun pannan pois kaulastaan. Toisena päivänä se kulki hihnassa pihalla ja antoi leikata kynnet ilman vastustusta. Kolmantena iltana käytiin jo pesulla. Armin katseesta näkyy vielä huoli maailmaa kohtaan ja se tarvitsee rauhalliset ja varmat otteet. Neiti kuitenkin palkitsee kotihoitajansa kiipeämällä varovasti viereen sohvalle ja kellahtamalla kyljelleen hieman rapsutuksia pyytäen. Armi tulee hyvin toimeen kotihoitopaikan vanhempien koirien kanssa ja hakee niistä turvaa ja mallia.

Edistymisestä huolimatta Armi tullaan luovuttamaan ainoastaan rauhalliseen ja kokeneeseen kotiin. Armi tulee varmasti tarvitsemaan tukea ja positiivisiin metodeihin perustuvaa koulutusta ja totuttamista vielä kotihoitojakson jälkeenkin.

11.7.2015
Armi jatkaa reipastumistaan kotihoidossa. Vaikka monet asiat vielä jännittävät Armista näkee, että se todella haluaa oppia luottamaan ihmisiin ja maailmaan sen ympärillä. Armi kaipaa varman ja rauhallisen omistajan, joka ymmärtäisi tytön herkkää mieltä ja jatkaisi harjoittelua sen kanssa.
Armi on kotihoidossa ollut täysin sisäsiisti, se on pärjännyt hienosti yksin kotona eikä ole haukkunut laisinkaan.

Armi on pienempi kuin miltä kuvissa vaikuttaa; noin 15kg ja 35-40cm. Armi muistuttaa rakenteensa ja turkkinsa puolesta hieman shetlanninlammaskoiraa.

15.7.2015
Sievä ja hento Armi. Sillä ei ole koskaan nuoren elämänsä aikana ollut omaa ihmistä, joka olisi auttanut kohtaamaan uudet ja jännittävät asiat tai kertonut, että kaikki on hyvin. Silti se on ensimmäisen ikävuotensa aikana joutunut kokemaan ja kestämään jo hirmuisen paljon. Kaikesta tästä huolimatta Armi todella yrittää voittaa arkuutensa. Se on pelkässä viikossa uskaltautunut luottamaan kotihoitopaikkaansa jo siinä määrin, että sen todellinen luonne on alkanut näkyä. Armi on hoitopaikan kolmesta koirasta aina ensimmäisenä perässä, kun kotihoitaja vaihtaa huonetta. Sen on myös aivan pakko päästä sohvalla viereen makaamaan, vaikka sitten toisen koiran päälle jos muualla ei ole tilaa. Ihminen on Armille näin tärkeä, vaikka hellyydenosoitukset ovat sille vielä aivan uusi ja hieman jännittäväkin asia.

Armi hakee kovasti tukea myös hoitopaikan rauhallisista koirista. Se katsoo mallia lajitovereistaan ja tutustuu uusiin ja ihmeellisiin tilanteisiin usein niiden takaa tai alta kurkistellen.

Armi on alkanut kodin turvassa innostua leikkimään, vaikka sen leikkiin kutsut ovatkin vielä niin epämääräisiä pyrähdyksiä örinöineen, että hoitopaikan koirat ovat vähintäänkin yhtä yllättyneitä kuin Armi itse. Myös muita pentumaisia piirteitä on alkanut nousta esiin luottamuksen myötä ja Armi onkin päivä päivältä iloisempi ja vallattomampi. Ajan myötä siitä kuoriutuu varmasti mitä valloittavin pieni päivänsäde.

24.7.2015
Armista on kuoriutunut oikea vintiö. Se touhottaa hoitopaikassa häntä pystyssä ja tahtoo aivan ehdottomasti osallistua kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu. Armin ja kotihoitajan yksi lempileikeistä onkin kuurupiilo, jossa hoitaja menee piiloon ja Armin on heti tultava kurkkaamaan mihin ihminen hävisi. Löydettyään hoitajan Armi saa hirmuisen ilohepulin ja säntäilee ympäri asuntoa. Armi yrittää edelleen myös kovasti haastaa hoitopaikan koiria leikkimään. Se hyppelehtii niiden ympärillä ja örisee ja murahtelee ja sinkoilee sitten (useimmiten yksin) ympäriinsä kunnes aloittaa koko homman alusta.

Ulkonakin Armi on rohkaistunut todella paljon. Se on alusta asti kävellyt lenkeillä todella hienosti ihmisen vierellä, mutta nyt se on uskaltautunut myös haistelemaan ja ihmettelemään ympäristöä. Varsinkin tutuilla lenkkipoluilla se unohtuu usein seurailemaan nenäänsä, kunnes lopulta havahtuu kuinka kauas on eksynyt ja kipittää äkkiä takaisin ihmisen vierelle. Armi on tullut kaikkien tapaamiensa koirien kanssa toimeen ja meneekin hyvin tarmokkaasti tapaamaan uusiakin kavereita.

Armi on alkanut elää kadotettua lapsuuttaan uudelleen mitä hellyttävimmällä tavalla. Sille kaikki tavalliselta tuntuvakin on uutta ja ihmeellistä. Armi seuraili muutaman päivän kun hoitopaikan koirat leikkivät vinkuvalla pupulelulla, muttei uskaltanut itse osallistua. Muutama yö sitten, kun koko perhe oli mennyt nukkumaan (ja Armi kuvitteli että kukaan ei huomaa), se hiippaili olohuoneeseen ja alkoi mutustella ja kannella pupua suurella ilolla. Samassa hurmassa saivat kyytiä myös luunjämät ja muut lelut, jotka aamulla löytyivät pitkin poikin asuntoa. Armi on myös hellästi testaillut miltä esimerkiksi johdot ja puisen yöpöydän kulma maistuvat, mutta osannut hienosti päättää tutkimuksensa ennen kuin mitään on hajonnut.

Armin arkuus, joka tulee varmasti olemaan osa tytön luonnetta vielä pitkään, tulee esiin lähinnä ulkona ja uusissa tilanteissa. Ulkona se on vielä varuillaan ja säikkyy herkästi uusia ääniä ja asioita. Myös uudet ihmiset pelottavat, eikä Armi ulkona mielellään anna edes tuttujen ihmisten koskettaa itseään. Kotona Armi on seurallinen ja vaikkei se vielä osaakaan vaatia huomiota, tulee tyttö itse aivan ihmiseen kiinni nukkumaan ja nauttii saamistaan rapsutuksista. Kotona Armi antaa hienosti myös vieraiden rapsutella itseään ja tulee oma-aloitteisesti vieraiden lähelle hetken tilannetta tarkkailtuaan. Armi tarvitsee omistajan, jolla on pitkäjänteisyyttä ja tahtoa totuttaa sitä uusiin asioihin. Armi kyllä oppii ja tottuu uusiinkin asioihin, kunhan vain saa tarpeeksi tukea ja turvaa niin tehdessään. Uudessa kodissa olisi hyvä olla myös reipas koirakaveri, josta Armi voisi jatkossakin katsoa mallia.

30.7.2015
Suloinen Armi on tänään matkannut uuteen kotiinsa. Onnea Armi ja Armin uusi perhe!

14.12.2015
Saimme Armin kodilta aivan ihania kuulumisia. Erityinen pieni tyttö on monen mutkan kautta päätynyt juuri oikeaan kotiin, jossa sen herkkää sielunelämää osataan tukea ja ymmärtää:

Aramis a.k.a Armi saapui monen mutkan kautta luoksemme 30.7.2015.

Kotiin tulo oli Armista hirmu jännittävää ja täytyy myöntää, että jännitin itse varmasti ainakin saman verran. Juusto ja lihapullat toimivat loistavasti Armin muurien laskemisessa ja rapsutuksista nautittiin jo pitkin iltaa. Armi nukkui perheemme nuoremman jäsenen sängyssä koko ensimmäisen yönsä. Pohdin, miten voisin kertoa pienelle, että luotani sinun ei tarvitse lähteä, minusta sinun ei tarvitse luopua, olet viimein kotona…

Mikä kaunokainen Armi onkaan. Ulkoillessamme kehuja ja hymyjä satelee todella paljon ja selvää kiinnostusta hänen aran sievää ulkomuotoaan kohtaan. Ulkoilu onkin Armista ihanaa.  Erityisiä suosikkeja ovat metsäpolut, joilla juostessa Armin häntä nousee korkeuksiin ja hymy huulille. Koirapuistot ovat parasta ja siellä saankin juosta kuin tuulispää, ihmetellen itsekin kuinka kovaa oikein pääsenkään. Uudet asiat kuten pyöräilijät, bussit, kovat äänet jne.. saivat aluksi pienokaisen sydämen tykyttämään ja hännän painumaan syvälle jalkojen väliin. Kaupunkielämään tottuminen alkaa kuitenkin jo pikkuhiljaa näkyä. Bussissa ja junassa Armi kulkee täysin ongelmitta eikä autossa matkustamisesta ole moksiskaan. Kaikista epäilyttävämpiä tuntuvat kuitenkin edelleen olevan ihmiset, kaiken kokoiset, näköiset ja hajuiset. Selvää kiinnostusta kyllä löytyy, mutta uskallusta tutustumiseen vielä puuttuu.

Karvaisten kavereiden kanssa Armi tulee tosi hyvin toimeen ja villeimmätkin hössöttäjät yleensä rauhoittuvat hänen rauhallisessa seurassa. Armi on todella tyyni, ei hauku eikä murise. Karkuun tosin saattaa luikkia, lähinnä kuitenkin sen koiran ulkoiluttajan vuoksi. Alusta asti Armi on ollut sisäsiisti ja hyvätapainen nuori neiti. Vieraat ovat edelleen jännittäviä, mutta kun vain ymmärtää sen, että kaikki koirat eivät ole ekstroverttejä pusailijoita ja niille riittää samassa huoneessa olo, kuuntelu ja katselu, huomaa Arminkin osaltaan nauttivan erilaisten ihmisten läsnäolosta. Kaiken kaikkiaan Armi on reipastunut silmissä ja nykyään hänelle on ihan normaalia syödä luita, leikkiä leluilla ja vierailla erilaisissa paikoissa. Jotkut päivät ja lenkit ovat parempia ja toiset jännittävät vielä enemmän. Arkuus kulkee neidillä luissa ja ytimissä. Itsesuojeluvaisto ei hevillä väisty luottamuksen tieltä. Polku voi olla hyvinkin pitkä. Tosin jos jotain olen omalla matkallani oppinut, niin se on, että aika parantaa syvimmätkin haavat ja arpien kanssa pystyy varmasti meidän Armikin elämään täysipainoista ja iloista koiran elämää.

Kiitos Armista kuuluu Kulkurit Ry:lle ja Rosalle, joka uskoi koko ajan Armin arkuuden takana piilevän varsinainen timantti. Oi kuinka oikeassa hän olikaan!

Hyvää Joulua kaikille karvaisille kavereille!

_________________________________________________________________________________

Koiranpentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua

Aramis saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Aramis on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkittuja yhteydenottoja odottaa Rosa Haahtikari.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: