kodin saanut koira: BARNEY

Syntymäaika: 11/2016
Sukupuoli: Uros
kastroidaan
Sijainti: Romania (Onevet)
Kokoarvio:

24.3.2017
Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan perustajista, Dr. Adina, on erityisen kunnostautunut kodittomien koirien auttajana ja OneVetin hoitolan tiloissa asuukin pari sataa koiraa. Suuri osa koirista, varsinkin pennuista, tulee Onevetin lähiympäristöstä, joka on yleinen koirien hylkäyspaikka, sillä ihmiset tietävät Onevetin työntekijöiden poimivan ne sieltä turvaan, samoin usein pentuja jätetään ihan porttien taakse, joista tarhan omistaja Adina usein löytääkin pusseihin sullottuja pentuja. Näin alkoi myös Barneyn elämän alkutaival sisaruksiensa kanssa. Valitettavasti koko pentu katraaseen iski parvo, ja vain tämä pieni sitkeä poika selvisi siitä.

Nyt Barney on kasvanut ja vahvistunut sen verran, että hänet voidaan ottaa mukaan adoptio ohjelmaamme ikiomaa kotiaan etsimään. Aktiivimme tapasivat Barneyn maaliskuisella reissullaan ja Barney on todella reipas ja tasapainoinen pojan kloppi.  Poika on sellainen iloinen tättähäärä, hän tutkailee sisätiloissa oudon huoneen ja kaikki vieraat ihmiset uteliaan reippaasti läpi eikä poika tunnu jännittävän yhtään tilannetta. Barney on todella huomionkipeä ja poika kiipeääkin heti tilaisuuden tullen syliin rapsuteltavaksi. Barney haluaa osallistua ihan kaikkeen touhuamiseen ja onkin hiukan koko ajan vähän tiellä, kun kuvataan muita koiria, joten aktiivimme päättivät, että yksi pitää tätä vesseliä sylissä, jotta hän ei keikkuisi kameran edessä koko ajan. Sylissä Barney on tosi letkeän onnellinen, pussailee vain naamaa ja heiluttelee häntäänsä. Barney on siis oikea sylivauva. Myös ulkona ollessa Barney pyörii koko ajan ihmisten jaloissa ja hakeutuu seuraan rapsuteltavaksi ja huomioitavaksi. Pihalla Barney on myös hiukan rauhallisempi, enemmän sellainen seurailija kuin suinpäin riehumassa oleva koltiainen.

Barneystä kasvaa aikuisena luultavasti keskikokoinen kaveri.

5.4.2017
Pikkuinen Barney poika on tänään varattu ikiomaan kotiinsa, kohta poika karistaa Romanian pölyt tassuistaan ja aloittaa uuden elämän kotikoirana. <3

14.4.2017
Pienen Barney pojan tassut koskettivat suomen maata, ja yhteinen elämä alkoi omistajan kanssa, kotionnea suuresti sekä Barney että perhe!

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Barney saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna (mikäli ikä sen sallii), rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Barney on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Barneyn yhteyshenkilö on Anne Huhtala.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: