Päivitetty 21.01.2018

Kodin saanut koira: BENNY C


Syntymäaika: 15.05.2016
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa ( Carmen Mandescu)
kastroidaan

 

Perustiedot ja taustat

13.08.2017
Sisarukset Benny ja Bella odottavat tällä hetkellä omaa kotiaan Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescun omistamassa tyhjässä asunnossa. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla ja tällä hetkellä hän työskentelee myös eläinsuojeluyhdistyksen Carpen perustajana. Carpen uutta tarhaa rakennetaan parhaillaan ja Kulkurit on tiiviisti mukana Carpe -hankkeessa.

Vuonna 2016 Romaniassa paikallinen nainen adoptoi Bennyn ja Bellan. Hänen piti alun perin adoptoida vain Bella, mutta huomatessaan Bennyn, joka oli urospennuista surkeimman näköinen, hän halusi tarjota molemmille sisaruksille kodin. Vuoden ajan kaikki sujui hyvin, mutta noin kuukausi sitten nainen erosi miesystävästään ja muutti heidän yhteisestä asunnosta pois. Nainen ei löytänyt itselleen ja Bennylle ja Bellalle asuntoa, johon koirat olisivat tervetulleita. Koska sisarukset ovat hyvin tärkeitä naiselle, hän ei halunnut hylätä niitä kadulle, vaan hän halusi varmistaa, että ne löytävät parhaat mahdolliset kodit. Muutaman päivän kuluttua tästä sisarukset muuttivat Carmenin tyhjään asuntoon ja pikkuiset lisättiin hurmaavan luonteensa vuoksi Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Ihastuttavat Benny ja Bella ovat luonteeltaan hyvin ystävällisiä ja kilttejä, niin ihmisiä kuin toisia koiria kohtaan. Molemmat tulevat hienosti toimeen myös kissojen kanssa.

Komea Benny on luonteeltaan vieraita ihmisiä kohtaan hieman epävarmempi kuin Bella. Saavuttuaan Carmenin luo Benny haukkui ja oli hieman epävarma suhtautumisestaan Carmeniin. Kolme päivää Benny arasteli uudessa ympäristössä, mutta jo neljässä päivässä pikkuisen käytöksessä tapahtui huomattava muutos. Tällä hetkellä Benny on hyvin iloinen ja energinen nuori poika, joka nauttii leikkimisestä ja touhottamisesta ympäriinsä. Molemmat sisarukset hyppivät ja kiipeilevät hyvin korkealle, joten tulevassa kodissa tämä tärkeä asia täytyy huomioida, esimerkiksi ikkunat täytyy pitää kiinni tai suojata. Pikkuiset voivat myös tilaisuuden tullen kiivetä ruokapöydälle, jos sieltä tulee ruuan tuoksu. Erilaisiin ääniin ja toisten koirien haukkumiseen Benny reagoi haukkumalla.

Benny ja Bella ovat toisilleen hyvin läheiset ja hoitopaikassa ne ovat koko ajan yhdessä ja seuraavat toisiaan. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, sillä kaksikko on elänyt yhdessä koko elämänsä ajan. Benny ja Bella etsii uutta kotia harkitusti yhdessä tai erikseen.

Herttaisella Bennyllä on painoa noin 4 kg ja säkäkorkeutta noin 30 cm.

Benny etsii kotia, jossa ymmärretään, että pienikin koira tarvitsee aikaa, huolenpitoa ja liikuntaa.

20.01.2018
Tänään vihdoinkin pitkä odotus palkittiin, kun Benny lensi Suomeen omaan kotiinsa. Bella ja Benny ovat jälleen yhdessä.

07.10.2017
Benny on todettu babesioosin osalta positiiviseksi, joten tämä upea pikkumies jää vielä toistaiseksi Romaniaan lisätutkimuksia varten. Toivotaan, että Benny pääsee pian matkustamaan siskonsa Bellan luokse omaan kotiin Suomeen.

12.09.2017
Tänään on pikkuisen Bennyn onnenpäivä, sillä tämä suloinen kaksikko on varattu omaan yhteiseen kotiin Suomeen! Valtavasti onnea Bennylle ja Bellalle ja niiden tulevalle kodille <3

30.08.2017
Benny on saanut useita kotiehdokkaita, joten tällä hetkellä pikkuisesta ei oteta enempää kyselyitä vastaan. Kiitos paljon kaikille!

—————————————————————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Benny C saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Benny C on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Benny C:n yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.