Päivitetty 08.11.2021

Kotia etsivä koira: BETTE


Syntymäaika: 10/2020
Sukupuoli: Narttu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Steriloitu

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
19.10.2021

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Arviolta noin vuoden ikäinen Bette on hylätty Cosoban tarhalle viime vuoden syksyllä. Niihin aikoihin tarhalle hylättiin parin kuukauden aikana todella iso määrä pentuja, josta ei ole tarkempia tietoja mistä ja miten ovat päättyneet tarhalle. Bette kulkee vapaana tarhalla ja tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Jollain koiralla on kuitenkin mennyt hermot Betteen, sillä sitä on purtu kylkeen ja siitä on jäänyt iso jälki.

Ihana Bette on ujo ja hän jännittää selvästi uusia ihmisiä. Kulkureiden aktiivit kävivät elokuussa Cosoban tarhalla ja ensimmäisenä päivänä Bette ei lähestynyt vaan pysyi etäisyydellä ja haukkui erittäin paljon epäluuloisena. Toisena päivänä Bette tunnisti jo vieraat ja oli huomattavasti hiljaisempi sekä tuli jopa hakemaan nameja vierailta. Myös olemuksessa oli iso ero, hän oli paljon rennompi toisena päivänä. Oikeassa ympäristössä ja ajan kanssa hänestä todennäköisesti kuorituisi rohkea kotikoira, sillä Bette selvästi oli kiinnostunut ja utelias näinkin lyhyessä ajassa. Toisena vierailupäivänä Bette myös seurasi  aktiiveja pihalla ja pysytteli lähellä.

Betten tulevassa kodissa olisi hyvä olla entuudestaan koirakokemusta ja myös osaamista koiran elekielestä. Bette todennäköisesti tulee tarvitsemaan aikaa rohkaistuakseen ja luottaakseen ihmisiin uudessa ympäristössä. Bette etsiikin kotia, jossa on aikaa ja ymmärrystä totuttaa tyttöä rauhassa ja kärsivällisesti kotikoiran elämään. Parasta olisikin löytää Bettelle epävarmoista, ujoista tai aroista koirista kokemusta ja tietämystä omaava koti. Bette todennäköisesti myös hyötyisi reippaasta koirakaverista uudessa kodissaan, mutta vielä tärkeämpää olisi löytää koti rauhalliselta alueelta.

Bette on kooltaan noin 55 cm ja painaa 15 -17kg.

Päivitykset

8.11.2021

Bette asuu pihalla vapaana laumassa. Hän ottaa nameja kädestä, mutta pitää pientä etäisyyttä. Adinan mukaan Bette on ujompi tyyppi. On luontevasti ja sopuisasti koiralaumassa. Kiinnostuu kyykkyyn menevästä ihmisestä ja tulee uteliaasti ja reippaasti haistelemaan. Vähän tottumattoman oloinen, mutta ei niinkään arka. Ulkomuodoltaan Bette on upea, solakka koira. 

20.10.2021

Bette tulee etsimään omaa kotiaan Kulkurien adoptiohjelmaan. <3

________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Bette saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bette on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Laura Arala

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa