Kodin saanut koira: BIAN (Tirriäiset) (nyk. Bobi)

Syntymäaika: 9/2022
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

Bian on herättänyt paljon kiinnostusta eikä siitä oteta tällä hetkellä uusia hakemuksia vastaan

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
14.2.2022

Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 kerrallaan, joista noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Kulkurien adoptio-ohjelmaan tulevat kaikki Luizan koirat, jotka todennäköisimmin sopeutuvat kotikoiriksi Suomeen.

Tirriäisten Bitan, Billen ja Bianin tarina on hyvin tyypillinen Romanialaiset tarhapennun tarina. Kun edelliset pennut tarhalta löytävät kodit, tulee aina uusi hylätty emo pentuineen tilalle. Niin myös Tirriäiset päätyivät Luizan tarhalle emonsa kanssa langanlaihoina ja hylättyinä marraskuun lopulla. Aktiiviemme tavatessa pennut helmikuun alussa, on se ensimmäinen kerta kun pennut tapaavat tarhan ulkopuolisia ihmisiä.

Tirriäiset ovat tottumattomia ihmisiin ja ne jännittävät uusien ihmisten kohtaamista kovasti. Sää on myös hyytävän kylmä ja Tirriäiset tärisevät jännityksen lisäksi myös kylmästä. Pennut asustavatkin sisätiloissa Luizan ja tämän puolison Stefanin kanssa ja ulkoilevat pihalla aitauksessa. Aktiiviemme kanssa yhdessä aitaukseen päästessään Tirriäiset suhtautuvat tilanteeseen epäileväisesti. Ne pakkautuvat tiiviisti aitauksen kauimpaan nurkkaan ja tarkkailevat sieltä uusien ihmisten touhuja. Namit maistuvat maasta, mutta kädestä asti niitä ei uskalleta tulla vielä hakemaan. Ihmisten liikkeet aiheuttavat pennuissa säpsähdyksiä ja ne välttelevät vieraiden kosketusta. Luizan ja Stefanin läheisyydessä pennut sen sijaan ovat oikeita sylivauvoja, iloisia ja leikkisiä.

Tirriäiset ovat vielä kovin pieniä pentuja ja niiden käytös voi muuttua vielä mihin tahansa suuntaan. Ne tuskin kuitenkaan tulevat olemaan aikuisinakaan mitään reippaimpia koiria, vaikka pääsisivätkin tarhaolosuhteista oman kodin turvaan.

Pennut tukeutuvat tarhalla kovasti toisiinsa ja nauttivat yhteisistä leikeistä. Ne ovat tarhalla tottuneet toisiin koiriin ja kissoihin. Tirriäisille etsitäänkin kotia, jossa olisi jo reipas koirakaveri opastamassa ja antamassa mallia kotikoiran elämään. Kodin olisi hyvä sijaita myös rauhallisella alueella, sillä pennut ovat kovin ujoja ja jännittävät uusia asioita. Pentujen ei kuulla haukkuvan tarhalla.

Bian on pentueen isoin ja reippain. Bian suhtautuu uusiin ihmisiin uteliaasti, tulee lähemmäs ja haistelee. Bian on hyvin kiinnostunut herkuista ja se varastikin aktiivien namipaketin. Bianilla on alapurenta.

Bian tulee tarvitsemaan uudelta kodiltaan paljon tukea, aikaa ja kärsivällisyyttä matkallaan kohti kotikoiran elämää. Vaikka Bian onkin Tirriäisistä rohkein, on sekin kuitenkin ujo ja kodin tuleekin ymmärtää Bianin taustaa ja pelkoja, sillä kaikki kotkoiran elämään kuuluvat asiat ovat sille uusia ja jännittäviä.

Bian on tällä hetkellä noin 26 cm korkea ja painaa arviolta 5 kiloa. Tirriäisten emo on kooltaan noin 32 cm ja 8 kg. Pentujen isä on saattanut olla pienempi.

Päivitykset
17.6.2023
Bian matkusti Suomeen ja tapasi ikioman perheensä! Bian sai uudeksi nimekseen Bobi. Onnea Bobi ja perhe!

17.4.2023
Biania potkaisi onni ja se on varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen!

14.2.2023
Bian aloittaa sisaruksineen oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Bian tulee Suomeen kastroimattomana tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen ennen kastrointia.

Bian saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bian on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Tirriäisten yhteyshenkilönä toimii Elisa Laitonen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: