Päivitetty 18.05.2018

VARATTU koira: BILLY BOB


Syntymäaika: Noin 1/2018
Sukupuoli: Uros
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea)
Ei kastroitu

 

Perustiedot ja tausta

1.5.2018
Billy Bob löydettiin pikkuruisena pentuna yksin vaeltamasta Ciocanestin kaduilta, Dambovitan piirikunnassa. Kuten niin monen koiran kohdalla sen kohtalo oli myös tulla syntyä kodittomaksi koiraksi. Billy Bobin tarina ei kerro sitä, miten pienokainen päätyi kadulle. Onko se syntynyt siellä jossain, oliko se ainoa pentu? Mitä tapahtui sen emolle ja sisaruksille jos näitä oli? Syntyikö se perhekoiralle ja joutuiko hylätyksi kun kasvoi ja alkoi käyttäytyä pennun lailla? Rescueyhdistys Kulkurit tekee pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti töitä sen eteen, että hylättyjen koirien populaatio saisi vähenemään. Kulkureilla sterilointityö on yksi tärkeimmistä avustuskeinoista ja se mahdollistetaan lahjoittajien toimesta.

Billy Bob otettiin turvaan romanialaisen eläinsuojelijan Ioana Bodean toimesta 9.3.2018, ja pentu odottaa oman kodin löytymistä heillä kotonaan. Hoitopaikassaan se on päässyt tutustumaan kissoihin ja muihin koiriin ja se tulee hyvin toimeen näiden kanssa. Koirien kanssa mielellään leikkii ja touhuaa ja myös kissoja yrittää jopa niin sinnikkäästi leikittää, että kissat jotka eivät ole tottuneet moiseen käytökseen pikkupennun toimesta saattaa menettää hermonsa. Billy Bob on nyt saanut kolmet rokotukset ja myös rabiesrokotteen ja nyt Ioana meinasi, että hän uskaltaa ottaa sen ulos joten pian se pääsee kokeilemaan valjaita ja hihnassa ulkoilua. Billy Bob nukkuu suurimman osan ajasta jolloin Ioana ei ole kotona, mutta kun hän on kotona se mielellään touhuilee ja leikkii hänen kanssaan ja hakee huomiota, aivan kuten suurin osa muistakin pennuista tekee. Tällöin joh hän jättää sen huoneeseen ja itse poistuu, se saattaa jäädä itkemään hänen perään. Yksinoloharjoitukset ovat siis hyvä aloittaa melko pian kotona sitten ja opettaa pennulle, että joka kerta kun ihminen lähtee ovesta, hän myös tulee takaisin. Billy Bob ei ole ollut kova haukkumaan.

Löydettäessään Billy Bob oli noin 3kk ja painoa sillä oli tuolloin 2,5kg. Tänä päivänä poika punnitsee noin 4kg ja korkeutta on huimat 20cm.

Päivitykset

18.5.2018
Billy Bob herätti paljon mielenkiintoa ja omaan kotiin se varattiin muutama päivä sitten.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkistemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Billy Bob saapuu Suomeen kastroituna (mikäli fyysisesti on siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Billy Bob on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasti sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Billy Bobin yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

 

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.