Kodin saanut koira: BLONDINA (nyk. PULMU)

Syntymäaika: 5-6/2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romania (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
21.12.2019
Romaniassa on yli kaksi miljoonaa koditonta koiraa eli ongelma on käsittämättömän suuri. Se on tulosta kaupungistumista edistäneistä poliittisista päätöksistä yhdistyneenä muun muassa suuriin yhteiskunnallisiin eroihin ja köyhyyteen sekä tästä kumpuaviin asenteisiin, joiden mukaan lemmikkieläimillä ei ole sellaista arvoa, johon me nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa olemme tottuneet. Romaniassa on yhä enemmän ihmisiä, jotka haluavat muuttaa asioita ja tekevät paljon työtä muutoksen hyväksi, mutta asenteet muuttuvat hitaasti. Eläinsuojelijat työskentelevät väsymättä auttaakseen kodittomia eläimiä. Heidän joukossaan ovat Adina ja Dragos Vladut, jotka omistavat Onevetin eläinlääkäriaseman. Eläinlääkärin työnsä ohella Adinalla riittää työsarkaa hänen perustamansa yhteisön One Rescue Associationin ylläpitämällä Cosoban tarhalla, missä asuu ja etsii omaa kotiaan yli 300 koiraa. Tarhalla järjestetään myös sterilointipäiviä, jolloin ihmiset voivat tuoda lemmikkinsä tarhan klinikalle steriloitavaksi maksutta.

Blondinalla on ollut oma perhe, joka toi tytön vuoden vanhana Rosiorin kylässä järjestettyyn sterilointipäivään, mutta ei tullutkaan hakemaan sitä takaisin kotiin. Adinan ja Ioana Bodean ystävä Cosmina Mitran otti Blondinan hoiviinsa ja hänen luonaan tyttö onkin asunut nyt puolitoista vuotta. Cosminalla on useita kodittomia koiria hoidossa kotonaan ja ulkotiloissa ja hän tuo myös löytämiään hylättyjä koiria Cosoban tarhalle. Cosminan luona asuvat koirat tulevat adoptioon Cosoban koirina ja Adina huolehtii niiden rokotuksista ja terveydellisistä asioista samalla tavalla kuin tarhalla asuvien koirien kohdalla.

Aktiivimme tapaavat Blondinan Cosoban tarhan klinikalla. Blondina on tottumaton sisätiloihin ja jännittää hieman vieraassa paikassa tiloja ja laattalattiaa. Jännitys näkyy runsaana läähättämisenä. Vaikka outo ympäristö jännittää Blondinaa, ihmisiä tyttö ei jännitä vaan tulee kiinnostuneena haistelemaan ja antaa rapsuttaa. Blondina asuu yhdessä muiden koirien kanssa Cosminan luona ja tulee niiden kanssa hyvin toimeen. Kissoista tytöllä ei ole kokemusta. Klinikan ulkopuolella omassa arjessaan Blondina on aktiivinen koira ja aina ensimmäisenä iloisena tervehtimässä Cosminaa. Cosmina ei ole kuullut tytön haukkuvan.

Blondina on keskikokoinen, noin 45 cm korkea ja painaa noin 15 kg. Blondina on ihan valmis omaan kotiin, jossa tahdotaan ja osataan kärsivällisesti totuttaa tyttöä uuteen elinympäristöön. Blondinasta saa varmasti iloisen kaverin arkeen ja ehkä johonkin harrastukseenkin.

Päivitykset
1.2.2020
Blondinan, eli uudelta nimeltään Pulmun, helmikuu alkoi parhaalla mahdollisella tavalla, kun se lensi Suomeen ikiomaan kotiinsa. Onnea Pulmu ja perhe!

15.1.2020
Voi Blondina kunpa tietäisit mikä onnenpäivä tänään on! Tänään Blondina varattiin omaan kotiinsa Suomeen ja perhe odottaa häntä jo kovasti.

21.12.2019
Suloinen Blondina aloittaa oman kodin etsimisen adoptio-ohjelmassamme.
________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Blondina saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Blondina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.  Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. 

 Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Kira Suomalainen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: