Päivitetty 05.01.2020

Varattu koira: BENJI


Syntymäaika: 3/2019
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
steriloitu

 

Perustiedot ja tausta
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Benji on suloinen pieni karvainen pörrökasa, jonka aktiivit tapaavat Onevetin klinikalla. Adina kertoo, että Benji oli jätetty Adinan ystävän Cosminan pihalle, kun Cosmina oli ollut poissa kotoa.

Tämä pörrökasa on todella rauhallinen nuoreksi koiraksi. Benjillä on todennäköisesti joitain ikäviä kokemuksia taustallaan, koska hän hieman säpsähtelee nopeita liikkeitä tai ääniä. Benji tulee kuitenkin mielellään itse ihmisen luokse. Benji vaikuttaa oikein ystävälliseltä, rauhalliselta ja sosiaaliselta. Klinikkatila voi olla monelle koiralle melko jännittävä, mutta Benji suhtautuu tilanteeseen reippaasti ja rennosti.

Benji tulee hyvin muiden koirien kanssa toimeen ja se on tottunut asumaan usean koiran kanssa. Benji asuu tällä hetkellä Cosminan luona ja on siellä tottunut myös kissoihin. Benji ei ole myöskään resurssitarkka ruoasta. Benji ei ole ollut Cosminilla myöskään kova haukkumaan, joten Benji voisi sopia myös kerrostaloon.  Tulevan perheen tulee olla valmis hoitamaan ja trimmaamaan Benjin pörröistä turkkia, jotta se ei huopaannu.

Suloinen Benji on noin 40cm ja 9 kg. Se on tällä hetkellä melko hoikassa kunnossa.

Päivitykset
5.1.2020
Suloinen Benji ei ehtinyt kauaa olla kotia etsivissä, kun tämä pörröinen ihanuus löysi oman kotinsa ja Benji on nyt varattu.

19.12.
Pörröinen Benji tulee mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan ja voisi lentää kotiin noin 1,5 kuukauden päästä, kun rokotusohjelma on valmis.

____________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Benji saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Benji on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.