Kodin saanut koira: DOMINO

Syntymäaika: n. 2017/2018
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romania (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
22.11.2019
Vuoden 2019 syyskuussa aktiivimme Essi, Marjukka ja Nina tekivät reissun Romaniaan. Reissut Romaniaan ovat aina henkisesti raskaita, mutta tällä kertaa aktiivien reissusta tuli ehkäpä vielä normaaliakin raskaampi. Matkalla Cosoban tarhalle aktiivimme törmäsivät tehdasalueella viiden koiran seurueeseen, joista kolme olivat pentuja ja kaksi aikuisia. Valitettava tosiasia on, että kaikkia Romaniassa vastaan tulevia koiria ei pystytä pelastamaan. Joskus kuitenkin tulee niitä koiria, joiden kohdalla niille selän kääntäminen ei enää ole vaihtoehto. Näin kävi onneksi tehdasalueen koirapesueella; Essi, Nina ja Marjukka keräsivät sen hetkiset käteisvaransa kokoon, jotta saivat ostettua koirat tehdasalueen miehiltä. Kolmesta pennusta yhden tila oli jo todella huono ja valitettavasti matkalla eläinlääkäriin pieni pentu nukkui pois, taisteltuaan pitkään parvovirusta vastaan. Myöhemmin myös kaksi muuta pentua alkoivat oireilla, mutta onneksi hoito päästiin aloittamaan ajoissa ja pennut selvisivät. Hurja määrä ihmisiä tarjoutui auttamaan näitä koiria ja on varmasti osittain auttajien ansiota, että sekä pennut ja aikuiset selvisit hengissä.

OneVetin työntekijät sanoivat koirien olevan “tough cookies” ja koirien lähtökohtia tarkasteltaessa, se todella pitää paikkaansa. Koirat ovat selvinneet niin fyysisistä koettelemuksista, kuin henkisistäkin. Myös nämä koirat ovat todellakin ansainneet turvallisen loppuelämän kodin.

“Tough cookies” lausahduksen pohjalta aikuiset koirat saavat nimikseen Fasu ja Domino. Tämän nimisiä keksejä löydät kaupan hyllyiltä koska vain, mutta nämä koirat sen sijaan ovat uniikkeja tapauksia. Alkuun luultiin, että Fasu ja Domino olivat “isä ja äiti”, mutta myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä oli “äiti ja äiti”. Domino on aikuisista vaaleanruskea ja sen turkki on hauskan hapsottava ja hieman joka suuntaan sojottava. Alkuun Dominoa ei näkynyt tehdasalueella lainkaan, sillä Domino oli ketjulla kiinni kopissa. Domino on iältään n. 1-2-vuotias ja oletettavaa on, että Fasu ja Domino ovat sisaruksia. Aikuisista koirista Fasu ehti jo löytää oman kotinsa Suomesta, mutta vaalea Domino etsii edelleen sitä ainutta ja oikeaa kotia itselleen. Domino on aikuisista hieman arempi ja se mm. varoo jonkin verran muita isompia koiria, mikä on aivan ymmärrettävää, Dominon säkäkorkeuden ollessa n. 30-35 cm. Domino vahtihaukkuu jonkin verran ja tähän tulevan kodin tuleekin sitoutua, jotta haukkumisesta ei tule stressaavaa Dominolle itselleen taikka muille ympärillä oleville.

Kaiken kaikkiaan tulevan kodin tulee varautua siihen, että Domino tulee tarvitsemaan aikaa, rauhallista ja koiralähtöistä käsittelyä ja uusiin asioihin totuttautumista. Myös Dominon elämä on mullistunut jo monta kertaa ja vielä se tulee kokemaan yhden suuren elämänmuutokseen, muuttaessaan uuteen, loppuelämän kotiinsa.

Dominoa ei ole koolla pilattu sen ollessa kooltaan n. 30-35 cm ja 4-5 kg.

Päivitykset
1.2.2020
Helmikuussa pitkä odotus vihdoin päättyi, kun Domino lensi Suomeen oman perheensä luokse! Onnea Prinsessa D ja perhe!

10.1.2020
Voi onnenpäivää! Suloinen Domino varattiin tänään ikiomaan kotiinsa.

26.12.2016
Joulukuussa aktiivimme tapasivat pörröisen Dominon. Domino on reippaana menossa muiden koirien mukana, mutta varoo ja väistää jonkin verran vieraita ihmisiä. Tutut ihmiset ovat kuitenkin Dominon mielestä vallan ihania ja näiden lähelle Domino hakeutuukin. Domino tarvitsee osaavan kodin, jossa koiran epävarmuutta ymmärretään ja uusissa asioissa edetään koiran ehdoilla. Tarhalla Domino on pyrkinyt näykkäämään mikäli ihminen yrittää esimerkiksi ottaa sen kiinni liian nopeasti.

22.11.2019
Suloinen Domino pääsi vihdoin aloittamaan kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

_____________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Domino saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Domino on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.  Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Dominon yhteyshenkilönä toimii Kira Suomalainen

Yksi pennuista ja Domino sisko Fasu löytöhetkellä syyskuussa 2019.

Aktiivien video koirista löytöhetkellä 20. syyskuuta 2019.

https://www.facebook.com/kulkurit/videos/646960692495411/

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: