Kodin saanut koira: BRUNO MARS

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: uros
kastroidaan ennen suomeentuloa
Sijainti: Suomessa (pääkapunkiseutu)
Kokoarvio:


Perustiedot ja tausta
21.6.32018
Mihai Grigorie on Romanialainen eläinsuojelija, jonka kanssa Kulkurit on tehnyt jo pidempään yhteistyötä sterilointien saralla. Hänen perustamallaan M.G. Rescuen tarhalla asuu ympärivuotisesti noin 80 koiraa joista adoptio-ohjelmaamme valikoituu kerrallaan muutamia onnekkaita kodinetsijöitä. Yksi näistä koirista on hupsu Bruno Mars jolla oli unelma: oma koti ja rakastava perhe Suomessa. Tarhalla Bruno on eleli  kesästä 2017 lähtien. Silloin Mihain ystävä löysi pojan harhailemasta kodittomana kadulta. Aluksi hän suunnitteli pitävänsä koiran itse, mutta päättikin sitten tuoda sen tarhalle. Bruno Marsin unelma sai tuulta siipiensä alle toukokuussa 2018 kun se kuuli pääsevänsä kotihoitoon Suomeen.

Bruno Mars on sopeutunut kotikoiran elämään Suomessa varsin nopeasti. Kaupungissa ja kerrostalossa eläminen sujuu pojalta ilman ongelmia. Miehiä Bruno hieman jännittää jota se ilmaisee väistämällä ja rauhoittavilla eleillä. Naiset ovat Brunolle mieluisempia tutustumisen kohteita ja 10+ lasten kanssa se tulee hyvin toimeen. Aivan pieniä lapsia Bruno ei ole nähnyt. Bruno tulee hyvin toimeen kotihoitopaikan narttukoiran kanssa. Tulevassa kodissa voisikin hyvin olla tyttöseuraa odottamassa, toisen nuoren uroksen kaveriksi emme poikaa varmuuden vuoksi luovuta. Hihnassa Bruno kävelee moitteettomasti ja ohittaa muut koirat ilman ongelmia. Bruno on ollut mukana sukujuhlissa, jossa se pärjäsi mainiosti myös isommassa ihmisporukassa. Autoon poika hyppää mielellään ja on aina valmis matkustamaan uusiin seikkailuihin. Bruno on ollut vapaana mökillä. Se pitää hyvin kontaktia ihmiseen ja tulee luokse kutsusta. Melkoisen näppärä ukkeli siis valmiina omaan kotiin.

Bruno Mars on noin 55cm korkea ja painaa n. 27kg. Tällä hetkellä Bruno on hieman hoikassa kunnossa koska sillä on ollut hieman ongelmia ruuan maistuvuuden kanssa kotihoidossa. Seuraamme tilannetta tiiviisti kotihoitajan kanssa.

Brunolta on ennen suomeentuloa testattu multiresistentit bakteerit (ESBL, MRSA, MRSP). Kaikki testitulokset negatiivisia.

 

Päivitykset
8.7.2018
Bruno Marsilla todettiin suomeen tulon jälkeen sydänvika. Tilanne on kohtuullisen paha ja Brunon ennusteesta ei vielä pystytä sanomaan tarkasti. Bruno saa tällä hetkellä neljää eri lääkettä ja kuukauden kuluttua on uuden sydänultran aika. Tämän jälkeen tiedämme enemmän Brunon ennusteesta. Kaikesta huolimatta Bruno on lempeä ja sillä on positiivinen elämänasenne. Brunon kotihoitopaikka ihastui poikaan niin paljon, että halusi tarjota sillä loppuelämän kodin, niin pitkäksi aikaa kuin se Brunon elämänlaadun kannalta on mahdollista. Lämmin kiitos kaikesta Brunon kotihoitoperheelle, nykyiselle maailman parhaalle kodille.

20.6.2018
Brunolle kuuluu hyvää. Kotihoitajan mukaan poika on oikea kultakimpale. Kotihoitopaikan koiran kanssa välit ovat lämmenneet ja koirat tulevat nykysin hyvin toimeen keskenään. Kerrostalon ääniin Bruno ei reagoi eikä kaupungin vilinään. Erilaisiiin tilanteisiin ja paikkoihin Bruno suhtautuu avoimesti ja rauhallisesti. Vieraat miehet sitä hieman jännittävät. 10 ja 12v lapsien kanssa Bruno tulee hyvin toimeen. Paria vahinkoa lukuunottamatta Bruno on meilkein sisäsiisti. Tästäpä hieno poika jollekin onnelliselle perheelle!

Lisätty kuvia ja videoita.

4.6.2018
Bruno Mars on opetellut kotikoiran elämää nyt hienot kolme päivää. Suuria tuskia tämä ei ole pojalle tuottanut vaan se on alun jännityksen jälkeen suhtautunut kaikkeen ihailtavan avoimesti.

Bruno Mars on selkeästi ihmisen koira. Se on ottanut kotihoitoperheen ihmiset heti omikseen ja on aina valmis pieneen rapsutteluhetkeen. Huomiota poika rakastaakin. Sunnuntaina Bruno kävi eläinlääkärissä hakemassa jatkoa korvatippakuuriin ja sielläkin se sai kehuja hyvästä käytöksestä ja ansaitusti myös komeudesta. Kotihoitoperheen oman narttukoiran kanssa Brunolla on ollut kireät välit, johtuen molemmista osapuolista. Nyt tilanne alkaa tasaantumaan, kun koirille antaa riittävästi aikaa tutustua. Sisätiloissa ne ovat vielä erillään, mutta ulkona sujuu jo oikein hyvin. Hihnassa Bruno kulkee kuin vanha tekijä ja liikkuu reippaasti ilman turhia ujosteluja.

Huomasimme Suomessa Brunon vetävän toista suupieltä ylöspäin niin, että hampaat tulevat esille. Kyse voi olla jännityseleestä, korvatulehduksen aikaansaamaa tai mahdollisesti sillä on kasvoissa vanha vamma. Eläinlääkärissä juteltiin myös tästä ja lääkärin mukaan syytä  huoleen ei ole. Mitään kipuun viittaavaa kuonossa ei ole.

Lisätty kuvia ja videoita.


2.6.2018
Jännittynyt Bruno Mars lensi tänään Suomeen kotihoitoon. Päivitämme sen tilannetta, kunhan se ensin saa hiukan levättyä matkan jälkeen.

17.5.2018
Brunolla kävikin tuuri ja se sai paikan kotihoidosta. Brunon on määrä saapua Suomeen 2.6.18. Parasta tietysti olisi, jos poika pääsisi lentämään suoraan omaan kotiinsa, joten otahan yhteyttä jos kodin tarjoaminen tälle hymysuulle olisi harkinnassa.

13.5.2018
Kulkurien aktiivit tapasivat Bruno Marsin hiljattain vieraillessaan M.G. Rescuen tarhalla. Jo heti alkuun Bruno tuli häkin aidan läpi moikkaamaan iloisesti. Myöhemmin se pääsi jaloittelemaan vapaaksi tarhan pihalle ja voi sitä riemua. Myös täysin vieraita ihmisiä Bruno tuli tervehtimään ilosiesti ja antoi hyvin käsitellä ja tutkia itseään. Ominaiseen tapaansa se tuntui hymyilevän kaikille. Vapaana ollessaan Bruno tuli hienosti toimeen toisten koirien kanssa. Myös virtaa ja energiaa tässä pojassa riittää. Kun Brunon kierrokset yltyivät vapaana remutessaan, sihen ei oikein enää jaksanut kiinnostua ihmisistä. Juokseminen oli vain niin ihanaa. Brunolle olisikin hyvä löytää koti, jossa se pääsisi telmimään ja liikkumaan oman perheensä kanssa. Vierailun aikana Brunon ei kuultu haukkuvan lainkaan. Brunon hampaat vaikuttivat hyväkuntoisilta nuoren koiran hampailta ja muutenkin se on olosuhteisiin nähden hyvässä fyysisessä kunnossa.

Lisätty kuvia ja videoita.

3.1.2018
Tapasimme Brunon vieraillessamme Romaniassa marraskuussa 2017. Kun menimme häkin luokse tuli Bruno heti moikkaamaan. Häkin verkkoseinän se koki turvalliseksi ja antoi sen läpi rapsutella itseään ilman ujostelua. Häkkitovereiden kanssa Bruno vaikutti tulevan hyvin toimeen eikä sitä haitannut, että muut koirat tulivat myös meitä tervehtimään. Luonnossa Bruno Mars on komea ja persoonallisen näköinen nuori mies joka todellakin hymyilee koko ajan.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Bruno Mars saapuu on asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä, kastroituna ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bruno Mars on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Brunolta on ennen suomeen tuloa testattu myös antiresistentit bakteerit. Kaikki tulokset negatiivisia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:  Taija Mäkinen.

 

 

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: