Kodin saanut koira: CAMPINO

Syntymäaika: 2015/2016
Sukupuoli: uros
Kastroitu
Sijainti: Suomessa (Helsinki)
Kokoarvio:

 

HUOM. Tutustuthan huolellisesti koiran tietoihin ja adoptioprosessiin ennen yhteydenottoa.

 

Perustiedot ja tausta
16.1.2020

Mihai Gregorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M. G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tulevaisuudessa tarhalta löytyy eläinten majoittamisen lisäksi tilat myös sterilointien tekemiseen. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita eläimiä, mm. kissoja, vuohia, erilaisia lintuja, sikoja ja hevonen. Mihain tarhalle päätyy koiria monin eri tavoin: hylättynä tarhan porteille, löydettynä kaduilta harhailemasta tai pelastettuna kunnallisilta tarhoilta.

Campinon toi tarhalle edellinen omistaja. Perhe oli sitä mieltä, että Campino on hullu.

Campino aluksi pelkäsi ja pakeni tarhalla Mihaita, joka kertonee, ettei alkuperäinen perhe kohdellut Campinoa reilusti. Pikku hiljaa luottamus ihmisiin on palautunut ja nyt Campino on iloinen, innokas huomiorohmu. Campino arvostaa niin ihmisseuraa, kuin nameja ja venyttää itsensä koko pituudeltaan aktiiveja vasten saaden taatusti kaiken huomion ja kehun. Campino tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja on sellainen hyväntuulinen, leikkisä ilopilleri.

Campino etsii rakastavaa, aktiivista kotia, jossa ymmärretään  Campinon aiemmat kokemukset ja maltetaan kärsivällisesti kasvattaa Campinon luottamusta ihmisiin. Campino ei välttämättä sovi lapsiperheeseen.

Campino on kooltaan 30cm ja 12-14kg

 

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

9.10.2020

Campino sai sittenkin sen rakastavan ja hyväksyvän kodin. Campino muutti uuden kodin silmäteräksi viettämään onnellista, koiramaista elämää.

23.9.2020

Campinon uusi elämä on ollut hieman takkuinen. Campino pääsi omaan kotiin, mutta palautui etsimään kotia vielä saman viikonlopun aikana. Campino kotiutui hyvin. Koira on muutamaa vahinkoa lukuunottamatta sisäsiisti, leikkisä, seurallinen ja osaa kulkea kauniisti hihnassa. Campino oli kuitenkin onnistunut järkyttämään kotiväkensä. Eli Campino oli nukkunut illalla kodin sohvalla, ulko-ovi oli käynyt ja Campino oli syöksynyt unesta eteiseen haukkumaan.

Nykyisen kotihoitajan kertomaa:

Campino tykkää ihmisistä ihan hurjasti, ja siihen liittyy sen isoimmat haasteetkin. Yksinolo edes portin takana on tosi vaikeaa, alkaa piippaamaan heti ja jatkaa sitä niin kauan kuin tarvitsee. Hän osaa myös itsekseen leikkiä leluilla ja tykkää heitellä niitä korkealle (esim keittiötasoille ja ikkunalaudoille), mutta mielellään jonkin pitäisi olla samassa huoneessa katsomassa miten hienosti hän leikkii.
Lenkillä menee kuin vanha tekijä. Mitkään hihnan kiristymiset tai toiset koirat ei häiritse (oltiin aamulla kaikkien kolmen kanssa ulkona eikä ollut mitään ongelmaa). Lenkillä haluaisi mennä moikkaamaan kaikkia, mutta etenkin lasten ohi oon pari kertaa joutunut kantamaan.
Tosi kivan ja helpon oloinen koira tosiaan pääosin, isoimmat jutut energiataso ja hammastelu (tekee tätä siis tosi paljon ja se on selkeästi leikkimistä ja innostumista eikä mua varsinaisesti haittaa eikä se juurikaan satu, mutta on mulla jalat sellaisilla pikkumustelmilla kun se kolisuttelee niillä hampaillaan ja tykkää tepastella sylissä terävine kynsineen) 
Kuuntelee jonkin verran rappukäytävän ääniä mutta ei juurikaan reagoi niihin, aamulla puhahti pari kertaa hyvin hiljaa rapun äänille. 

19.9.2020

Campino pääsi omaan kotiin viettämään!

19.7.2020

Eipä vielä Campino tiedä, että hänen elämänsä mullistui täysin. Campinoa odottaa ikioma koti, omat ihmiset ja ulkoilut metsässä. Onnea Campino ja koti!

16.1.2020
Megailoinen muru. Haluaa kaikista eniten ihmisen huomiota. Juoksee vapaana ollessaan ympäriinsä mutta palaa aina pian ihmisten luo. Suukottelee ja on NIIN ONNELLINEN. Campino saa Mihain kertoman mukaan lääkitystä epilepsiaan ja tiedossa ei ole että olisi saanut kohtauksia.

 

9.11.2019
Campino on saanut tarhalla muutaman epilepsiaa muistuttavan kohtauksen. Campino saa nyt lääkettä ja vointia seurataan ja hoidetaan tarpeen mukaan. Campino siirtyi erityisadoptioon kohtausten vuoksi.

29.9.2019
Campino lisättiin Kulkurien Adoption-ohjelmaan kotia etsimään.
_____________________________
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Campino on kastroitu, asianmukaisesti rokotettu, ulko- ja sisäloishäädetty ja testattu useiden sairauksien varalta. Lisäksi Campino on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Campinon yhteyshenkilö: Mari Tammenkoski

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: