Kodin saanut koira: CAROLINA

Syntymäaika: 2013
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
31.10.2021
Ioana Bodea on romanialainen eläinsuojelija, joka on omistanut elämänsä kodittomien koirien auttamiselle. Ioana toimii oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä Cosoban koiratarhalla, jossa hänellä on vuokrapaikkoja pelastamilleen koirille. Samaan aikaan Ioana rakentaa miehensä kanssa pientä kotitarhaa rakenteilla olevan kotitalonsa pihalle.

Ioanalla on tavallisesti vastuullaan useita kymmeniä pelastettuja koiria. Yksi Ioanan suojateista on herttainen Carolina, jonka Ioana on lunastanut turvaan Mihailestin pahamaineiselta kunnalliselta tarhalta toukokuun alussa 2021. Ja olikin korkea aika, sillä tämä mummuressu oli ehtinyt elää Mihailestissa jo vuodesta 2018, eli todella pitkän aikaa ottaen huomioon Mihailestin erittäin haastavat ja stressaavat elinolosuhteet.

Nyt Carolina asuu Cosoban tarhalla vuokrapaikalla ja voi oikein hyvin. Ioanan mukaan Carolina on lempeä ja ystävällinen koira, mutta luottamus pitää ansaita. Alussa Carolinaa  jännittää ja se on ujo, mutta rauhallinen ja koiraa kunnioittava tutustuminen tuottavat kyllä tulosta.  Carolina on taitava kommunikoija ja sen eleitä on helppo lukea, mikä on todennäköisesti syy sille, että Carolina tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa.

Koska Carolinalla on jo ikää ja se on elämässään ehtinyt nähdä kaikenlaista, etsitään Carolinalle nyt rauhallista eläkekotia, jossa rouva pääsisi nauttimaan kotikoiran elämästä ilman turhaa hötkyilyä. Iäkkäälle koiralle pysyvyys ja vakaus ovat tärkeitä, joten perheenjäsenen paikka vakiintuneessa perheessä, rauhallisessa ympäristössä, on se mitä Carolina tarvitsee. Carolina ei sovellu kovin vauhdikkaaseen elämään, eli lapsiperheet ja nuorten, vauhdikkaiden koirien seura on poissuljettu vaihtoehto. Rauhallinen ja sopuisa koirakaveri sen sijaan voisi olla isoksi eduksi Carolinan kotiutumisessa. Turvallisessa ja tukevassa ympäristössä Carolinasta saattaa hyvinkin kuoriutua vaikka reipas retkikaveri, eli välttämättä mikään pelkkä sohvaperunakaan hän ei ole.

Carolina etsii omaa ihmistä, joka on valmis sitoutumaan koiralähtöisiin koirankäsittelymenetelmiin ja ymmärtää sen, että Carolinan kaltainen ujo ja paljon kokenut koira tarvitsee todennäköisesti runsaasti aikaa sopeutuakseen uuteen ympäristöön. Pienin askelin eteneminen ja koiranlukutaito ovat äärimmäisen tärkeitä. Carolina on hyvin kiintynyt Ioanaan, joten todennäköisesti myös kodissa Carolina kiintyy voimakkaasti yhteen ihmiseen. Iäkkään koiran kanssa on hyvä valmistautua siihen, että kaikenlaista kremppaa voi olla ja tulla. Kodittomina eläneiden koirien terveys on heikon ravinnon ja rankkojen olosuhteiden vuoksi keskimäärin selvästi heikommalla tolalla kuin ikäistensä, kodissa eläneiden koirien, joten Carolinallakin voi olla jo nyt esimerkiksi sellaisia ortopedisia tai hammasongelmia, joita ei Romaniassa puutteellisten resurssien vuoksi kyetä havaitsemaan. Ylipäätään vanhaan koiraan sitoutuminen tarkoittaa terveyshaasteiden hoitoon sitoutumista.

Carolina on noin 50 cm korkea ja painaa noin 18 kg.

Päivitykset

5.2.2022

Upea Carolina matkusti vihdoin omaan kotiinsa Suomeen.

20.11.2021

Ihana Carolina saa joulajoista parhaan hieman etuajassa. Hänet on nimittäin tänään varattu omaan kotiinsa.


31.10.2021
Aktiivimme vierailivat Cosoban tarhalla lokakuussa, ja tapasivat vierailullaan myös Carolinan. Käy heti selväksi, että Carolina on kovin kiintynyt Ioanaan. Vieraita ihmisiä ujostelee, mutta antaa koskettaa ja suhtautuu positiivisesti, sillä heiluttaa häntää iloisesti. Kuvaaminen neitoa hieman tosin hämmentää ja lopulta Carolina saa tarpeekseen kuvaamisesta ja videon kuvaamisen ajan ollessa käsillä hän menee koppiin lepäämään.  Nameja sopii hieman vielä hakea kopistakin käsin, mutta lopulta Carolina päätti, että sosialisoiminen riitti ja jää koppiin loppuvierailun ajaksi.

Lisätty kuvia.

6.9.2021
Kulkurien aktiivit tapasivat herttaisen Carolinan elokuun lopulla, kun pääsivät vihdoin lähes kahden vuoden tauon jälkeen vierailemaan Romaniassa tapaamassa adoptio-ohjelmassamme olevia koiria. Carolina suhtautuu vieraisiin ujostellen, ja pysyykin vieraiden ollessa läsnä lähinnä kopissaan. Mutta Carolinalle tuttu Ioana saapuu paikalle, Carolina silminnähden innostuu. Se juoksee kopistaan häntä heiluen Ioanan luo hakemaan rapsutuksia. Carolina antaa Ioanan koskettaa ja käsitellä vailla ongelmia. Vieraiden läsnäolo kuitenkin väsyttää Carolinaa, ja se palaa pian koppiinsa lepäämään.

Tämä tapaaminen vahvistaa entisestään sitä käsitystä, mikä meillä on Carolinasta ollutkin: Carolina on varovainen uusien ihmisten kanssa, mutta kun yhteys on löytynyt, luottamus lienee helppo saavuttaa kohtuullisen nopeasti. Toivottavasti eläkeläiskoiran paikka avautuu jostain suomalaisesta kodista pian!

Lisätty kuvia ja videoita!

14.7.2021
Carolina etsii omaa kotiaan Suomesta!

_____________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Carolina saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Carolina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:  Nina Ehrström

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/4253911831340125/” width=”300″ height=”200″ onlyvideo=”1″]

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/4179705375427438/” width=”300″ height=”200″ onlyvideo=”1″]

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/4156618531069456/” width=”300″ height=”200″ onlyvideo=”1″]

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/4148120275252615/” width=”300″ height=”200″ onlyvideo=”1″]

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: