Kotia etsivä koira: CASSU

Cassu on huikea tapaus, joka pursuaa energiaa, mutta osaa myös rauhoittua – erityisesti, kun kyse on maharapsutuksista! Cassu voisi sopia monenlaiseen kotiin.
Syntymäaika: 2022
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio: 47cm/20-22kg

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

2.3.2025

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Cassun tarina on kuten niin monen muunkin – hän on noin kolme vuotta sitten päätynyt ihan pienenä pentuna Cosoban tarhalle ja kasvanut tarhalla koko elämänsä. Cassun tapainen aika tavallisen näköinen koira hukkuu tarhalla valitettavasti muiden koirien joukkoon. Vihdoin hänet huomattiin helmikuun 2025 aktiivimatkalla ja tämä suloinen poika sai mahdollisuuden löytää oman rakastavan kotinsa Kulkurien adoptio-ohjelman kautta. Olisiko sinun sydämessäsi tilaa Cassulle?

Aktiivimme kuvailevat Cassua huikeaksi tyypiksi, joka juoksee heti luokse ja heittäytyy maahan, valmiina vastaanottamaan maharapsutuksia. Tämä energinen nuorukainen nauttii ihmisten läheisyydestä ja rapsutuksista, ja aktiivimme pääsevät myös koplaamaan pojan tassuja ja korvia. Tulevan kodin on kuitenkin tärkeää tutustuttaa Cassu rauhassa käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin hänen omilla ehdoillaan ja tahdissaan. Vaikka Cassu on energinen, hän osaa myös rauhoittua nauttimaan rapsutuksista ja kerjää aktiiveiltamme huomiota lisää – hän on todellinen sydänten valloittaja! Täysin sohvaperunaksi Cassusta tuskin on ja poika nauttisikin aktiivisesta arjesta ja koiramaisesta tekemisestä yhdessä perheensä kanssa.

Cassu elää tarhan pihalla koiraporukassa ja tulee muiden koirien kanssa hyvin toimeen. Aktiiviemme vierailun aikana pojan ei juuri kuulla haukkuvan eikä hän myöskään vaikuta olevan tarkka resursseista. Cassu voisi olla täydellinen lisä moneen kotiin – hän voisi olla perheen ainoa silmäterä tai ehkäpä kotona poikaa odottaisi ystävällinen koirakaveri, joka voisi näyttää Cassulle mallia kotikoiran taitoja opetellessaan. On kuitenkin tärkeää muistaa, että Cassu on viettänyt koko elämänsä tarhalla, joten kaikki tarhan ulkopuolinen elämä on hänelle täysin uutta ja jännittävää. Cassu ei ole koskaan kokenut kotikoiran elämää, joten tulevan kodin on hyvä varautua antamaan hänelle aikaa, ymmärrystä ja tukea. Opettelua vaativat esimerkiksi varusteiden käyttö, hihnassa kulkeminen sekä tutustuminen uusiin paikkoihin ja liikenteeseen. Tulevan kodin tulee olla sitoutunut käyttämään vain positiivisia ja koiralähtöisiä koulutusmenetelmiä Cassun matkalla kotikoiraksi.

Tarhalla eletty elämä on jättänyt pieniä arpia Cassun naamaan.

Päivitykset

2.3.2025

Cassu hypähtää Kulkurien adoptio-ohjelmaan ja on aivan valmis löytämään oman kotinsa.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Emilia Dahl

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: