Päivitetty 29.12.2016

Kodin saanut koira: CIRI


Syntymäaika: 01/2016
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Suomessa (Helsinki)
steriloitu

 

28.11.2016
Romanian kaduilla elää valtava määrä koiria. Pelloille ja kadunvarsille syntyy ja hylätään jatkuvasti pentuja, joista vain osa selviää aikuisiksi asti. Ainoa kestävä ratkaisu ongelmaan ovat steriloinnit, jotta uusia pentuja ei enää syntyisi. Kulkurien aktiivien vieraillessa Romaniassa elokuussa Rosiorin kylän sterilointipäivässä yksi leikkaavista lääkäreistä pyysi Kulkureilta apua. He olivat aamulla sterilointitalolle ajaessaan pysähtyneet huoltoasemalla ja nähneet siellä kaksi pientä pentua.

Sterilointipäivän päätteeksi aktiivimme ajoivat huoltoasemalle ja noukkivat sieltä kyytiinsä ujot pikkutytöt Thelma B:n ja Louise B:n. Samalla huoltoaseman pihalla he näkivät myös kolmannen pennun sekä aikuisen Navyn, mutta tilaa oli vain kahdelle koiralle ja näin kaksi muuta piti raskain sydämin jättää huoltoaseman pihalle. Viikkoa myöhemmin aktiivimme ajoivat jälleen huoltoasemalle ja kuin ihmeen kaupalla molemmat koirat olivat vielä kunnossa huoltoaseman pihalla. Niinpä ne napattiin kyytiin ja kuljetettiin turvaan Onevetin tarhalle.

Toinen näistä koirista on Ciri. Se ehti asua Onevetin tarhalla pari kuukautta, mutta ei yrityksistä huolimatta lähtenyt reipastumaan, joten se päätettiin tuoda Suomeen kotihoitoon. Nyt Ciri on ollut kotihoidossa vajaan kuukauden ja on siinä ajassa kehittynyt huimasti.

Ciri on herttainen pieni tyttö, jolle maailma on kovin ihmeellinen paikka. Alkuun hoitopaikassa se pelkäsi aivan kaikkea ja lähinnä nökötti nurkassa ja pissasi alleen, jos joku meni sen lähelle. Nyt se on reipastunut huimasti ja alkaa jo olla normaali pentu. Se säikkyy vielä edelleen helposti, mutta palautuu näistä tilanteista nopeasti.
Ciri osaa jäädä nätisti kotiin työpäivän ajaksi, kun seurana on muita koiria. Toisinaan se intoutuu tyhjentämään tyynyjä tai maistelemaan muuta kodin irtaimistoa, mutta suurimmaksi osaksi se on keskittynyt tuhoamaan luvallisia koirien leluja. Jäädessään yksin Ciri haukkuu jonkun verran kerrostalon äänille. Ihmisen ollessa kotona haukkumista ei ole tapahtunut.

Lenkillä Ciri kulkee todella nätisti ihmisen lähellä. Se tykkää jäädä haistelemaan, mutta osaa myös kulkea hienosti pyydettäessä hajujen ohi. Hihnakävely sujuu hienosti myös kaupungin hälinässä, vaikka siellä Ciriä vielä hieman jännittääkin. Ciriä on voinut pitää vapaana, sillä se ei lähde kauas ihmisen luota ja tulee innokkaasti luokse aina kutsuttaessa. Sillä on kuitenkin jonkin verran mielenkiintoa lähteä oravien ja lintujen perään.

Ciri tulee hienosti toimeen aivan kaikkien koirien kanssa ja se on aina yhtä innoissaan koiria tavatessaan. Ciri on tavannut myös kissoja ja se pärjäsi hienosti niiden kanssa, vaikka välillä innostuikin niistä vähän liikaa. Kissan osoittaessa Cirille saaneensa tarpeeksi, tuli Ciri nätisti takaisin ihmisten luo.

Ciri rakastaa ihmisiä ja tulee pienestä ujoudestaan huolimatta mielellään tervehtimään kaikkia. Se rakastaa käpertyä sohvalla ihmisen kainaloon ja hakee välillä hyvinkin sinnikkäästi rapsutuksia ja läheisyyttä änkeytymällä väkisin aivan lähelle ja tökkimällä pienellä kuonollaan. Kun Ciri on todella onnellinen tai innoissaan sillä on herttainen tapa hymyillä omalle ihmiselleen niin että sen koko naama menee kurttuun.

Ciri ei ole vielä sisäsiisti. Pitkään se ei malttanut tehdä mitään tarpeita ulos ja edelleen vahinkoja sattuu päivittäin sisälle. Tätä on sinnikkäästi harjoiteltu hoitopaikassa ja hiljalleen Ciri on alkanut tehdä tarpeitaan myös ulos. Cirille sattuu myös pieniä vahinkoja silloin kun se säikähtää tai on todella innoissaan. Sisäsiisteyden opettelu tulee vaatimaan kodilta paljon kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta.

Ciri on kultainen nuori tyttö, jolla on vastapainona paljon pilkettä silmäkulmassa. Se on hyvin älykäs ja keksiikin jatkuvasti uutta touhuttavaa tylsistyessään. Ciri kaipaa ymmärtävää ja kärsivällistä kotia, joka osaa nauraa sen kujeille ja puuhasteluille ja toisaalta tukea epävarman pennun kasvua ja kotielämään totuttelua vielä pitkään.

Ciri on noin 40 cm korkea ja painaa noin 12-13 kiloa.

Ciriä saa sovitusti käydä tapaamassa kotihoitajan luona Helsingissä.

11.12.2016
Ciri jatkaa kotikoiraksi opettelua hoitopaikassaan. Se on tarmokkaasti opetellut lenkkeilyrutiinia ja edistynyt huimasti sisäsiisteyden suhteen. Vahinkoja sattuu enää pitkien työpäivien aikana. Muuten Ciri osaa hienosti odottaa ja tehdä tarpeensa ulos.

Ciri on edelleen ihana, suloinen itsensä. Se rakastaa köllötellä sohvalla ihmisen kainalossa, mutta osaa myös pyynnöstä rauhoittua sivummalle. Se on äärimmäisen ihmisrakas ja huomionkipeä, mutta toisaalta myös kohtelias eikä liian vaativa. Se käy usein kainosti pyytämässä huomiota ja tuntuu sulavan onnesta jos ihminen sitä rapsuttaa. Lenkkeilyä Ciri rakastaa edelleen. Se osaa hienosti kävellä ihmisen lähellä ja kuuntelee kiltisti ohjeita. Ciriä onkin ollut helppo kouluttaa, sillä se on älykäs ja selvästi miellyttämishaluinen.

Ciri tarvitsee edelleen harjoittelua yksinolon suhteen. Se on melkoinen kikkailija ja on hoitopaikassaan oppinut nopeasti, kuinka erilaisista eristysvirityksistä pääsee läpi. Yksin jäädessään Ciri haukkuu rapun äänille. Haukkuminen ei kuitenkaan ole jatkuvaa ja luvallisen puuhasteltavan avulla Ciri on pärjännyt kotona jo paljon paremmin. Koirakaverit selvästi rauhoittavat Ciriä ja niiden seurassa Ciri ei hauku yhtä paljon. Ciri ei myöskään ole kertaakaan haukkunut ihmisen ollessa kotona.

Ciri on iloinen ja touhukas nuori tyttö, jolla olisi intoa vaikka mihin. Se sopisi varmasti monenlaiseen kotiin, kunhan kodissa ymmärretään, että uudet asiat vielä hieman jännittävät sitä. Lempeällä kasvatuksella siitä saa mitä suloisimman ystävän.

22.12.2016
Ciri on tänään varattu ikiomaan kotiinsa.

29.12.2016
Pikkuinen selviytyjä Ciri on tänään matkannut oman perheensä luokse. Onnea pikku riiviölle ja koko perheelle!

___________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella.

Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Ciri saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ciri on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.