Päivitetty 24.08.2021

Kotia etsivä koira: COOL PAW LUKE


Syntymäaika: 2014-2015
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
kastroidaan


Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
24.8.2021
Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarhaa on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää noin sata koiraa, maksimissaan 150, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuva romanialainen pariskunta.

Eräs Carpen kymmenistä asukeista on komea ja kovin ihastuttava Cool Paw Luke. Luke löytyi hylättynä Bukarestista. Siellä se yritti seurata ohikulkijoita etsien turvaa ja tukea, kunnes eräs nainen heltyi ja otti Luke-ressukan mukaansa. Hän otti yhteyttä Carmeniin ja pyysi Carmenia ottamaan Luken tarhalle. Ja Carmenhan otti.

Mitä ikinä onkaan Luken menneisyydessä tapahtunut, se ei poikaa näytä lannistavan, sillä Cool Paw Luke on tarhalla osoittanut olevansa hyvin tasapainoinen, iloinen ja ihmisrakas koira. Jopa vieraat ihmiset saavat Luken kovasti innostumaan, se hakee huomiota ja rapsutuksia, kiipeää syliin ja suukottelee naamaa aina tilaisuuden tullen. Lukella on hassuna tapana hymyillä hammashymyä ilostuessaan ja pyörittää häntää vinhasti hirmuista ympyrää (näkyy videolla). Lukella vaikuttaa ainakin tarhaoloissa olevan runsaasti iloista ja reipasta energiaa, joten siitä todennäköisesti saisi kivan kaverin lenkkipoluille ja ehkä jopa harrastamaan. Luke elelee vanhemman narttukoiran kanssa saamassa häkissä, ja tulee tämän kanssa oikein hyvin toimeen. Tarhalla Luke ei juurikaan hauku.

Cool Paw Luke on arvion mukaan 6 – 7 vuotta vanha, mutta kun koiran historia on tuntematon, on arvioonkin hyvä suhtautua varauksella. Arviot tehdään paitsi koiran yleisilmettä, mutta erityisesti hampaita tarkastelemalla. Luken hampaat ovat keränneet paljon hammaskiveä, mutta hampaat hammaskiven alla näyttävät olevan hyväkuntoiset, joten Luke saattaa olla annettua arviota nuorempikin. Luke tulee tarvitsemaan Suomessa hammaskivenpoistoa, joten tulevan omistajan on hyvä varautua siihen jo etukäteen.

Tasapainoinen Cool Paw Luke sopisi todennäköisesti monentyyppiseen perheeseen rakastetuksi perheenjäseneksi. Tärkeää on, että perhe sitoutuu koiralähtöisyyteen Luken kasvattamisessa, kouluttamisessa ja kotiutumisen tukemisessa. Vaikka Luke on tarhalla oikein iloinen ja sosiaalinen, on mahdollista että niin suuri elämänmuutos kuin uuteen ympäristöön kotiin saapuminen, pistää reippaankin pojan pakkaa hiukan sekaisin ja kotiutumisessa voi mennä aikaa. Tällöin omistajalta vaaditaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä.

Luke on noin 50 cm korkea ja painaa noin 20 kiloa.

Päivitykset
24.8.2021
Lannistumaton Luke on nyt Kulkurien adoptio-ohjelmassa ja oman kodin etsintä voi alkaa!

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Cool Paw Luke saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Cool Paw Luke on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot: Jenni Ankelo

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa