Kodin saanut koira: COOPER

Syntymäaika: 2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (M. G. Rescue)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

12.4.2020
Upea Cooper-koira asuu omaa kotia odottaessaan M.G. Rescuen tarhalla, noin 30 kilometrin päässä Bukarestista. Tarhaa ylläpitävän yhteisön voimahahmo on eläinlääkäri Mihai Grigorie, jonka eläinrakkaus ulottuu kaikkiin apua tarvitseviin eläimiin. Tarhalla on koirien lisäksi muun muassa kissoja, hevonen, vuohia, lampaita, ankkoja ja kanoja. Mihai rakentaa ja uudistaa koko ajan tarhan eläinsuojia parantaakseen eläinten elinoloja. Mihai on oman tarhansa ylläpidon ohella mukana koirien ja kissojen sterilointityössä yhdessä Onevet-klinikan kanssa ja suunnittelee tarhansa lopullisesti valmistuttua aloittavansa sieltä käsin myös valistustoiminnan eläinten kohtelun parantamiseksi.

Mihai Grigorien ystävä on pelastanut Cooperin viime vuonna Fundulean kunnalliselta tarhalta. Tullessaan Cooper oli sydänmatopositiivinen, mutta nyttemmin testi näyttää negatiivista. Ennen Suomeen tuloa Cooper, kuten kaikki adoptoitavat koirat testataan uudelleen sydänmadon ja monen muun sairauden varalta. Cooper on vauhdikas ja touhukas ja kokeilee helposti hampaillaan leikkisästi vähän kaikkea ohi mennessään. Cooper on reipastunut kovasti tarhalla olo aikanaan ja alkuaikojen ujosta kaverista on kuoriutunut rohkea poju, joka tulee nykyään oma-aloitteisesti ihmisen luokse ja pyytää huomiota. Tulevan kodin tulee kuitenkin varautua siihen, että Cooper kotiuduttuaan saattaa aluksi olla arka ja tarvitsee rohkaistuakseen aikaa, kärsivällisyyttä ja lempeää kannustusta. On myös todennäköistä, että jatkossakin uudet ihmiset jännittävät Cooperia. Cooper ei leiki kovinkaan paljon muiden koirien kanssa, mutta tulee niiden kanssa toimeen ja myös hakeutuu muiden koirien seuraan. Cooper tarvitsee kodin, jossa osataan suhtautua arkaan ja varovaiseen koiraan ymmärtäen ja kannustaen.

Cooper on noin 50 cm korkea ja painaa 20-25 kg.

Päivitykset

19.7.2020
Cooper on kotona, onnellista elämää pojalle ja hänen omalle perheelleen!

3.6.2020
Sympaattista Cooperia odottaa oma koti ja omat ihmiset Suomessa.

12.4.2020
Cooper aloittaa oman kodin etsimisen adoptio-ohjelmassamme.

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Cooper saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Cooper on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Cooperin yhteyshenkilö: Marjukka Kokko

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: