Päivitetty 02.03.2022

Kodin saanut koira: DAINA


Syntymäaika: 4/2021
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
steriloitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkuvaukseen adoptioprosessistammeoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

7.1.2022
Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka rahoitetaan pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran tarha, jossa koirista pidetään huoli ja mahdollisuuksien mukaan ne pääsevät Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Tarhan rakennusprojekti startattiin toukokuussa 2016 ja se jatkui elokuuhun 2019 asti. Kulkurien ja Mandescun yhteistyö on jatkunut eri muodoissaan myös tämän jälkeen adoptiotoiminnan ohella muun muassa valistustyön sekä sterilointityön merkeissä.

Daina on pelastettu kadulta Carmenin toimesta syyskuussa. Emme tiedä miten tai mistä Daina on kadulle eksynyt.

Daina on reipas ja iloinen, mutta ymmärrettävästi tottumaton ympäristöönsä. Kopin Daina on ottanut turvapaikakseen ja käy välillä kopin turvassa keräämässä rohkeutta. Daina on todella innostunut nameista ja syö niitä vieraiden kädestä.

Häkkikaverit ovat Dainan mieleen, eikä hänellä ole ongelmia jakaa tilaa muiden kanssa.

Daina on nyt kooltaan noin 45 cm ja noin 14 kg. Daina kasvaa vielä jonkin verran.

 

Daina etsii kotia, jolla on kärsivällisyyttä ja aikaa osoittaa maailman olevan turvallinen paikka entiselle katukoiralle. Daina kaipaa runsaasti kannustusta, yhdessä oloa ja turvallisia kokemuksia kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi koiraksi.

 

Päivitykset

26.2.2022

Daina saapui kotiin!

 

15.12.2001

Daina innostuu vieraista ja namit maistuvat. Käy välillä tauottamassa kopissa, mutta tulee kuitenkin takaisin ihmisten luo.

 

16.12.2021

Daina sai elämänsä ensimmäisen joululahjan ja se saattaa olla paras ikinä. Daina pääsee kotiin pehmoiselle pedille elämään rakastetun kotikoiran elämää!

21.11.2021

Daina aloitti oman kodin etsimisen adoptio-ohjelmassa.

 

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Daina saapuu  Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Daina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Tammenkoski

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.