Päivitetty 19.09.2018

Kodin saanut koira: DARGAN


Syntymäaika: 05/2018
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (Mihai Grigorie)
ei kastroitu


Perustiedot
ja tausta:
4.9.2018
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija, jolla on tällä hetkellä kaksi tarhaa, uusi rakenteilla oleva tarha sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Uutta tarhaa asuttaa jo melkoinen katras pelastettuja eläimiä mm. koiria, vuohia, kanoja, hanhia, ankkoja, kaneja, sika, lehmä ja minipossu. Uusi tarha tulee olemaan moderni ja sinne on tarkoitus rakentaa sopivat tilat jokaiselle jo tilalla asuvalle eläinlajille. Dargan on löydetty kesäkuun alussa tarhan portilta, jonne se oli jätetty yhdessä kolmen sisaruksensa kanssa muovilaatikossa. Pennuista kaksi menehtyi, yksi poika Darganin lisäksi, Joyjoy, jäi eloon.

Dargan on todella iloinen, sosiaalinen, ennakkoluuloton ja utelias koiran alku. Se on hyväntuulinen pentu, joka rakastaa leikkiä niin veljensä, kuin muiden koirien kanssa. Sen lisäksi se leikkii mielellään kissojen, vuohien ja no, kaikkien muidenkin eläinten kanssa. Dargan pitää myös juoksemisesta sekä “puutarhatöistä” eli kuoppien kaivamisesta pihalla. Se viihtyy myös ihmisten seurassa ja piipahtaa hakemaan rapsutuksia. Dargan rakastaa erityisesti vettä! Se nauttisi siitä, että saisi omassa kodissaankin mahdollisuuksia vesileikkeihin.

Dargan on nyt noin 30 cm pojanviikari. Sen arvioidaan aikuisena kasvavan keskikokoiseksi, noin 50cm/25kg koirapojaksi.

Dargan on rokotettu 12.8. ja on siis pian valmis matkaamaan omaan kotiinsa.

19.9.2018
Dargan löysi oman kodin Saksasta ja matkustaa sinne pian. Onnea Dargan ja perhe!

4.9.2018
Dargan on lisätty adoptio ohjelmaan.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Dargan kotiutuu Suomeen niin nuorena, että sitä ei kastroida ennen kotiutumista, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa kastrointi kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.
Dargan saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dargan on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

 

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.