Päivitetty 05.09.2019

Varattu koira: DOMINIC


Syntymäaika: 5/2019
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea/Cosoba)
ei kastroitu

Perustiedot ja tausta
Ioana Bodea on romanialainen eläinrakas nainen, joka  on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parista. Hän auttaa niin koiria, kissoja, hevosia kuin luonnonvaraisia eläimiä ja uneksii voivansa antaa suojan esimerkiksi linnuille jotka tarvitsevat sitä turvallista lepopaikkaa missä kerätä voimansa ennen palautusta luontoon. Osa Ioanan pelastamista koirista asustaa One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa.

Dominic löydettiin hylättyinä Bukarestin kadulle siskonsa kanssa kolme viikkoa sitten (elokuussa 2019). Dominicin sisko on vielä niin arka, ettei sitä voitu ottaa mukaan adoptio- ohjelmaan. Dominic on myös hieman ujo poika, mutta tämä suloisuus varmasti kuoriutuisi normaaliksi pennun pirpanaksi turvallisissa kotioloissa. Dominicilla on hieno harmaa-musta väritys ja karkeakarvaisen koiran oloinen turkki.

Dominic painaa nyt noin viitisen kiloa, kasvanee keskikokoiseksi koiraksi.

Päivitykset
5.9.2019

Suloinen Dominic varattiin tänään omaan kotiin.

30.8.2019
Dominic tuli mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli Dominic tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista.  Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Dominic saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dominic on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Andran yhteyshenkilö on Mari Jokinen.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa