Päivitetty 10.01.2022

Kotia etsivä koira: ELIEL (Pointer Family)


Syntymäaika: 9/2021
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
ei kastroitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
10.1.2022

Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50-60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin.  Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintueläimiä, vuohia ja hevosia.

Pointer Family löytyi M.G. Rescuen tarhan läheiseltä pellolta marraskuussa 2021. Emo Elviran taustasta emme tiedä mitään varmaa, mutta on hyvin todennäköistä, että tämä vahvasti saksanseisojaa muistuttava, ihmisrakas neito on ollut jonkun omistettu koira, joka tiineyden myötä tullut hylätyksi entisestä perheestään. Ikävä kyllä yksi Pointer Familyn pennuista menehtyi hyvin pian löytöhetken jälkeen, mutta kolme muuta porskuttavat terveinä ja iloisina ja Eden, Eliel ja Evian pääsevät nyt samaan aikaan emonsa kanssa aloittamaan omien kotien etsinnän.

Nyt noin nelikuiset Pointer Familyn pojat ovat kaikki hyvin tyypillisiä, koiratarhalla kasvaneita pentuja. Ne ovat eläneet hyvin rajoittunutta elämää ja sosiaalistuminen on jäänyt puutteelliseksi. Ne ovat suloisia, iloisia ja sosiaalisia, mutta uudet tilanteet ja niiden häkkiin saapuvat vieraat jännittävät. Pennuille tekisi varmasti hyvää päästä nopeasti pois tarhalta totuttelemaan kotielämän ihmeisiin.

Pennut eivät erityisemmin hauku ja tulevat hyvin toimeen keskenään sekä emonsa kanssa.

Pointer Familyn pennuista kiinnostuneiden perheiden on hyvä ottaa huomioon, että pennuissa todennäköisesti virtaa runsaasti seisojan verta. Rotuominaisuuksiin kuuluu mm. vahva metsästysvietti, eikä pentujen täysin kytkemättöminä ulkoiluttaminen välttämättä tulevaisuudessa tule onnistumaan.

Kooltaan Pointer Familyn pennut ovat nyt noin 30-35 cm korkeita ja painavat 5-6 kilon verran. Ne kasvanevat keskikokoisiksi koiriksi, noin emonsa kokoisiksi. Eliel on hiukan sileäkarvaisempi, kuin veljensä.

Päivitykset

10.1.2021
Eliel sisaruksineen aloittivat oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli Eliel tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastraation kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen ennen kastraatiota.

Eliel saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Eliel on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Elielin yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa