17.11.2015
Asociatia A Doua Sansa on kahden romanialaisnaisen ylläpitämä eläinsuojeluyhdistys. Yhdistys puolestaan ylläpitää Glinan kylässä sijaitsevaa tarhaa, jossa useampi sata koiraa on turvassa kadun vaaroilta ja rankkureiden hyppysistä. Tarha on kuitenkin hyvin vaatimaton eikä se tarjoa suojaa kovilta pakkasilta eikä helteiltä.
Yhtä Glinan tarhan häkkiä asuttaa Emily. Emily on aktiiveillemme tuttu koira jo vuosien takaa, sillä se on koko ikänsä asunut tarhan yhdessä häkissä. Joka kerta tarhalla vieraillessaan aktiivimme tervehtivät myös Emilyä ja nyt, marraskuun vierailun yhteydessä, se tuli hakemaan nameja kädestä ja häntä vauhdikkaasti viuhuen jäi odottamaan niitä lisää. Tilanteen käydessä sille liian jännittäväksi se menee koppiinsa, mutta kun se otetaan sieltä ulos, se päättää olla menemättä sinne takaisin ja jää ihmisen lähelle.
Emily tulee tarvitsemaan kodin, jossa ymmärretään, että koko ikänsä tarhalla asunut Emily tarvitsee paljon, paljon aikaa ja kärsivällisyyttä sekä pienin askelin etenemistä. Kodin tulee myös ymmärtää, että on mahdollisuus, että se jää araksi.
Emily on kooltaan noin 50- 55- senttinen ja painaa noin 20 kiloa.
21.1.2016
Emily jatkaa rohkaistumistaan. Sillä on suunnattoman hellyyttävä tapa ihmisiä nähdessään vispata häntäänsä niin, että se meinaa kaatua ja samalla se “hymyilee” nostamalla ylähuultaan. Sen ihmisrakkaus on suorastaan ylitsepursuavaa ja siitä saakin varmasti oivan ja uskollisen kumppanin. Se asustaa häkkiään Entin kanssa ja ne tulevat moitteetta toimeen. Häkissä on kaksi koppia, kumpaisellekin oma, mutta usein ne kuitenkin tunkevat itsensä samaan koppiin, jotta niillä olisi lämpimämpi olla. Lisätty myös pari kuvaa.
19.5.2016
Toukokuu toi Glinan koirille toivottua piristystä suomalaisten vieraiden muodossa. Vieraat kertovat Emilystä, että se jännittää vielä vieraita, mutta samalla häärää minkä ehtii, kun on niin innoissaan vieraista. Namien avulla se reipastuu ja antaa lopulta vähän rapsutellakin. Emily on edelleen oma iloinen ja hassu itsensä, joka pitäisi vain saada pois tarhalta kotiin reipastumaan.
Lisätty kuvia.
8.7.2016
Aktiivimme vierailivat jälleen heinäkuussa Romaniassa ja tapasivat myös Emilyn. Sen paksu kaunis turkki on vaihtumassa kesäkarvaan ja se tervehti vieraita tavoilleen uskollisena hyörimällä ja pyörimällä. Se rakastaa ihmisiä ja haluaisi ihan hirveästi tulla lähelle ja jäädä siihen, mutta ujous on edelleen sitä hillitsevä tekijä. Aktiivimme kuvailevat Emilyä tosi suloiseksi tyypiksi ja sitä se kyllä onkin.
Lisätty muutama kuva kesäisestä Emilystä.
9.8.2016
Lisätty uusi video tyttösestä, joka on edelleen ihan yhtä eloisa ja hauska, kuin aina ennenkin. Missä on Emilyn koti?
6.9.2016
Erityisen iloinen ja ihmisrakas ujopiimä on löytänyt kotinsa Suomesta ja matkaa sinne lemmikiksi ja perheenjäseneksi.
16.10.2016
Suloinen ja kiltti Emily on viime yönä saapunut vihdoin ja viimein omaan loppuelämänsä kotiin. Onnea matkaanne, Emily ja perhe.
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Emily saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Emily on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Yhteyshenkilö: Maarit Auranen
3.8.2016
5.7.2016
- 07/16
- 07/16
- 07/16
- 07/16
- 07/16
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 5.5.2016
- Glinan tarha 10.1.2016
- Glinan tarha 4.11.2015
- Glinan tarha 4.11.2015
- Glinan tarha 4.11.2015
- Glinan tarha 4.11.2015
- Glinan tarha 4.11.2015
- Glinan tarha 4.11.2015